maanantai 30. maaliskuuta 2015

Heips

Niin se taas on viikko vierähtänyt vai peräti kaksi? Ei tässä enää perässä pysy. Olin jo kahden vaiheilla jälleen kerran, että lopetan kokonaan. Mutta ehkä ei kuitenkaan. Postaan silloin kun jaksan ja muistan. Eli epäsäännöllisesti.
Facebookin art journal - ja mandalaryhmät on paljon helpompia käyttää kuin tämä, kuten myöskin Instagram. En lupaa mitään, mutta aina silloin tällöin laittelen tännekin jotain.
Tällä kertaa Mandala, jonka tein ihan omaksi iloksi.
Tällä viikolla miulla on enää kolme työpäivää ja sitten koittaa seitsemän päivän vapaat! Ihan kuin olisi loma.

Osasyy (aika iso sellainen) blogihiljaisuuteen on se, että miulla oli yli kaksi viikkoa elohiiri silmässä. Kiusallisen v***mainen vaiva! Tietokoneella istuminen oli tuskaa ja kun päivät pääksytysten töissä istun koneen ääressä, oli illat pakko lepuuttaa silmiä. En oikeastaan muuta vapaa-ajalla koneella käynyt kuin Facebookissa, Instagramissa sekä Pinterestissä. Kun silmä alkoi väpättämään, en pystynyt keskittymään yhtään mihinkään ja tuli jo melkein huono olokin siitä. Ugh, toivottavasti ei uusiudu ainakaan kovin äkkiä! Lauantaina se sitten yhtäkkiä loppui, onneksi! Kiristeli jo hermojakin...

Mutta nyt ei muuta kuin mukavaa viikkoa!

tiistai 17. maaliskuuta 2015

DIY Gellli plate

Lupasin joskus kertoa, miten olen tehnyt itse gelli platen.

Otin paksun ja pehmeän pöytätabletin, paksun muovitaskun ja jeesusteippiä. Vähän leikkasin tabletin sivuja suoremmaksi, pujotin sen muovitaskuun ja teippasin kiinni. Oikein hyvin toimii. Englanniksi löytyy myös ohjeita, miten tämä tehdään gelatiinista. En kyllä semmoiseen viitsi ruveta, jos tämä ei toimisi, antaisin sitten mieluummin olla.
 Eli tämän värkin toimintaperiaatehan on sellainen, että: levitetään maalia tai suihkeita pintaan ja paperi siihen päälle. Vinkki: voipaperia on kiva printtailla näin.

 Kaikenlaisen paperin koristelu onnistuu, lehtileikkeet, kirjansivut, valkoinen paperi ym.
Alkuperäinen gelli plate on tosi kallis. Jos sen jostain onnistuisi Suomesta saamaan, hinta olisi yli 70€ A4 kokoisena, pienempi on halvempi.
Tässä yksi vanhempi sivu art journalista, johon käytin gelli printattuja papereita. Tein niistä kukkia ja liimasin liimapuikolla.
Tuossa kuvassa lukee, että perustin uuden blogin Word pressiin. No, siitä ei kannata hirveästi innostua, postasin tasan yhden kerran sinne ja siihen se sitten jäi. Oli tarkoitus blogata englanniksi.
Muutenkin tämä bloggaaminen on niin aikaa vievää ja aikaa ei hirveästi ole, joten levätköön rauhassa mokoma viritelmä :)

Jos kuitenkin olet kiinnostunut tekemisistäni, liityin Instagramiin. Laittelen sinne kuvia etenkin art journalista, mutta myös jostain muusta. Se on niin paljon nopeampaa ja helpompaa kuin bloggaaminen, että olen alkanut miettiä siirtymistä kokonaan sinne.
Se on niin helppoa: ota kuva, siirrä Instagramiin, pari sanaa ja se on siinä. Kaikki samalla laitteella.

Tavoitat miut täältä: https://instagram.com/sirutuuli/

Mukavaa viikkoa!

torstai 5. maaliskuuta 2015

Kuninkaallisia vieraita

Ruotsin kuninkaalliset saapuivat tänään Lappeenrantaan. En lähtenyt heitä katsomaan, vaikka vapaapäivä onkin. Sen sijaan virittelin tietokoneen Yle Areenan kanavalle ja yhdistin telkkariin. Istuin mukavasti omassa tuolissa ja katselin, kuinka he asemalle saapuivat ja samalla tein art journaliin sivua. Ihan heille omistettu, vähän smash book/scrapbook tyyliin tehty. Tulostin netistä kuvia ja vähän koristuksia mukaan. Onhan tänään historiallinen päivä, joten täytyyhän se tavalla tai toisella ikuistaa.

Tuosta vierailujärjestyksestä en kyllä mene takuuseen. Kuuntelin radiosta ja saatoin muistaa väärin.
Eipä tuosta sivusta oikein mitään osaa sanoa. Tuollainen se on.

Eipä tänne paljon muuta kuulu. Eilen ja tänään siis vapaapäivät, enimmäkseen laiskottelua. Siis ei mitään kotitöitä paitsi tänään pyykin pesua. Ihana välillä vain olla tekemättä mitään.
Mukavaa loppupäivää kaikille!

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Tuunattu Lokerikko/laatikko

Toissapäivänä järjestelin miun journal kortteja ja huomasin, että ne eivät enää kunnolla mahdu entiseen laatikkoon. Vaihdoin ne toiseen ja huomasin, ettei ne mahdu siihenkään. Samana iltana sain idean isomman laatikon tekemiseen. Eilen aamulla kävin sitten leikkaamaan kissanruokalaatikoita sopivaan kokoon. Tein tarkoituksella erikorkuisia, koska kortitkin on erikokoisia.
Muistin ottaa ensimmäisen kuvan vasta, kun olin liimannut kolme laatikkoa yhteen, teipannut kaksi kertaa maalarinteipillä ympäri ja maalannut sisäosat (olivat aluksi ruskeat).
Eli pohjamaalasin koko höskän valkoisella gessolla.
 Sisäosat maalasin gesson päälle valkoisella akryylimaalilla.
 Ulkopinnan maalasin vaaleanpunaisella akryylimaalilla ja tuputtelin erilaisten sabluunoiden läpi erilaisia kuvioita.
 Nyt mahtuu entiset kortit ja on vielä tilaa uusillekin. Miulla on tulostettuja, ostettuja ja itsetehtyjä kortteja. On teksteillä tai ilman, erilaisia currently kortteja, joissa on valmiina ns. kysymys että mitä olet syönyt tänään, juonut, kuunnellut, lukenut ym. Nämä ovat käteviä art journalissa, jos ei oikein ole ideaa, mitä tekisi.
Tämä on senkin puoleen hyvä säilytyslaitos, että tuohon voi lisäillä noita laatikoita mielensä mukaan. Miulla on yksi käyttämätön jäljellä, jonka voi liimata vaikka tuohon toiselle sivulle. Mutta nyt juuri en tarvitse niin paljon säilytystilaa.

Nyt ei muuta kuin kivaa uutta viikkoa kaikille!