torstai 29. lokakuuta 2015

Takka ja muuta

Olikohan se toissailtana, kun mie tein nukkekotiin takan. Olin sitä jo suunnitellut jonkin aikaa, kun sitten päätin toteuttaa suunnitelmat. Ihan ei homma mennyt kuin Strömsössä, mutta lopulta se onnistui.
Otin talouspaperirullan ja päällystin sen valmiilla kaakelikuvioisella paperilla ja sehän ei tietenkään onnistunut. Paperi rypistyi edestä, takana se oli tosi hyvä. Sitten piti ottaa plan b käyttöön. Leikkasin valkoisesta pahvista "kaakeleita", väliin pursotin enamel dots ainetta tai jotain sinnepäin ja perfect pearls aineella tein kukat eteen. Takan sisustan maalasin mustalla, kuten luukutkin. Lepattava led tuikku on yhden lyhtytalon tuikkutelineessä, joka sopi talouspaperirullan sisään kuin nakutettu.
Iltaisin se antaa aikas kivaa tunnelmaa, kun tuon takan laittaa päälle.
Tässä pieni muutaman sekunnin videon pätkä, jossa näkyy lepattava liekki.


Ja kun olin takan laittanut paikoilleen, rupesin miettimään, että kylläpäs on pieni mökki. Olkkariin ei muuta mahdukaan ja minnekäs mie keittiön survon.
Siitä se ajatus sitten lähti. Tein yhden huoneen lisää...
Vessa tulee alkuperäiseen paikkaan uuden olkkarin viereen ja keittiö muutti entisen olkkarin tilalle. Ruokailutila tulee tuonne lipaston paikalle, kunhan joskus saan kalusteita keittiöön lisää.
Näin ainakin tällä hetkellä on suunnitelmissa.
Seuraavaksi, jos laajentaa pittää, aukaisen ullakon ja sen jälkeen onkin ruvettava rakentamaan alaspäin :) En raaski kattoa hajottaa (tai kattoja).
Tämän uuden olkkarin rakentamiseen meni yhteensä 4 kissanruokalaatikkoa. Jokaisesta otin kaksi isoa sivua ja liimasin yhteen. Lattiaan yritin tulostaa tuota samaa, jota on alkuperäisessä talossa, eli keskihuoneissa, mutta tulostimesta loppui paperi.
Leikkasin sitten paksusta tulostuspaperista suikaleita, jotka liimasin Mod podgella (decoupage-tyylinen lakka) lattiaan ja vielä päälle sivelin samaa lakkaa. Nyt tänne mahtuu vielä vaikka jonkinlainen hyllykkö tuonne nurkkaan.
Nyt on rakenteluhommat loppuneet tässä vaiheessa ainakin, kun laatikotkin loppuivat :)
Yhtenä iltana aloin virkkaamaan mattoa tuonne, mutta tänään törmäsin ihan vahingossa ohjeeseen, jossa kudotaan matto nukkekotiin. Tai ei se ohje ollut, kuvia vain. Kuvan perusteella mie tein "kangaspuut" tai siis kutomistelineen tai mikä lie.
Loimena on kalastajalanka ja kuteena ohut virkkauslanka. Kammalla saa hyvin tiivistettyä kuteet.
Heti, kun tämän saan valmiiksi, käyn penkomassa paksumpaa lankaa varastosta ja kudon joulumaton.
Muutenkin ajattelin sisustaa jouluisesti tämän, vaikkei paljon huonekaluja olekaan. Jotain pientä kuitenkin laitan. On tämä kyllä hauska harrastus :)
Mutta nyt toivottelen kaikille hyvää loppuviikkoa! Nähdään!

maanantai 26. lokakuuta 2015

Nyt kun vauhtiin pääsin...

....Niin ei muuta kun jatketaan siitä mihin eilen jäätiin.
Eilen oli kyllä kunnon näpräyspäivä. Ideoita tulvi suorastaan. Etenkin, kun törmäsin Pinterestissä ja muuallakin netissä vaikka sun mihin.

Yksi niistä oli banaanilaatikko. Oli ihan pakko tulostaa ja taitella sellainen. Ja mitäs muuta banaanilaatikossa säilytetään kuin lehtiä. Ui juku, kun on söpöjä :)
Omista jemmoista löysin ison kuppimallisen napin, jonka maalasin hopeisella maalilla. Siitä tuli säilytyspotti olkkarin pöydälle. Kaukosäätimenkin tekaisin, ei tämä telkkari ihan niin vanha ole, etteikö siinä kaukosäädintä olisi. Suklaarasian olen tulostanut ja taitellut jo aiemmin. Ja matto on vanha(hko) lasinalunen.
Toisenkin napin maalasin ja liimailin helmiä yhteen ja voila! Hajuvesiä tarjottimella. Nämä siirtyvät vessaan heti, kun sellaisen saan. Eli perjantaina ajattelin tilata sinne kalusteet. Jei! Lapsena miulla ei ollut nukkekodissa vessaa, mutta nyt mie sen sitten saan. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan :D
Maljakon ohjetta etsiskelin netistä, mutten löytänyt, joten tein itse. Rullasin paperia ja laitoin päälle washiteippiä. Seinällä oleva kellokin on muuten itsetehty. Leimasin embossaamalla. Nyt ei muistu mieleen, mitä se on suomeksi. Ehkä googlettamalla löytyy, jos joku haluaa tietää.
Tässä parempaa kuvaa keittiöstä. Näkyy taulukin lähempää, jaffa-keksit, kissanruokaa, Ibusal ja pannukakkujauhetta paketti. Verhotangot saatan ja melko varmasti maalaankin valkoiseksi.
Tässä näkyy mekot, joista viimeksi oli puhe. Väänsin rautalangasta henkarit, kun en klemmareita löytänyt. Koukkusysteemitkin tein itte.
Tämän pyörän löysin vintiltä, taisin kertoakin siitä. Se ei pysynyt pystyssä, joten väänsin rautalangasta ja napeista apupyörät. Nyt pysyy pystyssä :)
Terassin laatat on tarkoituksella erikokoisia. Leikkasin ne kissanruokapahvista ja maalasin harmaalla.
Tämä kuva meni vähän pieleen. Kännykkä tarkensi tapettiin, kun piti tarkentaa kukkakimppuun ja stereoihin. Tein siis eilen kaksi kukkakimppua askartelukukista. Heti tuli kodikkuutta lisää. Nuo stereot on kyllä hauskat, nekin itse maalattu.
Nyt miulla on maton virkkaus menossa. Siihen saattaakin vierähtää pikku hetki, kun teen ohuesta virkkauslangasta. Sen jälkeen ajattelin virkata torkkupeiton, tai sitten neuloa. Pitää tonkia lankavarastoja, jos löytyisi jotain ohutta lankaa, joka olisi jotain muuta kuin puuvillaa.

Kyllä täytyy sanoa, että tämä näpertely tempaisee mukaansa ihan täysillä. Monta tuntia hurahtaa niin, ettei sitä edes huomaa. Ja onpahan vähän vaihtelua noihin muihin: art journaliin, smash bookiin ja piirtelyihin.
Näkyillään taas!

sunnuntai 25. lokakuuta 2015

Uusi ihana projekti (tai harrastus)

Tervehdys pitkästä aikaa. Miulla on ollut ongelmia tän koneen kanssa, kun akku, joka tilattiin jostain Kiinasta viime kesänä, ei suostu pitämään virtoja. Eli akku kestää enää vajaat puoli tuntia ja olen nettiä käyttänyt puhelimella enimmäkseen. Miekin siirryin vihdoin ja viimein nykyaikaan ja ostin tytön poikakaverilta Lumian. Sillä ei pysty bloggaamaan, mutta tänään keksin keinon. Pitää vaan jaksaa ottaa johto mukaan olkkariin ja otan kuvat Lumialla, josta ne siirrän Onedriveen ja siitä tallennan koneelle. Aika monimutkaista, mutta pakkohan tässä jotain on tehdä, jos meinaa bloggailla. Tänne onkin ollut ikävä :)

Ja nyt itse asiaan. Miulla on uusi harrastus, josta olen haaveillut ainakin 10 vuotta, jos en enemmänkin. Nimittäin rakensin nukkekodin. Ja ihan itselleni :)
Hätäinen kun olen, en malttanut odottaa, että saisin jostain vaneria tms. vaan kävin vintiltä kaivelemassa pahvilaatikoita.
Tästä se kaikki alkoi. Vintillä vierähti kaksi tuntia, kun etsin likkojen vanhoja nukkekodin kalusteita. En löytänyt kuin telkkarin, pari radiota, stereot, yhden lipaston laatikon ja sohvan sekä sängyn.
Maalasin ne kaikki, kun olivat vähän turhan värikkäitä meikäläisen aikuiseen makuun :)
Aluksi meinasin tehdä vain roomboxin tähän laatikkoon.
Sitten ihan vahingossa keksin, miten teen katon. Yritin suoristaa tuota kaarevaa puolta, mutta kun se ei onnistunut, taivutin sitten toisenkin puolen. Sitten siitä tulikin mansardikattoinen
Seuraavaksi tein ulkoseinät sabluunan kanssa: tekstuuripastaa ja valkoista maalia. Tiilten välit maalasin harmaalla. Katon tein kartongista leikkaamalla suikaleita, jotka lävistin piparkakkureunaisella lävistimellä ja liimasin kuumaliimalla.
Tapetointivaiheesta miulla ei ole kuvia. Jossain vaiheessa huomasin, että talo on liian pieni, joten eilen rakensin lisäsiiven kissanruokalaatikoista. Se onkin loistava rakennusmateriaali. Paljon parempi kuin paksu pahvilaatikko.
Tässä kuva lisäsiivestä, johon tuli olkkari. Tein tänne eilen myös verhot. Ja tänään tein televisiotason sekä olkkarin pöydän ja lipaston. Pyörät on myös löytöjä.
Pesukone on jääkaappimagneetti.
Nukke on miun vanha. Unohdin sanoa, että löysin tämän nuken ja Nasun myös vintiltä.
Nukelle, jonka nimi on Rosalinda, tei eilen vaatteita. Olkkarin seinät ja lattia on tapetoitu skräppipaperilla.
Keittiöönkin tein verhot eilen. Verhotangot on tehty cocktail-tikuista ja helmistä. Cafe-taulun tulostin netistä ja päällystin kontaktimuovilla. Aion tapetoida tämän ikkunaseinustan uudelleen tuolla perällä olevalla tulostetulla tapetilla. Perälle piti tulla vessa, mutta kuten sanoin, talo jäi pieneksi...
Kalusteet ja astiat on ostettuja Askaretasta viikko sitten.
Täytyyhän talossa olla myös kissa! Tämä yksikorvainen on ollut kovassa tappelussa ja Rosalinda löysi sen ja antoi nimeksi Eetu. (Oikeasti tämä on ollut sininen ja saatu pääsiäismunasta vuosia sitten). Se oli niin söpö, että tuli säästettyä makkarin puolipaneelin päällä.
Tähän etualalle ajattelin laittaa vähän nurmikkoa, mutta taidan kuitenkin päällystää samalla paperilla kuin muukin lattia. Lipaston taakse olen kaavaillut vessaa. Siellä ei nyt muita kalusteita olekaan kuin tuo pesukone.
Ja viimeiseksi makuusoppi/parvi. Nasun peti on rakennettu itse, tuo toinen on ollut violetti (vähän näkyykin väriä sängyn jalassa). Patjat, peitot, tyynyt ja helmalakana on tehty itse.
Isomman sängyn vieressä pilkottaakin liivihame, jonka tein eilen Rosalindalle. Punainen virkattu mekko ei nyt näy, sekin roikkuu seinällä. Sen olen virkannut vuosia sitten, silloin, kun likat leikkivät nukkekodilla vielä.
Pieniä viimeistelyhommia tämä vielä vaatii, mutta pikkuhiljaa. Huonekaluja ja tavaroitakaan ei vielä paljoa ole, mutta vastahan mie olen pari viikkoa tätä rakennellut.
Hiljaa hyvä tulee, toivottavasti :)
Ehkä mie myöhemmin hommaan ihan oikean nukkekodin ja pidän tämän jonain muuna mökkinä. Saa nähdä, nälkä kasvaa syödessä. Kuten sanotaan.
Mutta eipä tässä tämän kummempaa tällä kertaa. Kiva, kun kelloja siirrettiin tunti taaksepäin. On vähän pidempi päivä ja ehtii enemmän näpertelemään :)
Mukavaa uutta viikkoa kaikille!