sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Uusi kampauspöytä

Eilen käytiin kaupungilla ja löysin Askaretasta uusia juttuja. Vähän kun laski katsetta alemmas, löytyi suorastaan aarteita. Nimittäin puupalasia erikokoisia :)
Siis rakennusmateriaalia nukkekotiin. Näistä palasista sitten valmistui tosi nopeasti kampauspöytä. Löysin myös lisää tulitikkulaatikoita, joten sain tehtyä laatikotkin tähän. Peili on ihan oikea. Nuorempi likka osti miulle sen joskus synttärilahjaksi hänen ollessaan vielä suht pieni. Se oli aika kulunut ja naarmuuntunut, mutta nyt se pääsi uuteen tehtävään.
Tuoli valmistui samoista puupalasista ja pahvista. Hajuvesi- ja muut pullot olen tehnyt jo pari viikkoa sitten, kun ostin ison laatikollisen lasten helmiä. Föönikin on helmistä tehty.
Hiusharjan tein muovista, johon liimasin piippurassia ja varreksi pumpulipuikon palasen.

Pakko oli ottaa kuva, kun nukkekodissa on joku salainen kokoontuminen käynnissä Martan huoneessa.
Kaija löhöilee sohvalla Eetu-kissan kanssa ja katselee telkkaria. Mietin vain, että telkkari näyttää aika vanhalta, taitaisi olla uuden hankinta edessä.
Kirjahyllyn päällä on uusi pari viikkoa sitten ostettu kello. Oho, kirjat on kaatuneet. En huomannutkaan aiemmin.
Ostin eilen myös vähän lattiamateriaalia. Näytän teille kyllä heti, kun saan ne paikalleen.
Miulla on ensi viikko lomaa ja nyt on aikaa askarrella ja väkerrellä. Jos nyt saisin nukkiksen vähän valmiimmaksi. Tällä tahdilla se valmistuu tosi hitaasti, jos teen yhden tavaran viikossa.
Tekemistä on vaikka kuinka paljon. No, onneksi ei ole kiire mihinkään.
Kivaa viikkoa teillekin!

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Vaihteeksi pientä näpertelyä

Martta on niin iloinen, kun sai uuden laukun. Se on tilava, koska kaikenlaista tavaraa pitää kantaa aina mukana. Koskaanhan ei tiedä, mitä saattaa tarvita.
Laukusta löytyy vihko, kansio, rahapussi ja penaali. Penaalissa (tietenkin) on viivotin, kyniä ja kumi. Kaikissa penaaleissahan aina on kyniä. Tyhmä mie.
Kaikki mahtuu laukkuun. Voisi melkein luulla, että on tarkkaan mitattu ja mitoitettu. Ei ole, vaan silmämääräisesti tekaistu. Kuten kaikki mitä mie teen. Joskus onnistuu ja joskus ei. Tällä kertaa onnistui. Pöydällä on kirjoitusalusta sekä kynäpurkki.
Laukku on tehty softiksesta ja penaali sekä rahapussi Tigerin nauhoista sekä kiinnittimet tai mitkä lie, on tehty softiksesta. Yhtään tikkiä en ommellut, vaan hyvä ystävä kuumaliimapistooli oli jälleen käytössä.

Sitä mie vaan tässä mietiskelen, että mitä voisin tehdä tuohon pöydälle ja hyllyille. Ideoita saa heitellä, katsotaan osaanko tehdä :)

Mutta nyt me käydään katsomaan Netflixistä Continuumia. On aika hyvä sarja. Kivaa alkavaa viikkoa!

torstai 21. tammikuuta 2016

Isompien huonekalujen siirtelyä

Eli vaihteeksi vaihdoin järjestystä askarteluhuoneessa ja järjestelin vähän muutenkin. Huone alkaa kyllä käydä vähän pieneksi...
Mutta eipä sillä niin väliä. Täällä on niin kiva puuhailla, kun se on koko talon lämpimin huone tällä hetkellä ja se tuntuu niin kodikkaalta. Päätin ottaa ruskean pöydän askarteluun ja entisen ruokapöydän lisäpöydäksi. Tabletti on kätevästi vierellä ja siitä on kiva kuunnella radiota, musiikkia tai Areenaa. Tulostinkin on kätevästi ulottuvilla. Kuten kaikki muukin. Kaikki alkoi siitä, kun eilen rakentelin nukkekotiin sitä parvea ja kuumaliimapistooli oli vasenkätisesti käytettävissä ja välillä kädet olivat solmussa ja sormet sotkeentuivat tulikuumaan liimaan. Ja mie olen oikeakätinen.
Vasemmalla puolella on arkistolaatikosto ja askartelukärry. Paperikassit on käteviä tavaroiden säilytykseen. Tummissa kasseissa on nukkekodin rakennusmateriaalit. Tuolle muovikassille pitäisi kyllä keksiä joku vaihtoehto. Se on täynnä pahveja eikä se oikein mihinkään mahdu.
Oikealla puolella on apupöytä ja paperileikkuri käyttövalmiina. Siinäkin pystyy tarvittaessa jotain muutakin tekemään, jos haluaa.
Tyhjää lattiatilaa ei paljon ole ja jos menee vaatehuoneeseen, joutuu siirtämään tätä sivupöytää. Jos ei sohvaa olisi, pöytä mahtuisi ikkunan alle. Mutta sohva on tarpeellinen täällä. Onhan tämä samalla vierashuone. Ei täällä oikeastaan mitään uutta ole, vain askartelutarvikkeet on lisääntyneet niin paljon, että joutuu keksimään uusia säilytysratkaisuja. Sohvan alunenkin on hyödynnetty, kun siellä on yhden vanhan sohvan aluslaatikko ja viinilaatikko isojen papereiden säilytykseen.
Seinille vielä mahtuu kasseja roikkumaan, mutta mitäs sitten, kun ei enää mahdu? En kuitenkaan aio lopettaa tarvikkeiden ostelua, koska miulla on kuitenkin aika vähän niitä loppujen lopuksi. Ehkä.

Nyt mie käyn miettimään, mitä tekisin loppuillan, kun yksikseen joudun olemaan. Mies lähtee työkeikalle ja miun pitää keksiä ittelleni tekemistä.
Mutta kiitos, kun kävit ja kiitos Sussille, kun jaksat kommentoida :) Arvostan sitä.
Mukavaa iltaa kaikille!

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Laajennus

Nukkekoti laajentui. Koska yksi asukas tuli lisää, olisi koti jäänyt pieneksi. Nyt on koko vitriini käytössä ja Martalla oma huone. Aika tyhjältä taas näyttää. No, onpahan tekemistä pitkäksi aikaa.
Tänään rakentelin Martalle omaa huonetta ja sinne parvisänkyä. Sängyn alapuolella on nojatuoli ja kirjoituspöytä muutaman hyllyn kera. Kissanruoka pakkauspahvit, pillit ja jäätelötikut on rakennusmateriaalit.
Martta nauttii oman huoneen rauhasta tunnelmavalaistuksessa.
Iltapalaksi on pizzaa. Pizza on tehty softiksesta.
Kaikki peitot, tyynyt, patjat ja nojatuoli on tehty ilman ompelua. Ompeleminen käsin on hidasta, enkä jaksanut kaivaa ompelukonetta esille. Liimasin kaikki saumat kuumaliimalla.
Tämä on kyllä todellakin pitkän ajan projekti, että tulee asutun näköinen ja kodikas. Vielä on aika kolkon näköistä.

Ostin Clas Ohlsonilta kudontakehikon, jotta saan tehtyä mattoja helpommin. Pari mattoa onkin tullut tehtyä. Ja täytyy sanoa, että on mukavaa hommaa :)
Nyt toivotan kaikille hyvää yötä ja mukavaa uutta päivää huomenna!

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Uusi asukas

Nukkekotiin muutti uusi asukas, Rosalindan serkku nimeltä Martta. 
Nyt pääsevät Diy-tehtaan työläiset (työläinen) tekemään kampauspöytää, meikkejä... Kaikkea tyttömäistä. Ja pahasti näyttää siltä, että nukkekoti laajenee myös ihan alimmaiseen kerrokseen vitriinissä. Kirjat siirtyvät siis muualle. Nukke löytyi lastenlehti-osastolta ja oli lehden mukana tullut lahja.
Vielä kuitenkin pistetään keittiötä ja muita tiloja kuntoon. Keittiöön saatiin seinälle tiskipöydän yläkaappi (Askaretasta). Askaretasta löytyi myös lisää ruokaa: salaattia ja paistettuja kananmunia ja makkaroita ym. Mehupullot on tehty helmistä, joita löysin eilen suuret satsit Clas Ohlsonilta ja Suomalaisesta kirjakaupasta, halvalla.
Askaretasta löytyi myös ruokakomero keittiöön. Seinät on edelleen tapetoimatta, kun en ole osannut päättää millaiset ja miten ne seinälle laitan. Pikkuhiljaa kuitenkin rupeaa näyttämään asutulta.
Helmisaaliista löytyi myös melko sopivat helmet hiustenkuivaajan tekoon. Vähän on pitkänlainen tuo puhallinosa, mutta kelpaa miulle.
Enempää en näköjään saakaan kuvia ladattua, joten jätän loput seuraavaan kertaan.
Taidan käydä raivaamaan lisätilaa vitriiniin.
Nähdään taas.

keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Rakenteluhommia

Pikaisesti ennen iltavuoroon menoa (joka alkaa nykyisin jo klo 11:51) päätin päivittää tätäkin.
Aina tulee ensin päivitettyä Face ja Instagram, kun ovat niin paljon nopeampia ja helpompia.

Viikonloppuna rakentelin huonekaluja nukkekotiin.
Tein vaatekaapin pahvista. nyt laitoin verhon eteen, mutta ehkä jossain vaiheessa teen ovet. Kuvakulmasta ei ihan näe, minkälainen kaappi on.
Uuden sohvankin tein. Tämä onnistui paremmin kuin edellinen, se vaaleanpunainen. Samoilla kaavoilla, mutta hieman eritavalla. Sohva on tehty pahvista ja lakanakankaasta. Jalat on tehty jäätelötikuista.
Aiemmin tein tänne myös imurin, meinasin ihan unohtaa.
Imuriosa on ilmakuivuvaa Fimoa, letku nyöriä, putki on juomapilli ja suutin pahvista ja hammastikusta. Kaikki maalattu akryylimaaleilla. Renkaat on pyörivät: rullasin paperia, jonka sisälle pujotin hammastikun ja hammastikun päihin liimasin helmet. Etupyörä on vain helmi liimattuna imuriin, se ei pyöri.
Kaikissa, mitä teen, on mittakaava 1:12, kuten pupu. Pikkunukke Rosalinda on mittakaavaa 1:16, joten on Lundby kokoa eli pienempi ja Nasu on vielä sitäkin pienempi.
Teen siksi isoimman nuken mittakaavalla kaikki, että pupukin mahtuu samaan taloon.
Mutta nyt täytyy käydä kahvin keittoon ja valmistautua henkisesti työpäivän haasteisiin.

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Loppiainen

Kaksi viikkoa vierähti taas edellisestä päivityksestä. Olen mie suunnitellut kovasti kirjoittavani tänne, mutta suunnitelmaksi se jäi.
Laitetaanpas ensin tähän kuva Joulun aterioinnista nukkekodissa. Vähän oli vielä köyhät eväät ruokapöydässä, mutta ehkä ensi vuonna enemmän. En ehtinyt tehdä mitään ruokia, kun oikeastaan kaikki on pitänyt tehdä alusta alkaen. Pöydästä kuitenkin löytyi perunoita, kalkkunaa, maitoa, leipää, pasteijoita ja tähtitorttuja.
Lahjojakin miniväki sai kivasti. Ja lahjat toi pukki salaa kuusen alle.
Suklaatakin oli tarjolla yksi rasia.
Nasulle tuli lahjaksi lautapeli Candy land (sisällä on pelilauta ja pelinappuloita, jotka tulostin netistä) ja Iphone, Rosalindalle kirja ja Ipad, Kaija Kaniini sai Leivotaan suklaasta- kirjan ja seinäkalenterin tälle vuodelle sekä muistaakseni tuon luontokirjan. Siis muistaakseni se oli Kaniinin...
Tänään, Loppiaisena on siivottu Joulu pois. Kaikki koristeet on varastossa odottamassa ensi Joulua.
Tänään on myös siivouspäivä. Kaija lakaisee lattioita uudella harjalla ja rikkalapiolla, Nasu konttaa rätin kanssa lattioita ja Rosalinda pyyhkii pölyjä.
Pöydällä on myös uudet tinatuopit, joista juodaan mehua siivouksen jälkeen.
Viimeisen kuvan siivousvälineet tein äsken:
Rikkalapio on tehty pahvista ja hammastikusta, harja on (paketista otettu käyttämätön) hammasharja ja varsi on hammastikku. Ämpäri oli aiemmin pieni askartelumaaliastia, jonka maalasin vaaleansinisellä askartelumaalilla. Nasun rätti on kosteuspyyhkeestä leikattu palanen ja Rosalindan rätti on leikattu Chifonetista. Näillä siivous sujuu. Moppia täällä ei vielä ole, eikä imuria. Saahan näilläkin kyllä siivottua ihan kivasti. Ja huomatkaa, Työnjohtaja seisoo pöydällä, kuten kissat konsanaan.
Nähdään taas!