keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Joulun lahjoja osa 1

Olen jo melkein tunnin ollut hereillä, vaikka kerrankin olisi saanut nukkua. Eipä se haittaa, tänään on laiskottelupäivä. Saanpahan laiskotella pidempään :)
Aloitetaanpa neulotuista lahjoista:
Ensimmäisenä nuoremmalle tytölle kaksi tiskirättiä ja kaksi pesintä, joilla lähtee puhtaaksi mikä tahansa ja vain pyöräyttämällä. Miulla on noita pesimiä monta ja ne on paljon parempia kuin mikään kaupasta ostettu.
 Vanhemmalle tytölle huivi:
 Miehelle Jacques Cousteau-tyylinen pipo:
 Miehelle palmikkoneuleiset lapaset, oma malli:
 Ja vanhemmalle tytölle tossut:
Viimeisiä neulottuja, eli tossuja viimeistelin vielä sunnuntaina.
Olisin tehnyt enemmänkin, mutta aika loppui kesken. Vaikka aloitin hyvissä ajoin lahjojen teon, jo Syyskuussa.
Tässä oli siis neulottu satsi, tulossa vielä ommellut ja askarrellut.
*****
Itse sain lahjaksi:
* suklaata
* lahjakortin askarteluliikkeeseen
* ranskalaisen manikyyrisetin
* family-valokuvakehyksen ja valokuvan
* fleecehousut
*** aiemmin sain jo sen konserttilipun Raskasta Joulua-konserttiin***

Tänään aion ainakin nyt aamusta vain olla ja möllöttää, ehkä katsella Youtubea tai jonkin kivan elokuvan.
Ihanaa viettää oikein kunnollista lepopäivää ilman mitään suuria suunnitelmia.

Tässä vaiheessa Joulupäivän aamua toivotan kaikille mukavaa Joulun jatkoa!

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heips, ihania neulomisia olet tehnyt. Nuo pesimet kuulostaa mielenkiintoisilta, saisikohan sinulta ohjeen, jos vaikka yrittäis itse tehdä ?
T. Eeva

Sussi kirjoitti...

kauniita käsitöitä! Hyvää joulun jatkoa!

Sirutuuli kirjoitti...

Eeva: Löysin ohjeen netistä, mut pitää joku kerta laittaa se suomennettuna tänne :)
Sussi: Kiitos :)

gone to the beach kirjoitti...

Ihania lahjoja olet tehnyt kutomalla ja kivoja lahjoja saanut. Hyvää Joulunpyhien jatkoa!