lauantai 14. helmikuuta 2015

Helou ja hyvää ystävänpäivää!

Kokeilen nyt uudestaan bloggaamista. Eilen illalla yritin, muttei siitä mitään tullut. Sain hyvin vaikeasti kirjoitettua kaiken, mutta julkaistua en saanut. Koko ajan tämä pompautti ponnahdusikkunan: valitettavasti emme voi toteuttaa pyyntöäsi, eli ei edes tallentanut välillä kirjoituksia ja lopulta ei julkaissutkaan.

Mutta itse asiaan. Lupasin kertoa doodling/piirtelystä ja piirtelymalleista.
Mie tein niin, että Pinterestiin pinnasin erilaisia piirtelymalleja, tulostin niitä ja otin sen entisen Hobonichi-vihon käyttöön. Laitoin osaan myös talteen sivun, josta alkuperäinen kuva on pinnattu. Mikä muuten pin on suomeksi? Ei harmainta hajua.

Eka sivulla on helppo tähden teko-ohje. On muuten hyvä ohje! Koskaan en ole osannut tähteä piirtää kunnolla, paitsi nyt. Lisäksi sulan sekä yhdenlaisen kukan piirtämisohje.
Toisella sivulla on erilaisia kukkia ja koukeroita.
Seuraavalla sivulla on lisää kukkia, kirjoitusmalleja, raameja ym.
Erilaisia fontteja olen harjoitellut useammankin sivun. Tässä niistä osa.
Näistä sivuista on helppo etsiä inspiraatioita tai kuvioita kalenterin koristelemiseen tai art journaliin.
Mie pidän kalenteria, johon kirjoitan päivittäin pintapuolisesti päivän tapahtumat, säätilan ja ruuan, mitä on syöty. Yhdellä aukeamalla on koko viikko (sopii miulle paremmin kuin Hobonichi). Jokaisen viikon aukeaman koristelen jollain tavalla, joko piirtelemällä tai liimailemalla tarroja tai muita kuvioita. Sitä kalenteria en ehkä koskaan täällä esittele, se on henkilökohtainen. Kunhan vain mainitsin, mihin näitä piirtelymalleja tarvitsen.
Miulla on muovitaskussa tulostettuna erilaisia piirtelymalleja, joita voin piirrellä kun ei ole muuta tekemistä.

Oikein hyvää ystävänpäivää!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää Ystävänpäivää sinulle ja koko perheelle !
terv. Eeva
PS. Piti heti testata noita siun piirrosmalleja :)

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos Eeva! Hyvä kun oli hyötyä näistä kuvista ja inspiraatiota :)

gone to the beach kirjoitti...

Hei, ja Hyvää ystävänpäivää! Kivoja nuo mitä esittelit!

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos :)

Sussi kirjoitti...

Mukavaa alkavaa viikkoa!