Tuulenpesä

Meinasin tämän laittaa tuonne kommentteihin, mutta taitaa tulla liian pitkä, eikä sieltä tätä välttämättä huomaa.
Yritin avata salasanallisen blogin, mutten onnistunut. Enkä oikein jaksa perehtyä tarpeeksi asiaan. Yritän kirjoittaa paljastamatta liikaa.
Lämmin kiitos teille! Ihan kävin itkemään, kun luin näitä myötätunnon viestejä. Puolestamme saa rukoilla. Emme ole "uskovaisia", mutta silti sydäntä lämmittää, jos joku toivottaa Jumalan siunausta tai sanoo rukoilevansa puolestamme.
En voi/saa kertoa täällä asiasta enempää vielä. Kunhan hetki koittaa, kerron kyllä. Siihen tiettyyn hetkeen ei luultavasti enää mene kauaa tai sitten menee. En tiedä, mutta tulette sen tietämään kyllä sitten.
En mennyt tänään töihin, vaan reilun tunnin päästä sain ajan työterveyteen. En pysty keskittymään työn tekoon. Enkä mihinkään muuhunkaan oikeastaan. Eilinen iltakin meni elämällä minuutti kerrallaan.
Työkaverit ja pomo olivat eilen todella ymmärtäväisiä ja kannustavia, kun soitin ja sanoin, etten pääse töihin. He ovatkin olleet tietoisia tilanteestamme alusta asti. Ja nyt tuntuu, että oli hyvä, että olin avoin asian suhteen. Ei tarvitse jatkuvasti olla puhumassa samasta asiasta.
Mutta, menen tuntemattomalle terveydenhoitajalle ja jos ensi viikolle saisin lääkärin, hänellekin joudun kertomaan asiat juurta jaksain. Enkä oikein jaksaisi puhua. Mutta pakkohan se on.
Kiitos myötäelämisestä. Ihanaa, että olette olemassa!