lauantai 31. joulukuuta 2011

"Neronleimaus"

Olikohan tuo sana Aku Ankasta, vai mistä, enpä muista.
Joka tapauksessa, mie sain sellaisen eilen. Siis ehdottomasti noilla heittomerkeillä.
Nimittäin en ole ihan varma, oliko tää nyt ihan järkevää. Etenkään yksin tehdä, kun mies olisi auttanut tänään.
Eli meidän pieni ruokapöytä, jossa ei mahtunut edes kolmestaan syömään, lähti keittiöön apupöydäksi.
Lipastot, jotka olin keittiöön sijoittanut, lähti olkkariin. Olkkarista kuvaa sitten, kun joulujutut lähtee.
Meillä on keittiössä todella vähän työpöytätilaa, vaikka siellä ei olisikaan mitään ylimääräistä. Pakolliset kodinkoneet vievät paljon tilaa. Jos meinaa esim. salaattia tehdä (kuten tänään aion), täytyisi tyhjentää pöydät. Eli tuo kaapin päällä oleva. Se on ainut, jossa voi mitään tehdä. Kuvan ulkopuolelle jäi ns. baaritiski, mutta siinä ei ole koskaan pystynyt tekemään mitään. Jotenkin ne kaapit ottaa otsaan kiinni.
No niin, siis nyt se pöytä on tuossa, eikä tarvi kuin siirtää vähän liinaa ja emalitarjotinta pois tieltä.
Kuvassa näkyvä verho pitää vielä lyhentää ja sivuille pitää ommella uudet. Ja näin saatiin lisää säilytystilaa pöydän alle verhojen taakse piiloon. Tai saadaan, kunhan ompelen ne verhot.
Ja missäs me syödään? No, kannettiin alakerrasta vanhan (tunnearvokkaan) pirttipöydän levy ja ruosteiset jalat, jotka meillä on ollut parissa pöydässä. Mie ihan ite ruuvasin jalat levyyn kiinni :) Kuten muuten myös nuo kaapinovetkin. Saranoita piti miettiä vähän pidempään, että miten ne tulee. Mutta kun katsoin toisesta kaapista mallia, sain ne laitettua.
Ruokapöydästä en nyt ottanut kuvaa, laitoin siihen vahakangasliinan, joka oli kaapissa. Kesällä maalataan levy valkoiseksi, että ei välttämättä tarvi liinaa käyttää. Samoin maalataan keittiön kaappien ovet. Se on nyt sovittu, kun sitä maalaamista on odotettu jo liian kauan.

Mie muutes kävin vintiltä hakemassa nuo jääkaappimagneetit takaisin. Olen aloittanut niiden rauhallisen keräilyn joskus 20 vuotta sitten ja niitä on saatu sieltä täältä, milloin en itse ole ostanut. Ja ne on kyllä aika kivoja :)

*****
Ensi yönä vaihtuu vuosi. Kas, kun ette tienneetkään :)
Mie kyllä luulin eilen, että se olisi vaihtunut jo viime yönä :)
Mie alan tulla mökkihöperöksi tässä lomaillessa ja kotona käkkiessä.
Lähdettiin nimittäin eilen käymään kaupassa ja katsoin yhtä tiekylttiä ja tuumasin, että sehän on kääntynyt ympäri. Kunnes tajusin, että eihän se mihinkään ole kääntynyt, sehän se katu on nimeltään, mitä kyltissä lukee =)
Sanoin, ettei kannata ainakaan lenkille lähteä, kun ei osaa enää takaisin. Kun kuvittelee, että ne kyltit on kääntyneet väärään suuntaan :)

Mutta, mitäs jäi vuodesta mieleen? Päällimmäisenä arvattavasti äidin kuolema. Tasan kahden viikon päästä tulee vuosi täyteen. Ei ole ollut helppoa, ei. Koko vuosi on mennyt ihan huomaamatta, päivä kerrallaan. En ole suunnitellut tulevaa, en odottanut mitään, en toivonut mitään.
Nimittäin, juuri kun olin pahimmasta järkytyksestä selvinnyt, kuoli Papu. Miun pikkuinen pupu, jonka kanssa olin läheisempi kuin yhdenkään kissan kanssa ikinä.
Siitä jäi sellainen olo, että kuka kuolee seuraavaksi...
Ja paljon muutakin on tapahtunut, joista en viitsi kertoa.

Jotain hyvääkin kyllä vuoteen on mahtunut. Ensimmäisenä tulee mieleen lääkelaskutentti, jonka sain läpi.
Muuta ei sitten mieleen tulekaan. Sanonpahan ihan suoraan, että paska vuosi!
Ensi vuodelle en aseta mitään toiveita, odotuksia tai mitään. Tulee, mitä tulee, pessimisti ei pety.
Toisaalta, ehkä se, että olen tehnyt käsitöitä, on pitänyt miut kuosissa. Ilman niitä olisin varmaan pimahtanut kaikesta.

Tässä on kaikki tämän vuoden käsityöt:

Valmistuneet 2011

En viitsi perinteistä kollaasia tehdä, kun niitä on niin paljon. Helpommalla päästään kaikki, kun käytte kurkkaamassa linkin taakse. Niitä onkin kertynyt neljän sivun verran :)

Kaikesta huolimatta toivon teille:

Photobucket

Tervetuloa uudet lukijat!
Jatketaan ensi vuonna =)

torstai 29. joulukuuta 2011

Sitä sun tätä

Huhhuh, meinasin jo säikähtää! En meinannut päästä tänne ollenkaan, mutta onneksi se olikin vain käpslokki, mikä oli päällä :)
Eilen käytiin miehen kanssa törsäämässä lahjakortti, jonka sain K&K sisustuskauppaan. Voi että, se oli vaikeaa! Ennen, kun se kauppa oli pienempi, oli helpompi valita, kun ei ollut niin paljon tavaraa. Nyt se oli tuplattu ja sitä ihanaa tavaraa oli niiiin paljon...
Mie kiersin, kiersin ja kiersin ja katselin ja haaveilin, enkä osannut päättää. Yritin miettiä, mitä olen jo kauan halunnut. Ensimmäisenä tuli mieleen kattoroikotin, joka meillä oli itse tehty korttitelineestä ja irtokoukuista = huono. Olihan siellä niitä, kolme erilaista ja kaksi niistä olisi maksanut sen lahjakortin verran ja ylikin. Mie tykkään siitä, että saa enemmän tavaraa samaan hintaan eli edullisesti. Ostettiin sitten se halvin.
Väri ei vain oikein miellytä, joten kesällä spreijataan mustaksi ketjuineen päivineen. Ja ketjut laitetaan sitten paremmin. Mutta nyt se ainakin on aito ja oikea, eikä itse rakenneltu.

Toinen asia, mitä olen kauan halunnut, on lautasteline.
Mutta eipähän tullut mieleen, että meidän lautaset on liian pieniä tuohon. Täytynee tuunailla esim. rautalangalla. Ainoastaan nuo sinikukkaiset pysyvät siinä, eikä ole oikein esteettisesti silmiä hivelevää laittaa lautaset noin. Sitäpaitsi, toivoin saavani vanhat arabialaiset nätisti näkyville.
No, onhan siinä nuo harmaat arabialaiset, mutta ne muutkin olisi kiva laittaa esille, eikä hautoa kaapissa.

Kolmas asia oli joku uusi säilytyssysteemi ruokapöydälle suola- ja pippurisirottimille.
Elämäni ensimmäinen Riviera Maison :) Mies vaan ihmetteli, miten kalliita merkkituotteet on. Niinhän ne on vaatteissa ja muissakin tavaroissa. Onhan tuo kyllä tukevampi kuin joku rimpularottinkitavara.
Hmmm...maustepurkeille täytyy tehdä myös jotain...

Kyllä mie noista tykkään kaikista ostoksista, mutta pientä fiksausta vaatii nuo kaksi ensimmäistä.
Ja kun sitten laitettiin ostokset paikalleen, yksi asia johti toiseen:
Entinen kattoroikotin on nyt siellä, missä pitääkin. Eli seinällä. Koristeita täytyy vielä mietiskellä ajan kanssa.
Ja kun nyt kerran porakone oli esillä, saatiin pari lamppuakin laitettua paikoilleen seinälle ja muuta pientä, mitkä oli odottaneet laittoa jo jonkin aikaa :)
Mies sanoi, että tehtiin viikon hommat tunnissa :) Tehokasta ajankäyttöä.

Käytiin me siellä Sumassakin vaihtamassa kirjoja:
Ja parilla kirpputorilla:
Kirppiskierroksen saldo oli aika huono. Yksi Pekka-lautanen, pari lehteä ja askarteluihin nuottivihko. Yhdet kynttilänjalat oli, mutta meille tuli joku viestintäkatkos. Mies kysyi, otetaanko ne ja mie vastasin, joo. Silti niitä ei sitten otettu. Myöhemmin kirjaa lukiessa yhtäkkiä paukahti mieleen, että missäs ne kynttilänjalat on. Mies sanoi, ettei ollut kuullut sitä miun joota. Enkä mie enää muistanut sekunnin päästä koko asiaa.
Että semmottista.

Miun pitäisi ruveta askartelemaan. Ainakin kirjanmerkki pitäisi tehdä. Kun on monta kirjaa kesken, tarvitsee monta kirjanmerkkiäkin. Nyt on Kingin Christinen välissä joku paperinpalanen :)
No joo, taidan lähteä kahvin juontiin ja syödäkin pitäisi. Jotain muuta kuin suklaata, yäk. Eilen oli kyllä ihan sokerikrapula kauhean suklaan mättämisen jälkeen ja silti vetelin lisää vaan niin, että meinasi tulla ylös ja ulos. Huh, en olisi uskonut, että mie voisin syödä suklaata liikaa :)
Nähdään taas!
Ainiin, sitähän miun piti kysyä, että onko tätä kaunokirjoitusfonttia helppo lukea? Vai haluatteko, että vaihdan jonkun muun?

tiistai 27. joulukuuta 2011

Arki

Kiitos Tapanin toivotuksista kaikille! Niin se Joulu sitten meni, lyhyt oli. Etenkin, kun töissä kävin aamuisin.
Eilinen, ensimmäinen lomapäivä meni kyllä ihan löhötessä ja neuloessa, tv:tä tuijottaen, suklaata ja herkkuja mässäillen. Tänään pesenkin urakalla pyykkiä ja järjestelin paikkoja pikkasen ihmismäisempään kuntoon.
Kamerassa oli kuin olikin todistusaineistoa lumesta. Nuorempi tyttö oli ottanut kuvia pihalta, kun mie mietin, että olisi pitänyt.
No, nyt se lumi on muisto vain. Äsken satoi kaatamalla vettä ja nurmikko on jälleen vihreä. Kummallinen talvi. Eipä sitä lunta enää tarvi tullakaan, koska ei ole vielä pysyvää tullut.
Tässä on miun lahjat. Tai siis osa, Kiroileva siili-pyjama on nyt päällä ja kameran jalusta lainassa maailmalla.
Eli sain mie sen jalustan ja lauantaina testailinkin jo. Tosi hyviä kuvia tulee sen kanssa.
Ja noita Addin puikkoja 3 kappaletta!!! Askartelutarvikkeita toivoin, kun kysyttiin ja K&K:n lahjakortin yllärinä. Samoin hyllykön (siis yllärinä). Laitan sen kohta seinään, paikka on mietitty :)

Addin puikot on testattu ja loistaviksi todettu. Tai siis tiesinhän mie sen noissa paksuissa Addeissa, mutta ohkaset on myös ihanat. Puikot tanssien tein jälleen yhden tiskirätin ja Tribble-pesimen.
Onhan noita tiskirättejä vuosien varrella kertynyt "muutama". Kun ne ei mene miksikään, vaikka ne on pesty... ja pesty... ja pesty. Toisaalta pari beigeä olisi vielä kiva, voisi vaihtaa mielialan ja värin mukaan :)
Mie vaan niin tykkään neulotuista tiskiräteistä, kun ne voi pestä 60°C:ssa ja on hyvin imeviä ja muuten vaan parempia kuin esim. shifonetit.
Mie taidan joka käänteessä mainostaa ja kehua näitä :)

Huomenna olisi tarkoitus, kun miehelläkin on pari vapaata, lähteä K&K:hon törsäämään lahjakorttia ja samalla voisi käydä Sumassa (eli antikvariaatissa) vaihtamassa kirjoja. Torstaina on tulossa kahvitteluvieraita ja siinäpä ne tämän viikon suunnitelmat onkin. Enimmäkseen aion vain lepäillä ja latailla akkuja, että jaksan taas töitä painaa ennen seuraavaa lomaa (joka on Maaliskuussa). Ei ole rästihommia (varmaan ensimmäinen loma elämässäni), ei mitään. Olen vain ja teen, mitä huvittaa. Joskus näinkin. Pyykinpesuahan ei lasketa, se kuuluu rutiineihin :)
Kivaa tiistaita kaikille!

maanantai 26. joulukuuta 2011

Tapaninpäivänä

Oikein paljon kiitoksia kaikille Joulun toivotuksista! Jokainen on luettu ja jokainen on yhtä tärkeä :)

Aattoaamuna herätessäni maa oli valkoinen. Töihin ajellessani lunta tuli lisää, kuuntelin joululauluja ja väkisinkin tuli jouluinen tunnelma :) Ja sitä lunta tulikin koko päivän.
Kotiuduttuani iskä ja siskokin tuli meille, vanhempi tyttö oli tullut jo aiemmin. Syötiin, jaettiin lahjat, kahviteltiin, käytiin haudoilla, katsottiin elokuvaa. Nautiskeltiin.
Eilen töiden jälkeen otin jopa pienet päikkärit, jonka jälkeen lähdettiin iskän luo kahville. Illalla taas katsottiin elokuvaa ja mätettiin suklaata.
Tänään on miun loman ensimmäinen päivä ja pitkästä aikaa moneen vuoteen, täksi lomaksi ei ole yhden yhtä rästikotityötä tehtävänä. Tänään en aio tehdä yhtään mitään muuta kuin olla möllöttää, katsella telkkaria, blogata :) ,nautiskella olostani ja ehkä miettiä jotain neulomista. Nyt ei nimittäin päässä ole yhtään neulontaideaa, tai on ehkä yksi, jota voisinkin käydä neulomaan joululahjaksi saaduilla puikoilla...mutta niistä joululahjoista lisää toisella kertaa, nyt esittelen ne, jotka itse tein tytöille.

Vanhemmalle tytölle tennarisukat Novitan sukkakirjasta suoraan. Tytöllä on samanlaiset ja samanväriset tennarit :) Lanka on 7 veljestä, nauhat vanhat pestyt kengännauhat.

Sivulla oleva kuvio on virkattu.

Siskolle neuloin kynsikkäät. Novitan vanhasta lehdestä (en muista mistä). Näissä oli jotain uutta miulle: en ole koskaan neulonut hanskoja, eli jokaista sormea erikseen. Ihan kivaa näpräämistä. Ja Niina K: olitko tosissasi, mitä ehdotit?

Lanka on Nalle. Ensin ei ollut 3 puikkoja, mutta 2,75 löytyi ja hanskoista tuli niin tiukat, että tuntui ettei veri kierrä. Purin sitten varteen asti ja ostin (tai siis pyysin miestä ostamaan kauppareissulla) 3 puikot ja neuloin uudestaan. Nyt on hyvät. Mikä ihme siinä on, että noita puikkoja aina häviää, vaikka miulla on neulomista varten vaunu ja puikkojen säilytystä varten tehty talouspaperihylsyistä putkiloita? Ja aika-ajoin siivoan ja järjestän tuon vaunun.

Nuoremman tytön sukat. Omasta päästä ja monesta eri ohjeesta poimittuja yksityiskohtia.
Kärjestä aloitettu 8 kjs virkattu ja siitä lähdetty lisäämään, tiimalasikantapää ja nilkan resori neulottu tasona. Toiseen reunaan lisätty 5 s, joilla neuloin ainaoikein ja tein samalla napinläpiä. Lopuksi napit. Sukkakirjassa oli yhdet nappisukat, mutta päädyin omaan systeemiin. Tiimalasikantapääohjetta piti etsiä netistä ja löysinkin hyvän. Nämä sukat on neulottu Nalle kukkakedosta, väri Ruusu. Yhdestä kerästä molemmat, toinen kerän sisältä ja toinen ulkoa. Raidat menee päinvastoin :) Napit löysin äidin vanhoista ompeluaarteista.
Miehet jäivät ilman itsetehtyä lahjaa, kun aika loppui kesken, vaikka ajoissa aloitinkin. Näitä viimeisiä neuloin vielä aatonaattoa edeltävänä iltana ja aatonaattona pistin pakettiin. Pelkäsin, etteivät edes valmistu Jouluksi.
*****
Nyt lähden keittämään tuoretta kahvia ja herkuttelemaan omilla leipomuksilla. Ihanaa, että on kaikenlaisia herkkuja. Nyt on vähemmän kuin muulloin, mutta on kuitenkin :)
Ihanaa Tapaninpäivää kaikille!

torstai 22. joulukuuta 2011

Toivotus Hyvän Joulun

Tässä taitaa nyt olla tämän Joulun viimeinen askartelu, jonka eilen tein loppuun. Olin jo aiemmin aloittanut ja odottelin uusia ideoita päähän saapuvaksi.

Tyhjä suklaarasia on päällystetty kaikenlaisilla koristeilla ja laitoin nyt oikein glitteriäkin :)
Kuvien siirto ei oikein meinaa onnistua. Saa nähdä, kuinka kauan tämän postauksen tekemiseen menee...aina tää reistailee...
Jokainen kuva täytyy siirtää uudestaan ja uudestaan, jos ei kaikkia lätkäise kerralla, kuten mie en koskaan tee. Kun haluan miettiä kirjoitukset ja kuvien järjestyksen ihan itse.
Sohvan päälliset on saanut kyytiä, en raaskinut häiritä lekottelijoita, jotta olisin saanut tyynyt ja päällisen järjestykseen :)
Tänä vuonna laitettiin kuuseen punaisten ja hopeisten koristeiden lisäksi myös sinisiä ja kultaisia. Tuntui jotenkin valjulta pelkkien hopeisten ja punaisten kanssa.
Näiden kuvien myötä haluan toivottaa teille

☆  Oikein Rauhallista ja Hyvää Joulua! 

Nähdään ensi viikolla, kun pyhät on ohi!

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Jouluisia kuvia ja jutteluita

Nappailin äsken kuvia sieltä täältä. Kuusta ei ole vielä laitettu, muita koristeita kyllä.


Nyt istun pullakahvilla, joulupullat on paistettu. Itseasiassa kaikki joulun leivonnaiset on tehty.
Tänään aion tehdä vielä makaronilaatikon (ilman jauhelihaa) ja se onkin ainut jouluinen laatikko, jonka koskaan olen tehnyt itse. En yhtään muista, mistä sen ohjeen löysin aikoinaan, mutta melkein joka joulu se on meidän joulupöydässämme ollut.
Koton viimeisessä jaksossa ihmeteltiin Janne Virtasen tapaa syödä jouluisin aina maksalaatikkoa. Se oli myös meidän äidin jouluinen perinne. Lapsuuden jouluissa sitä oli meidänkin ruokapöydässämme. Mie en sitä perinnettä meille tuonut, vaan löysin sen makaronilaatikon tilalle.

Huomenna hauduttelen Karjalanpaistin ja teemme tytön kanssa karkkeja. Karkkeja en olekaan tehnyt vuosiin, viimeksi silloin, kun likat oli pieniä. Ja siitä on aikaa...
Eilen illalla mies kysyi, milloin laitetaan kuusi. Sanoin, että vaikka huomenna. Eli siis varmaan tänä iltana ja huomenna tai joku päivä laitan kuvia toisesta päästä olkkaria kuusen kera. Mutta minne ihmeeseen tuo kissojen kiipeilypuu laitetaan siksi aikaa? Kuusi tulee nimittäin siihen viereen ja saattaapi olla, että kissat luulee sitä kiipeilypuun jatkeeksi...

...olipas hyvää pullaa :) 
Nyt en vielä toivottele hyviä jouluja tai muuta, en rauhoitu vielä mihinkään joulun viettoon. Miulla se arki jatkuu siis sunnuntaihin asti. Onhan se Joulun vietto hieman erilaista, kun töissä täytyy olla, mutta ei paha juttu ollenkaan. Jouluna on töissäkin ihan oma tunnelmansa.
Nähdään vielä ennen Joulua, moi!

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Kiva päivä

Vaikka on ollut mustaa ja pimeää, vettä tullut taivaan täydeltä, tänään on ollut hyvä päivä.
Töissä oli todella mukavaa, mutta kaikkein ihaninta oli, kun tulin kotiin ja melkein koko ihana sakki oli koossa. Likat oli paistaneet pipareita ja iskäkin kävi kahvilla. Ja mie, vannoutunut kahvi-ihminen join maailman ihaninta teetä(!) Keisarin morsianta vanhemman tytön kanssa, kun iskä ja mies joivat kahvia.
Niin lämmin ja ihana tunnelma ♥
Viikon kuluttua ollaankin sitten kaikki täällä siskoa myöten :)
Ihanaa!
Nuoremman tytön tekemä enkeli, joka on jokaikinen Joulu esillä :) (vanha kuva)
*****
Huomenna lähdetään etsimään kinkkua ja muita Joulun ruokia. Viime Jouluna ei meinannut 10 kilon möhkälettä löytyäkään. Toivottavasti nyt ei tarvi kaikkia kaupungin kauppoja koluta läpi.
Askartelut ja käsityöt on nyt siinä vaiheessa, että yritän saada viimeisen joululahjan tehtyä. Se ei vaan tunnu oikein edistyvän mitenkään. En mie ole tehnytkään kuin kolme lahjaa itse, vaikka tarkoitus oli tehdä enemmänkin. Jotenkin vain aika on karannut alta, enkä ole ehtinyt. Mutta on tullut muutama sellainen asia näissä neulomuksissa tehtyä, joita en ole ikinä ennen tehnyt. Kerron tarkemmin sitten, kun lahjat on saajillaan. Toivottavasti muistan ottaa niistä kuvat.
Askartelusuunnitelmia on, mutta jotenkin en saa aloitettua, vaikka tavarat on levällään pöydällä :)
Olkoot.
Lämmintä neljättä adventtia teille kaikille!

Miun piti tänä vuonna tehdä adventtikynttelikköasetelma, mutten sitten tehnytkään. Sitäkään :)

perjantai 16. joulukuuta 2011

Perjantai

Nyt on jouluvalmistelut hyvällä mallilla. Kaksi lahjaa puuttuu, muut on paketoitu. Leipomukset tehty, vaikkei yksikään onnistunut niinkuin piti, ainoastaan pullat puuttuvat (meillä tykätään pullasta). Niistäkään en ota paineita minkäänlaisia, jos en ehdikään tekemään niitä, sitten en ehdi.
Siivouksen tekee mies huomenna varmaan tytön kanssa. Molemmat tytöt paistavat sunnuntaina piparit.
Miulla on ensi viikolla ke ja to vapaata ja silloin teen viimeiset valmistelut, ruuat ja muut (pe on iltavuoro).
Tortut, kinkkupasteijat ja riisipiirakat on haettu meijerikaupasta. Viimeinen omatekoinen joululahja on työn alla, saattaa jopa valmistua :) Nuoremman tytön villasukat nimittäin. Yritin neuloa niitä salaa, mutta sillä vauhdilla ne valmistuisivat ehkä ensi kesänä, kun tyttö on aina kotona. Joten nyt olen neulonut niitä ihan julkisesti iltaisin tässä omassa tuolissa istuen.
Tuo sydänkranssi on ostettu Biltemasta jo viime kuussa. Nyt laitoin sen oveen roikkumaan.
Uudet pallot olen vain heittänyt koriin odottamaan ripustamista, ehkäpä kuuseen. Tai no, roikkuuhan siinä vielä nuo yhdet edellisen kuvauksen jäljiltä - unohtuivat mokomat :)
Siivet löytyivät Tiimarista ja laitoin sen vain roikkumaan tuohon sydämen kanssa, nyt näyttää, että sydämellä on siivet :)
Tässä ei muuta jouluista olekaan kuin äidin antama enkeli. Siihen saa valot siipiin, on kyllä nätti valoilla sekä ilman. Ja tunnearvoahan sillä on paljon.
*****
Siitä päästiinkin sitten siihen, että olen ollut ihan hirvittävän väsynyt jo pitkään. Itsekseni mietiskellen olen tullut siihen tulokseen, että tämä vuosi on ollut todella raskas. 
Vaikka äiti kuoli jo Tammikuussa, vieläkin välillä tulee ikävä ja sellainen olo, että haluaisi vielä nähdä ja jutella, kuten ennenkin. Se on raastava tunne, en keksi sille muuta kuvaavaa sanaa.
Nyt tulee olemaan ensimmäinen Joulu ilman äitiä. Se on rankkaa, yksinkertaisesti sanottuna.
Tähän kaikkeen kun vielä lisää synkän, pimeän, vetisen, harmaan ja ankean syksyn. Pitkän sellaisen, ei ihme, että väsyttää.
Ja vielä kun siihen lisätään kiireinen työ, vajaamiehitykellä suurin osa syksystä. Lääkelaskutentti, itseopiskeluna 19 vuoden takaisten asioiden uudelleenoppimisena ilman matikkapäätä, ei ihme, että väsyttää.
Lisäksi kaikki myllerrykset töissä, uudet asiat ja uudet kuviot, joihin lähden sitten loman jälkeen.
Ja vielä se, että edellinen loma miulla on ollut Syyskuun alussa. Tulee melkein neljä kuukautta töitä ilman lomaa. Huhhuh! Kyllä mie olen jo huomannut olevani loman tarpeessa, onneksi se on ihan kohta.
Mutta en mie valita, totesin vain, että näistähän se väsymys johtuu. Ehkä se loman jälkeen sitten helpottaa. Lomalla aion levätä ja nauttia. En meinaa tehdä mitään tekemättömiä kotitöitä, kuten yleensä. Päätin jo syksyllä, että tästä lomasta tulee laiskotteluloma.

Mutta, nyt käyn valmistautumaan iltavuoroon ja toivotan kaikille teille:
Kivaa viikonloppua!

tiistai 13. joulukuuta 2011

Askareita ja suunnitelmia

Mie löysin jokin aika sitten vanhoja joulupalloja, joista oli värit kulahtaneet. Laitoin ne yhteen koriin odottelemaan inspiraatiota ja eilen se viimein tuli käymään. Kaikki pallot maalasin valkoisella ja vaaleanpunaisella askartelumaalilla. Joillekin palloille kävi niin hassusti, että pohjavärin ollessa punainen, niistäkin tuli vaaleanpunaisia.
Huopasydämet näyttävät vähän hassuilta, keskimmäinen on decoupage-päällystetty ja viimeinen liimailtu. Vaniljaisen Liisalta voitin kerran vanhoja saksalaisia sanomalehtiä, joista toisen paloja on käytetty näihin palloihin.
Sydän on maalattu vaaleanpunaisella maalilla, nuo kaksi muuta saivat värinsä punaisen pohjavärin sekoittuessa valkoiseen. Noita vaaleanpunaisia kukkia sekä enkeleitä ja paljon muita koristuksia löysin vintiltä. Joskus n.15 vuotta sitten ne on ostettu :) Kerran mie ihmettelinkin, että missäköhän ne vanhat askartelutarvikkeet on, siis ne, joita käytin silloin, kun likat oli pieniä. En edes muistanut niitä olleen niin paljon kuin niitä oli. Silkkipapereitakin löytyi yhden laatikollisen verran.
Tuon neulotun pallon tein Arnen ja Carlosin kirjasta ja sain sen lauantai-iltana valmiiksi, kun yritettiin katsoa yhtä tyhmää elokuvaa. Jäi sitten katsomati.
Eilen illalla kirjoitettiin joulukortit nuoremman likan kanssa ja huomenna olisi tarkoitus lähettää ne. Se asia on nyt selvä.
Leipomuksia en meinaa tehdä enää kuin pullaa ja puolukkamuffinseja (löysin netistä huippuohjeen kerran, kun teki puolukkaleivonnaista mieli). Taisi olla Kinuskikissan ohje. Hieman muunsin sitä korvaamalla puoli desiä vehnäjauhoja mantelijauheella, tosi hyvä tuli. Tyttökin tykkäsi, vaikkei puolukasta tykkääkään.
Mutta. Saatiin tytön kanssa kunnianhimoinen idea...Tehdään itse karkkeja...Öööh, taitaa aika käydä vähiin, kun töissäkin täytyy käydä ja etenkin iltavuorot sotkee näitä kuvioita. Tänään ja kaksi seuraavaa perjantaita on nimittäin iltavuorot, aatonaattonakin.... ruuatkin pitäisi tehdä...

No, eiköhän tästä selvitä:
- tyttö tekee piparit
- mies ja tyttö tekee siivouksen, ei siivottu viime viikonloppuna, kun laiskuus iski
- tortut saadaan raakapakasteina läheisestä tuottajain kaupasta, entinen meijerimyymälä.

Lahjat on hommattu miun puolesta, kaikki riippuu vain Itellasta, milloin tulevat kotiin. Suuri helpotus tilata netistä, ei tarvitse ruuhkiin lähteä rynnimään ja jää aikaa muulle.

Miun Joulu menee kuitenkin töissä enimmäkseen. Aattona ja Joulupäivänä on aamuvuorot, mutta Tapanista alkaa LOMA :) Jee! Hitsit, miehän tajusin justiinsa, ettei miulla ole töitä kuin n. puoltoista viikkoa enää. Mie en ole jotenkin sitä lomaa edes ajatellut, kun Joulu on vienyt kaikki ajatukset. Ja loman jälkeen uudet kuviot.
Jaahas, taidan käydä henkisesti valmistautumaan iltavuoroon ja laitella tavaroita ja eväitä valmiiksi.
Mukavaa päivää!

maanantai 12. joulukuuta 2011

Vinttiseikkailua ja askartelua

Toissapäivänä ja eilen askartelin viimeiset joulukortit. Luultavasti viimeiset. Ei me ainakaan tänä Jouluna enempää tarvita, mutta jos oikein innostun vielä, voihan niitä tehdä varastoon ensi vuotta varten.
 Kokeilin boordilävistäjiä eri tavoilla. Lauantaina käytiin Tiimarissa ja ostettiin tuo Hyvää Joulua-leimasin. Edellisestä Tiimari-keikasta jäi vähän kaivertamaan mieltä, kun ei silloin ostettu.

 Löysin vanhaa lahjapaperia pienen palan ja leikkasin nuo enkelit, toisenkin enkeliparin siitä saa vielä.
 Mutta, mutta... Kuka on käyttänyt pinkopahvia askarteluun? No, mie :o)
Ensin luulin, että se on aaltopahvia, mutta kun sitä oli vintillä iso rulla, tajusin, että se on sitä pinkopahvia, mitä meidän seinissä on :o) Aikoinaan sitä oli saanut Anttilasta, rullassa oli nimittäin Anttilan teipit päällä.
Elikkäs mie vietin eilen kylmällä vintillä parituntisen ja täytyy sanoa, että oli varpaat ja takamus(?) jäässä ja tunnottomat sen jälkeen. Siis miksi takamus, en tiedä. Se vaan oli, vaikken missään istunut. Polvillaan olin välillä, kun en kumarassakaan jaksanut seistä kauaa. Löysin siis vintiltä sitä pinkopahvia ja joidenkin 70-luvulla täällä asuneiden lehtiä ja puhelinluetteloita.
Ja syy, miksi sinne vihdoin kiipesin, oli se, että etsin meidän joulukoristeita ja likkojen vanhoista tavaroista askartelumateriaalia. Kyllähän sieltä löytyikin vaikka mitä.
Joku entisistä asukkaista on kerännyt simpukoita.
Löysin pari rasiaa, likkojen vanha muumilaatikko ja äidin vanha korulipas hänen nuoruusajoiltaan. Pari simpukkaa on irronnut ja laitoin nuo vaaleat. Pitää varmaankin maalata niitä vähän, etteivät erotu niin selvästi noista vanhoista.
Löytyi sieltä lankoja ja paljon muutakin.
Alakerran varastosta keräsin kaikki likkojen vanhat puuvärit.
Joutsen ja valokuvakehyksetkin löysin.

Kylläpäs kyniä tulikin paljon :)
Omasta lapsuudesta muistan tämän koristeen, tämä oli miun lemppari. Äiti oli antanut likoille tän joskus.
 Koristus oli vähän kärsinyt, liiman päälle ripottelin suolaa maahan sekä katolle ja tein lumilyhdyn helmistä. Lumilyhdyn paikalla on joskus ollut kynttiläpidike.
Tulitikkulahjalaatikko on vieressä osoittamassa koristeen pientä kokoa.

Tiedättekö, mie tunnen itseni ihan aloittelijaksi noiden korttiaskarteluiden suhteen. Olen nimittäin viettänyt korttiblogeja tutkien ja ihmetellen pitkät tovit eilen ja toissapäivänä. Ihan uskomattoman ihania luomuksia ihmiset osaavat tehdä! Niihin verrattuna nää miun kortit on ihan avuttomia räpellyksiä.
Niinhän mie oon aina sanonut, että mie osaan kaikkea vähän, mutten mitään kunnolla. Eipä se haittaa, mie teen sen, minkä osaan ja sillä sipuli. Ja ihailen noita taitavampia ihmisiä.

Miun kakunpaistokin meni tänään päin peetä. Melkein puolet jäi vuokaan kiinni, onneksi tein kaksi, joten jäi siitä puoltoista kakkua Jouluksi. Se melkein puolikas, jonka kaivoin vuoasta irti, on nimittäin melkein syöty...siis mie yksin söin tuossa blogeja lueskellessa.
Joululeipomukset on ihan vaiheessa, mutta jos en kerkiä tehdä, en ota mitään paineita. Tulee se Joulu ilmankin.
Nyt taidan lähteä jatkamaan blogikierrosta ja toivotan samalla teille Mukavaa Alkavaa Viikkoa!


lauantai 10. joulukuuta 2011

Askarteluhuoneen järjestelyä ja muuta mukavata

Eilinen ilta oli Hauska! Esitys oli Taidekoulu Estradin Sukuvika. Aivan mahtava, voin todellakin suositella lämpimästi ja mielelläni tässä sitä mainostan. Menkää Lappeenrantalaiset ja naapurikuntalaiset katsomaan, kannattaa :) Koko sali räjähteli nauramaan ja naurettiin niin, että silmistä vesi valui. Sain koko vuoden naurut kerralla :)
Tänään sain erään idean ja rupesin sitä heti toteuttamaankin, ainoastaan kahden ruuvin poistossa ja laitossa tarvitsin miehen apua. Oli nimittäin niin korkealla, etten ylettänyt itse ruuvailemaan.
Eli meillä oli vessassa korkea hyllykkö, josta ei yltänyt pölyjä pyyhkimään ja hyllyihin kasaantui kaikenlaista romua. Siis turhaa tavaraa. Askarteluhuoneessa taas oli liian vähän hyllyjä, kun tuota askartelukrääsää on ruvennut kertymään....
Operaattiossa siirrettiin se veskin hylly askishuoneeseen.


 Siisteinhän tuo lokonen olisi, jos laittaisi hyllyt kaapin reunasta toiseen reunaan, mutta nyt mennään näillä olemassaolevilla jutuilla. Katsotaan joskus uudestaan, jos vaikka laittaisikin toisenlaiset hyllyt.
Mankelin luona näyttää nyt tältä:
Ennen oli näin:


On tosiaan roinat lisääntyneet :)

Tiijättekö muuten, mikä on tuon meidän ilopillerin, Nasu-possun uusi harrastus?
Ennen se kantoi likapyykistä sukkia, sukkahousuja, pitkiä kalsareita ja paitoja yläkertaan. Oli huvittava näky, kun kiipeää rappuja ylös pitkä vaatekappale hampaissaan tassut harallaan :o)
Nykyään se käy vaatekaapista hakemassa villasukkia ja kantaa niitä ympäri huushollia. Eli se avaa kaapin, kiipeää hyllylle ja nappaa sukat suuhunsa :o)
Aikamoinen veitikka :)

Mie en ole vielä askarrellut yhtään uutta korttia, mutta nyt on paikka kunnossa, joten eiköhän tässä jotain inspiksiä kohta ilmesty.
Huomenna pitäisi siivota ja katsotaan sitten, onneksi on vielä maanantai vapaa :)
Lokoisaa lauantaita kaikille!
P.S: Tänne tuli talvi eilen illalla, oli tosi huono ajokeli, kun iltasella ajelin kotiin. Lunta tuli joka suunnasta.
P.S 2: Piti sanoa, että arvontavoitto on postitettu tänään :)