tiistai 30. marraskuuta 2010

Puuhastelua

Öööh, tähän kohtaan miun piti laittaa kuvaa uuden kynttelikön koristelusta, vanhaa ei siis löytynyt mistään. Tyypillistä, se löytyy sitten kesällä.
No, mie laitan tähän kohtaan pari kuvaa ahkerista Jouluapulaisista :) Ensimmäinen kuva voisi olla ihan oikeasti vaikka joulukortti... niin, ja onhan tässä se tuunattu kynttelikkökin :)

Nasu-apulainen, jokapaikanhöylä. Tutkii, miten se emoke onnistui siinä tuunauksessa:

Julia-apulainen, karvis-tyyppi...pikkasen pullukka laiskuri, testimakaamassa kynttelikön laatikkoa:
Joulumusiikin lataamisessa menikin monta tuntia ja aikas turha homma. Ei toimi kunnolla, ainakaan tässä koneessa.
Tää onkin kevyt viikko, vain kolme työpäivää. Yksi tehtynä, joten kaksi jäljellä, viikonloppuna kolme vapaata. Jee!

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Hrrrrrrrrr....

Tänään on ollut ihan järkyttävän kylmä päivä töissä. Mitkään vaatteet ei riitä, auto ei lämpiä koko päivänä, ulkona tuulee... Ei miulla ennen ole mitään ongelmia ollut, että olisi liian kylmää. Aina on riittänyt normaali varustus pipoineen päivineen. Nyt ei sitten riitä mikään. Onneksi nyt illalla ei tarvi lähteä mihinkään, vaan voin istuksia tässä lämpimässä
Tuossa nojatuolissa mie bloggaan nytkin. Koivet kivasti rahilla ja vilttikin näkyy (huomaattehan, miten hienosti joku on "viikannut" sen, oli pakko ottaa kuva juuri tuollaisena) siellä maalatun penkin päällä. Olisi tarkoitus laittaa siihen pino peitteitä, joista saa valita mieleisensä tuolilla tai sohvilla löhöillessä :)
Mutta en viitsikään tehdä mitään. Laiskuus iski, vaikka töissä haaveilin, miten laitan sitä ja laitan tuota. En jaksanut edes peitteitä oikoa :) Kaikki on vähän vinksin vonksin :) Mutta mie olin töissä aamun....ja olen ihan kohmeessa vieläkin.
Tuossa samassa paikassa mie myös neulon, tytön tekemä pussi roikkuu sohvan tolpassa. Siellä on keskeneräinen neulomus, jota iltaisin väkerrän :) Tämä on ihan miun oma paikka (josta kissojen kanssa välillä kilpaillaan)
Ja se olisi sitten 1.adventti. Mie haaveilin siitäkin, miten laitan kynttelikön keittiöön ja tuunailen siitä kivan. Vaan eipä sitä löydy mistään. Kolme ihmistä sitä on etsinyt, mutta ei vaan löydy. Vasta viime Jouluksi ostettiin uusi, ei kai vaan taas...
No, kohta puoliin tulee Kuorosota, miulla on n. 100 blogipäivitystä luettavana ja mietiskelin, josko pyytäisin tytteliä leikkaamaan miun hiukset. Mie olen yrittänyt kasvattaa, mutta jotenkin tuntuu, ettei kuitenkaan. Sellainen polkkamalli; sivuilta pidemmät, takaa lyhemmät olisi kivat :) Mukavastihan tämä ilta menee näinkin, vaikken mitään tekisikään :) Siis kotitöitä...
Mukavaa illan jatkoa kaikille!

lauantai 27. marraskuuta 2010

Kaikkea hullua sitä...

Eilen päätin maalata. Kävin alakerrasta hakemassa vanhan jakkaran, jota olen yrittänyt saada miestä maalaamaan. Mutta ei hän ole oikein innostunut asiasta, kuulemma kauhea romu...
No, onhan se vähän elämää nähnyt ja reissussa rähjääntynyt, mutta mie päätin antaa sille uuden elämän tai ainakin jatkoaikaa.
Oikeasti sitä ei voinut käyttää mihinkään tuollaisena. Siitä lähti roskia ja tikkuja. Ensin mie pesin sen ja sitten vaan vetelin Helmi kalustemaalia pintaan.
Yksi tukipuukin puuttuu, mutta ei sitä istumiseen käytetäkään, joten ei niin haittaa.

Ja sitten toinen yhtä hullu, tai ehkä jopa hullumpi idea...
Tää oli ennen sellanen harmaa... metallinen korivaunu, jonka naimisiin mennessämme ostimme K-raudasta, jonne olimme saaneet lahjakortin. Kauppa oli menossa kiinni ja kortti piti saada tuhlattua, rahoja ei saanut, jos jäi yli. Aika typerä ostos, huonon mallinen ja huonon värinen korivaunu. Väri ainakin on nyt parempi, mallille ei voi mitään. Mutta kyllä tälle jotain käyttöä nyt keksitään.
Samaisella maalilla vetelin tämänkin. Ensin yritin pensselillä, mutta ei tullut hyvä jälki ja sen jälkeen telalla maalasin. Kestää minkä kestää, ei sitä kuitenkaan harmaana olisi käytetty. Meinasin jo viskata varastoon. Lisäaikaa sai tämäkin reppana.

Nyt taitaa ne tulvimalla tulleet ideat olla toteutettu. Seuraavia odotellessa...
Mukavaa Lauantaita kaikille :)

perjantai 26. marraskuuta 2010

Tuunausta, kirppistä ja jotain muuta

Eilen, kun niitä ideoita tulvi päähän, muistin että meillä on yksi tähti, jolla en oikeastaan tee mitään. Mutta en raaski heittää roskiinkaan, kun siinä ei sinänsä ole mitään vikaa. Otin maalisudin ja askartelumaalipurkin ja töpöttelin maalia pintaan. Ihan jokaiseen kiehkuraan ei päässyt käsiksi, mutta:

Tälläinen se oli ennen. (toinen samanlainen on kesäisin paviljongissa kivasti ruostuneena)
Eilen kävimme myöskin katsastamassa uuden S-marketin, joka tänne avattiin. Se oli aivan kuin mini-Prisma :)
Olisihan siellä ollut kaikkea kivaa, mutta kun olin jo tuhlannut rahaa Tiimarissa ja Robin Hoodissa, ostimme vain ruokaa :)
Tiimarista ostin kiiltokuvia, tyhjiä tulitikkuaskeja, askartelumaalia ja Decoupabe-lakkaa lisää. Miuhun on iskenyt joku ihme askartelukärpänen! Sen jälkeen, kun likat ovat kasvaneet isoksi, en ole pahemmin askarrellut, joinain vuosina joulukortteja, en muuta.
Robbarista ostin lankaa ja puikot, jotka miulta vielä puuttui. Neulomisen jo aloitin illalla. Onkin muuten aika iso projekti, mutta ompahan neulomista vähäksi aikaa. Ja vieläpä helppo juttu, jota voi tehdä telkkarin ääressä.

Miulla on vahingossa jäänyt raportoimatta eräs kirppisreissu, jolta löysin jotain pientä. On tästä varmaan jo pari viikkoa, kun kävin työpaikan lähikirppiksellä pyörähtämässä ja kuluttamassa aikaa, ennen kuin tyttö pääsi koulusta ja tultiin samalla kyydillä kotiin.
Löysin maatuskoita. Jäin vain miettimään ja edelleenkin mietin, että olisiko pitänyt sittenkin valita vaaleanpunaiset... nuukuus iski, nämä punaiset olivat euron halvemmat. Toisaalta, punaista on myös helmitaulussa.
Löysin eteisen peilin viereen tuollaisen takorautahyllykön. Seinässä oli koukkukin valmiina, senkun vain laitoin sen tuohon.

Tyynynpäällisenkin löysin. Joku on virkannut tämän itse.
Nyt mie taidan lähteä kahvin keittoon ja käydä blogipäivityksiä lueskelemaan.
Tänään on ohjelmassa vain pyykin pesua, neulomista ja laiskottelua :)
Viikonloppuna taas töihin, aamuihin...

torstai 25. marraskuuta 2010

VeePee + WeeCee

Ihan ensiksi kaunis kiitos kommenteista, niitä on kiva lukea! Jokainen viesti ilahduttaa aina!
Ja toiseksi Tervetuloa uudet lukijat! Ihanaa, että tämä vanha blogi jaksaa kiinnostaa uusia ihmisiä.

Miulla on ollut asiaakin ja on tehnyt mieli kirjotella, mutta alkaa olla paineita siitä, ettei ole kuvia. Ei viitsisi kuvattomanakaan kirjoitella. Enkä oikein tiedä, mistä ottaisin kuviakaan :) Kaikenlaista sitä miettii. Mitä sitä paineita ottamaan mokomista asioista :)
Työ on vienyt taas energiat ja muutamana iltana olisin halunnut askarrella tai tuunailla jotain, muttei ole ollut ideoita. Ei minkäänlaisia. Tänään sitten koitti vapaapäivä ja ideoita tulee tulvimalla! Ihan piti kirjoittaa muistiin, ettei taas käy vanhanaikaisesti... unohtuvat mokomat, jos ei niitä laita muistiin :)

Tässä blogissa en varmaan ole laittanut vessasta minkäänlaisia kuvia. Remontti siellä tehtiin 2008 Maaliskuussa (vanhan blogin aikaan) ja siitä lähtien veski on ollut samassa kuosissa ja sisustaminen jäi vähän vaiheeseen. Tänään siistin sitä ja kehittelin uusia juttuja. Vanhan kirppispullon koristelin ja kuva kertoo loput. (decoupage-tekniikkaa apuna käyttäen)
Meidän vessa on pienen pieni koppi ja sinne täytyy saada mahtumaan kaikki pullot ja purnukat. Toin alakerrasta hyllyn pöntön päälle ja virittelin pitsiä, koreja ja emaliastioita. Kaikki pitsit ja verhot on irrotettavissa ja pestävissä.
Verhossa roikkuu aikoja sitten tehty Tilda merihevonen.
Tämä kuva näyttää vähän epämääräiseltä... Ei siinä pöntön juuressa kakkaa ole, vaan silikonia :) Vaikka näyttääkin joltain muulta. Olisiko jollain konstia tiedossa silikonin poistoon vääristä paikoista?
Peilikaapin haluaisin vielä uusia, mutta se taitaa olla hankintalistan häntäpäässä :) Eli sitten joskus.
Lattian valinta oli vikatikki. Se on röpelöinen muovimatto, joka kerää pölyä ja likaa itseensä kuin pesusieni, eikä sitä saa puhtaaksi millään. Paitsi ehkä hammasharjalla, vauvojen sellaisella. Mutta kuka jaksaa kontata ja hinkata hammasharjan kanssa lattiaa kerran viikossa, vähintään?

Ennen remonttia vessassa oli ruskeat tapetit ja tummanruskea lattia... Pönttö ja lavuaari uusittiin silloin myös, entinen pönttö valutti vettä ja veteli itseään. Tiivisteiden uusiminen ei auttanut, vaan koko pönttö piti uusia. Lavuaari oli vanha ja kulunut, aina likaisen näköinen. Homettakin löytyi lattiasta, kaikki uusittiin sielläkin.

Aamupäivästä täällä oli kauhea pyry, mutta onneksi on helpottanut. Nyt ei muuta kuin heikunkeikun!

tiistai 23. marraskuuta 2010

Taas

Taas tein yhden tuubihuivin. Tällä kertaa itselle. Nyt miun piti laittaa silmukkamäärätkin tähän, että joku voi halutessaan saada mitat, jos haluaa tehdä samanlaisen. Ja jos mie teen vielä yhden (joka on tilattu), saisin silmukkamäärät arpomatta ja suoraan. Mutta enhän mie niitä tainnut mihinkään muistiin laittaa...
Sama lanka: Novita Crystal, pyöröpuikko 12, 2 kerää meni. Kolmekin voisi mennä, tulisi vielä muhkeampi.
Ei miulta muuta valmistukaan varmaan. Kaikki illat menee tän kaverin kanssa touhuamiseen:
Ennen mie en tiennyt kaneista mitään ja nyt en vieläkään tiedä oikeastaan mitään. Muuta kuin sen, että Papu on erittäin seurallinen  ja ihan miun kani (vaikka siis onkin tytön oma ja meillä hoidossa).
Se on niin hauska tyyppi! Eilen laskin sen taas häkistä ulos illaksi ja se juoksenteli ja riehui kuin heikkopäinen. Mie makasin sohvalla katsellen telkkaria ja se tuli kiipeilemään miun päälle ja yli, imeskeli (tai ainakin yritti imeskellä) hiuksia, makoili mahan päällä, hyppäsi keskeltä huonetta mahan päälle... Enemmän siitä on seuraa kuin kissoista! Enpä ois uskonut :) Onkohan miusta, entisestä kissa-ihmisestä tulossa kani-ihminen??
Muutama tunti siinä taas eilen vierähti, kun sitä piti vahtia, ettei se pure sähköjohtoja, huonekaluja ja vastamaalattuja paneeleita :) eikä sitä meinannut saada häkkiin takaisin :)

Taas miulla on iltavuoro tänään. Että mie sitten inhoan näitä! Kaikkein mieluiten tekisin pelkkiä aamuja, mutta eihän se ole mahdollista. No, toisaalta, meneehän se ilta nopeasti ja sitten huomenna aamuvuoro ja sitten onkin kaksi vapaata. Jospa sitä vapailla saisi jotain tehtyä kotonakin. Nyt on ihan sellainen olo taas, ettei mikään kiinnosta eikä huvita. Yhtään mitään jouluvalmisteluja en ole tehnyt korttien teon jälkeen, mutta onneksi tässä on vielä aikaa.
Mukavaa viikkoa teille! Lähden tutkailemaan blogeja...

perjantai 19. marraskuuta 2010

Vapaapäivän aherrusta

Olen jo jonkin aikaa miettinyt, että se mummon sohva ei sitten yhtään miellytä miun silmää olkkarissa. Eikä ylipäänsä käy olkkariin. Päätin tehdä asialle jotain, enkä tietenkään jaksanut odottaa huomiseen, että mies olisi auttanut.
Viimeksi tytön kanssa jouduttiin purkamaan metalli/rautasohva osiin, kun siirrettiin se vierashuoneeseen. Päätin, että se täytyy nyt ehdottomasti siirtää takaisin olkkariin ja mummon sohva vierashuoneeseen. Ja miehän siirsin.
Eikä tarvinnut kuin takanupit ottaa pois ja keikutella ja väännellä sohvaa eri asentoihin, että mahtui ovesta. Karmiin tuli kyllä mustat viirut... mutta väliäkös tuolla. Ne saa maalilla piiloon, jos rupeaa haittaamaan. Ja oli muutes painava sohva :) Jollain "sisustamisraivolla" mie sen varmaan sainkin siirrettyä, vai onkohan sellasta olemassakaan :) Joka tapauksessa siinä se nyt kököttää ♥

Sen ihanuus meni ihan hukkaan vierashuoneen tavarapaljouden alla ja olkkarissa ollessaan ilahduttaa aina, kun tulen ulkoa sisään.
Mummon sohva sopii erittäin hyvin taas vierashuoneeseen, jossa vallitsevat värit on sininen ja valkoinen. Tai ainakin niitä sinne yritän laittaa, eli siellä sohvaa voi pitää ilman tyhmää irtopäällistä, joka ei koskaan kestä paikallaan kunnolla ja on vieläpä vääränvärinen. Vierashuoneesta laitan kuvia, kunhan olen siellä joskus siivonnut.
Neulontatuoliin ompelin kirppispellavaliinasta heittopäällisen. Eli taitoin liinan kahtia ja ompelin reunat kiinni ja heitetään vain tuolin päälle. Tai jos on kamalasti ryppyjä pesun jälkeen, suoristetaan survomalla tuolin selkänojan ja istuimen väliin :)

Tuota arkkupöytääkin mie tässä olen aika pitkään katsellut ja mietiskellyt, etten raaski sitä vaihtaa. Onhan mies sen miulle ostanut ja se on ollut monen vuoden toteutunut haave aikoinaan. Mutta olen ruvennut mietiskelemään, josko sen maalaisi valkoiseksi... Kun täällä nyt kuitenkin on tummanruskeaa ja valkoista ripauksina beigeä. Vaikka onkin antiikkipetsattu, männynväri kuitenkin ja ihan eri sarjaa muun olkkarin kanssa. Kannattaako maalata vai eikö kannata? Siinäpä pulma...
Nyt ei muuta kun toivotan mukavaa viikonloppua kaikille! Miulla menee työn merkeissä, mutta sentään aamuvuoroissa, on illat vapaat ♥
P.S: Mie olen oppinut piirtelemään sydämmiä tänne :))

torstai 18. marraskuuta 2010

Höyrähdys

Saatiinpa sitä sitten tännekin lunta vihdoin ja viimein. Ja on sitä kahlattu hangessa ja autoa putsailtu koko ajan.
Koko kesän miulla oli autossa hattu mukana ja nyt kun sitä olisi tarvinnut, sitä ei ollutkaan mukana. Jotenka hiukset on valuneet sulaneen lumen jäljiltä vettä, kaulahuivinkin jo kietaisin päähän sillä seurauksella, että sekin oli märkä. Mutta silti miusta on ihanaa, että saatiin valkaisua maahan :)
Täällä on ollut tosi liukastakin ja miulla on huonot talvirenkaat. Töistä tullessa molemmat likat istu kyydissä ja kun yritimme yhdestä risteyksestä kääntyä, ei tapahtunutkaan mitään. Auto ei kääntynytkään, vaan mikä lie liikenteenjakaja ja risteyksessä seisovat autot lähestyivät uhkaavasti, jarrutuskaan ei onnistunut. Onneksi lopulta ei törmäilty, vaan kunnialla päästiin kotiin. Mutta kyllä säikäytti!
Sitten se höyrähdys.
Mie olin tänään magneettikoruesittelyssä ja tottakai höyrähdin... Tilasin itselleni käärmerannekorun ja nuoremmalle likalle kulta-hopea- värisen. Itse odotan, että unihäiriöt häviävät, polvi- ja olkapääkipujen häviämistä ja saan lisäenergiaa, tytölle odotan päänsärkyjen lievitystä. Näitä niiden pitäisi tehdä. Toivottavasti tepsivät :)
Rajoituksena kuulemma on, että jos kilpirauhasessa on vikaa, ei saa käyttää magneettikaulakoruja. Miulla ei tällä hetkellä ole enää vikaa sielläpäin :) mutta silti varon kaikkea, mikä saattaisi vaikuttaa kilppariin. Liikatoiminta oli nimittäin niin kamala kokemus, että takaisin en haluaisi sitä.
Firma, josta näitä tilasin, on Energetix.
Kuva lainattu firman sivulta.

tiistai 16. marraskuuta 2010

Keittiön syksy

Kuluttelen taas aikaa ennen iltavuoroa ja nappailin muutaman kuvan keittiöstä, joka on nyt valmis. Mokoma pikku remontin poikanen venyi ja venyi :)
Tilasin Cellbesiltä uudet verhot tai oikeastaan kappakangasta 5 metriä. Nappasin keskeltä poikki ja ompeli päät.
En muista, onko tämä pellavaa. Ainakin väri on pellava. Tilasin Jouluksikin kappakangasta, se on vielä ompelematta. Onhan tässä Jouluun vielä aikaa :)
Pöydälle ostin uuden vahakankaan, valkoisen Robin Hoodista (maksoi vain 5 euroa!).
Huom! Lipaston laatikkoa ei tahdo saada kiinni, siksi se on aina vähän raollaan :) Ja huomaatteko, kattolistan maalaus jäi kesken :) Jatkuu joskus...
Salusiinit pitäisi vielä vaihtaa, kunhan Jotexilta saapuvat. Ne on tilattu jo monta kuukautta sitten, siellä kun tuntuu viivästyvän aina välillä tuo tavaroiden toimitus.

Kirppisostoksetkin löysivät paikkansa. Tuunailin nuo Riihimäen ja Karhulan purkit uuteen kuosiin. En muistanut kertoa noista kaarnatähdistä: löysin niitä Askaretta- nimisestä kaupasta. Käytin niitä myös korttiaskarteluihin. Pöytätasoista on poistettu DC-fixit.
Vähän käsi taisi täristä tätä kuvaa otettaessa, mutta hienosti näkyy hileet, joilla tähdet on koristeltu. Ne oli jo valmiiksi hiletetty :)
Tässä kuvassa näkyy sormipaneeli, jota siis lopultakin saatiin. Entinen pieni pätkä piti poistaa (kaakelit lähti samalla, kun olivat niin huonosti kiinnitetty), koska se oli kapeampaa. Tästä mie kyllä tykkäänkin enemmän.
Karkkikeittiö palannee taas ensi kesäksi, mutta syksy ja kevät mennään tällä. Jouluksi jotain muuta.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Loman loppu

Ensimmäinen työpäivä takana loman jälkeen ja kyllä väsyttää. Johtuu suurelta osin siitä, että nukahdin joskus yhden aikaan ja kello soi aamulla jo 5:30... Ei vaan tullut uni, vaikka mitä yritin tehdä. Onneksi sentään nukahdin edes vähäksi aikaa. Joskus on käynyt niinkin, etten ole nukahtanut ollenkaan ja olen valvonut koko yön ja on pitänyt mennä iltavuoroon... se on kamalaa!
Otin tässä kuvan siitä ovesta, ehkä olisi pitänyt jättää huomiseen ja ottaa ennen iltavuoroa, olisi parempi valaistus.
Tuo johtohässäkkä ja miehen lelut näkyvät myös tosi selvästi. Luonnossa niitä ei niinkään edes huomaa, paitsi nuo lelut (kotiteatteri), mutta minkäs teet. Mieskin täällä asuu, joten täytyy hänellekin jotain päätäntävaltaa antaa :) Antaa lelujen olla.

Eilen illalla Kuorosotaa kuunnellessa innostuin tuunailemaan pahvista säilytyslaatikkoa. Meillä on vintissä isot pinot vanhoja Etelä-Saimaita ja Saimaan sanomia. Päätin käyttää yhtä lehteä tuunailuun.
Lehti on 9.6.1968
Uutisia lehdestä:
Robert Kennedy haudattiin veljensä viereen.
Ensimmäinen sydämensiirto epäonnistui.
Martin Luther Kingin murhaajaksi epäilty pidätettiin.
Ensimmäinen sähköjuna liikenteeseen.
Että ihan historiallisia ja maailmanluokan uutisia...

Kannen päällystin decoupage lakkaa käyttäen uutisia liimaten sekä vanhoja mainoksia. Autot on muutes olleet aika metkan näköisiä siihen maailman aikaan :)
Sivut maalasin akryylimaalilla ja siinä kävi hassusti. Laatikko oli ennen tummansinivalkoraidallinen ja nyt se on vaaleanpunavalkoraidallinen. Miten siinä niin kävi? Valkoista maalia vain käytin, en pisaraakaan muuta väriä. Jännästi se sininen kuultaa vaaleanpunaisena valkoisen läpi.
Jaahas, jos sitä kävisi sohvalle makoilemaan. En ainakaan jaksa tehdä mitään :)
Mukavaa alkavaa viikkoa! Vaikka sataakin kaatamalla vettä...

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Laiskurin täytekakku

Ihan ensin suuri kiitos edellisistä kommenteista ♥ ne lämmittävät mieltä aina :)

Netti pursuaa toinen toistaan kauniimpia täytekakkuja, joita ei aina jaksa ruveta vääntämään. Tai kerkiä. Tai ei vaan viitsi, kun laiskottaa :)
Miulle aikoinaan, nyt jo edesmennyt, vanha rouva tarjosi kerran kakkua syntymäpäivänään, joka ei paljon aikaa tai viitseliäisyyttä vaatinut. Ja nyt ajattelin sen jakaa teillekin. Tämä onnistuu aina.

1. Osta kaupasta valmis kääretorttu.
2. Halkaise se kahtia pituussuunnassa, kostuta esim. laimennetulla appelsiinitäysmehulla, täytä soseutetulla banaanilla ja kermavaahdolla.
3. Kuorruta kermavaahdolla ja laita päälle koristeet. Esim. nonparelleja.
4. Valmis.

Tästä kakusta oli jo melkein puolet syöty, kun muistin ottaa kuvan :) On muuten hyvää, parempaa kuin valmiit kaupan täytekakut. Kelpaa isällekin paremmin kuin hyvin :)

P.S:
Eilen heti postauksen jälkeen sivelin sen tötterön kahvilla, jota sopivasti oli pannussa valmiina (kylmää). Ei kovin iso muutos, mutta sopiva kuitenkin.
Ovesta ja keittiöstä tulee juttua myöhemmin joku päivä.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Askartelupaja

Tänään vietin koko iltapäivän askartelemalla. Sain kaikki Joulukortit tehtyä ja pari muutakin juttua. Jo pitkään olen halunnut kokeilla näitä tötteröitä ja nyt sain vihdoin tehtyä.
Ehkä vielä kokeilen teellä värjäämistä töttetön vanhentamiseksi. Tuossa on muuten tervanarua naruna, on mehevä tuoksu koko huushollissa :)
Pitkään olen myöskin harkinnut tämän purkin tuunausta ja nyt miulla oli Jouluisia tarvikkeita, joten tein Joulupurkin. Tiimarista joskus vuosia sitten ostettu purkki, joka on lojunut laatikossa käyttämättömänä.
Tälläinen siitä sitten tuli
Jonkinlaisia kollaaseja sain tehtyä, kaikki kortit eivät näy kokonaan. Jos yksitellen laittaisin tänne, kuvia tulisi vähän liikaa. Kyllä näistä nyt jonkinlaisen tolkun saa.





Samat periaatteet noissa kaikissa on: pitsiä, enkeleitä, jotain paperia kartongin päällä ym.

Nyt odotellaan saunaan pääsyä ja MIE SAAN KOHTA sen oven paikalleen!!! Se on valmis :))
Huomenna kuvia keittiöstä, joka on nyt valmis myöskin. Sekä kuvia The Ovesta :)
Hauskaa lauantai-iltaa!

perjantai 12. marraskuuta 2010

Käsityömuistoja

Tämän nappasin mukaani Rajatapaus -blogista.


Mitä on nyt tekeillä tai mitä teit viimeksi?
Viimeksi valmistui toinen tuubihuivi. Tekeillä on isoäidinneliöistä peitto ja lapaset.

Millaisia muistoja sinulla on lapsuudesta käsitöihin/muihin kädentaitoihin liittyen?
Neuloin nallelle villapaidan äidin langanjämistä omasta päästä. Ne on vieläkin tallessa, nalle sekä villapaita.

Oletko oppinut joltain sukulaiselta tai tutulta esimerkiksi kutomista ennen koulun käsityön tuntien alkamista?
Kaverini mummo opetti miulle virkkausta. Virkkasin ketjusilmukoita paljon, paljon...

Parasta koulun käsityön/kuviksen tunneissa?
Eipä niissä mikään ollut parasta. Inhosin käsitöitä ja valinnaiseksi otinkin yläasteella konekirjoituksen. Nytkin kirjoitan kymmensormijärjestelmällä :)

Entäs pahinta?
Kaikki tai ehkä se, että toisilta tuli valmiita töitä jatkuvalla syötöllä ja mie vaan väkersin samaa viikosta toiseen.

Millaiset tuli ensimmäisistä villasukistasi tai lapasista?
Villasukat muistan: toinen oli omaan jalkaan sopiva 36 ja toinen mihen siro 46 :) Ja muistan senkin, kun piti neuloa mallitilkku, neliön muotoinen. Miulla siitä tuli sukan muotoinen :)

Onko ompelukone ystävä vai vihollinen?
Nykyinen Toyota on ystävä, toimii kuin unelma, vaikka on jo ainakin 15 vuotta vanha, eikä ole yhtään kertaa huollettu.

Isotöisin juttu jonka olet koskaan tehnyt?
Sain aikoinaan vanhat vaunut vanhemmalle tytölle ja sisäkangas oli kulahtanut. Ompelin käsin vauvalakanasta uudet sisukset niihin.

Kamalin/hienoin vaate jonka olet ommellut? 
Kamalin ja kamalin, ainakin ikimuistoisin oli housut, jotka ompelua opetellessani itsekseni vanhemman tytön synnyttyä, ompelin. Ompelin ja purin sen sata kertaa, kun en meinannut hoksata, että mitkä saumat pitää ommella yhteen, jotta tulee kaksi lahjetta. Miulle tuli vain yksi lahje ja edessä sekä takana oli ihme töröt :) onnistuinhan mie viimein ja lapsi sai housut :)
Hienoin? tai ainakin monimutkaisin oli takki, jonka ompelin vanhemmalle tytölle. Silloin ajattelin, että jos tämän osaan, osaan mitä vaan.

Mitä itsetehtyä olet antanut joskus lahjaksi?
Kaikenlaista ommeltua, neulottua ja virkattua.

Minkä taidon käsityön/askartelun saralta haluaisit oppia?
Skräppäystä haluaisin oppia, miulla vaan ei ole mielikuvitusta tarpeeksi siihen.

Millainen käsitöihin tai askarteluun liittyvä kauppa saisi sinut riehaantumaan? Mitä käsitöihin liittyvää ostit viimeksi?
Iso kauppa, jossa olisi silmän kantamattomiin lankoja, kankaita ja kaikkea mahdollista. 
Viimeksi ostin lankaa.

Voisiko käsitöistä tulla sinulle ammatti?
Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato.


Mitä projekteja on nyt suunnitteilla?
Joulukorttiaskarteluja, muita jouluun liittyviä askarteluja, tuubihuiveja parit kipaleet. 
Vaikka mitä.

Mietintää ja parit niksit ym.

Käväisin äsken Facebookissa, kuten normaalisti. En oikeastaan koskaan kirjoita mitään tilapäivityksiä siellä, lukaisen vain, mitä ihmisille kuuluu. Joskus kommentoin jotain. Omia kuulumisia en kirjoittele juuri koskaan. Olen monesti miettinyt koko tilin lopettamista, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi. Tai oikeastaan kerran poistin jo, mutta sitten vahingossa palautin tilin takaisin.
No, joka tapauksessa siellä oli pari riviä, jotka saivat miut miettimään. Ottamista ja antamista myös netin syövereissä. Mie mietiskelin sitä ottamista, että mie taidan kuulua siihen sakkiin, joka aina vaan ottaa. En ole koskaan ennen ajatellut koko asiaa, mutta mie aina odotan kommentteja. Vastailen niihin omassa blogissa, mutta ehkä se kuuluukin vastata kommentoijan blogissa tai ainakin käydä vastavierailulla ja jättää pieni merkki käynnistään. En mie ilkeyttäni sitä tee, en vaan ole tajunnut aiemmin.
Välillä mie blogipäivityksiä selatessani kommentoin suunnilleen joka blogiin, välillä vain selaan läpi. Reissun jälkeen blogipäivityksiä oli 125 kpl, silloin en kommentoinut mitään :) Nyt mie lupaan parantaa tapani :)

Mitkäs ne niksit olikaan? Mie taisin unohtaa ne :) Tai ainakin toisen unohdin...

Sormipaneelia löytyi loppujen lopuksi Puukeskuksesta (sieltä, missä Hanna Pakarinen oli töissä ennen <-meijän iskän idoli), mutta se oli vääränlaista. Mies joutui repimään entiset paneelit irti ja mukana lähti kaakelitkin - rakentajan liima on niin vahvaa, että voi liimata ittensä kengistä kattoon roikkumaan. Jos haluaa.
Uudet paneelit on seinässä ja odottavat maalausta. Toisaalta, mies heitti eilen mahdollisuuden, että jättäisi ne tuon väriseksi- ei paha. Kyllä ne kuitenkin varmaan maalataan.
Ja sitten se niksi, jonka muistan.
Meillä oli työtasot päällystetty DC-fixillä. En muuten koskaan laita sitä enää mihinkään!!! Joku vuosi sitten lueskelin ylistäviä kommentteja siitä, että on sitten helppo poistaa, kun haluaa. P***n marjat! Me tehtiin vanhemman likan kanssa töitä kaksissa tuumin, että saatiin vedettyä ne irti alustastaan. Ja koko iso työtaso (meidän isoin) oli kauttaaltaan liiman peitossa. Illalla sitten tutkiskelin googlessa, että millä ihmeellä liimat saa pois. En kertakaikkiaan viitsinyt lähteä ostamaan mitään aineita ja kokeilin:
- juoksevaa margariinia- ei ollut voita tai öljyä -> ei apua
- kynsilakan poistoainetta -> melko hyvä, mutta hirveä homma
- stolisnaja vodkaa (vai miten lie kirjoitetaan) -> liian laimeaa, joku oli pikkasen lantrannut vedellä! jompikumpi tytöistä...
- rommia - > sama juttu
- vanhaa kunnon mäntysuopaa -> lähti, mutta jonkin verran vaati hartiavoimia ja hankausta. Niksi: kaada mäntysuopaa liiman päälle, hankaa hankaussienellä tai karhunkielellä, pyyhkeile rätillä monta kertaa. Juu, ei kovin helppo homma :) Mutta ihan hyvä tuli.

Toinenkin niksi miulla tosiaan oli, mutta en vaan muista.

Tänään lähdetään miehen kanssa ostamaan askartelutarvikkeita ja mie aion viettää viikonlopun askarrellen :) Kivaa! Molemmat - sekä askartelu, että miehen kanssa ostelu :) Mies on painanut pitkiä päiviä jo monta viikkoa, on pinna ollut välillä kireellä molemmilla ja yhteinen aika kortilla, mutta nyt hänellä on puolikas vapaapäivä :) Jee! tai siis, kunhan hän johonkin aikaan tulee kotiin... toivottavasti ei ole tullut lisähommia...

Eilen miulle tuli uudet verhot keittiöön. Laittelen kuvia, kunhan keittiö on kunnossa :)
Ihastuttavaa perjantaita kaikille!
Tulipas pitkä juttu...

torstai 11. marraskuuta 2010

Reissun jälkeen

Kiitos kommenteista edelliseen :)
Reissu meni hyvin, en eksynyt :) Vaikka hetken jo paluumatkalla hirvitti, kun konduktööri kuulutteli vähän väliä, että: Muistakaa, että juna katkaistaan Kouvolassa ja takapää jatkaa Kajaaniin, etupää Joensuuhun. Nyt viimeistään on hyvä tarkistaa, että olet oikeassa päässä. Mietin vaan, että mistähän se tarkistetaan... Vaunun numero oli ulkopuolella... No, kotona ollaan ja kyllä se reissu voimille otti, nukuin aamulla melkein yheksään. Vaikka muuten olen herännyt lomallakin kuudelta :) Ikä alkaa vissiin painaa ;)
Meillä oli siskon kanssa tosi kivaa, toi kummallekin vaihtelua elämään. Emme me mitään erikoista tekemällä tehneet, vaan vietettiin yhdessä aikaa ja tehtiin, mitä mieleen sillä hetkellä pälkähti. Hyvässä ruokaravintolassa kävimme syömässä. Siis ihan MIeleTTömäN hyvässä! Joku C:llä alkavan (muisti pätkii) ketjun ravintola se oli, nimeä en kyllä muista, enkä sitä, missä se oli :) Todella loistavaa palvelua saatiin, tarjoilijatyttö oli todellakin oikealla alalla! Täällä en ole koskaan, enkä missään muuallakaan, saanut niin hyvää palvelua.
Yhdellä kirppikselläkin (yllätys!) käytiin, mutta ostohaluja vähän himmensi se, että piti miettiä, miten saan kuljetettua junassa tavarat helposti. Eipä siellä kyllä kovin ihmeellisiä tavaroita ollutkaan, enimmäkseen lastenvaatteita ja leluja. Lapsiperheille aarreaitta!! Yksi tosi kiva juttu käveli vastaan, en sitäkään kyllä heti ostanut, vaan kierroksen päätteeksi kävin hakemassa alkupäästä :)
Varmaan joku on tehnyt tämän itse, rautalankakori ja naru siinä korissa, hieno!
Tämä päivä meneekin toipuessa pitkästä päivästä. Pyykkiä pestessä, on jo toinen koneellinen pyörimässä ja ihmetellessä. Kiva olisi askarrellakin, mutta miulla ei ole tarpeita. Ideoita kirjoittelin ja piirtelin junassa ylös, niitä taas tulvimalla tulvi. Askartelukaupoille täytyisi mennä, muttei jaksa. Ehkä huomenna.
Tänään en laita edes päälle, olen yökkärissä koko päivän ja katson tallennuksesta ainakin Tuurin, joka on tosi hauska ohjelma sekä Miljonääriäidit. Olen jäänyt koukkuun näihin sarjoihin :o
Toivon, että tänään posti toisi miulle sen Kaarnasydän ja sammalkranssi- kirjan, jonka tilasin viime viikolla. Olen odottanut sitä kuin kuuta nousevaa.
Tähän loppuun laitan taas Julian ihmeasennon :) Se nukkui tässä asennossa, mutta häiriintyi, kun rupesin kameraa kaivelemaan...

tiistai 9. marraskuuta 2010

Ihanien löytöjen päivä

Meidän piti nuoremman tytön kanssa lähteä jo perjantaina kirppiskierrokselle, mutta ei jaksettu. Tänään yhdistimme kauppareissun kanssa kolmen kirppiksen kierroksen. Lähtiessä sanoin miehelle, että toivottavasti löytyy jotain ihanaa ja halvalla. Ja löytyihän niitä! Enemmän kuin villeimmissä kuvitelmissanikaan olisin osannut odottaa.
Osa täytyi jättää ostamatta, raja täytyi vetää jonnekin. Mutta näissäkin on kylliksi taas vähäksi aikaa :)
Vanha vaaka, rihvelitaulu (helmitaulu), vanha naula :), jonkun ihania askarteluja sekä pari kirjaa ja miniemalikattila.
Askartelut lähempää: tuoksutötterö, tikkuaski+kynttilät sekä kranssi.
Pitsiliina, pitsikaulus (jonka käytän johonkin muuhun), kaksi Riihimäen purkkia ja yksi Karhulan purkki sekä kolme Koti ja keittiö-lehteä ja kaksi pellavaliinaa.
Citymarketista ostin "vähän" matkalukemista huomiseksi junamatkalle. Ihana päästä ylihuomenna laittelemaan taas paikoilleen näitä kaikkia ihanuuksia :)

Tänään täytyy vielä pakata matkaa varten kassi valmiiksi. Lukemista, neulomukset ja vähän syömistä. Ostin sittenkin Crystalia ja teen itselleni harmaan tuubihuivin. Se on helppo matkaneulomus. Olisin kyllä ostanut jotain valkoista lankaa mieluummin, jotain muuta kuin Crystalia. Sittarissa oli huonot lankavalikoimat, kun Prismasta unohdettiin ostaa.
Mie sain nyt miehelle sanottua, että haluaisin sen alakerran oven olkkarin nurkkaan. Ei hän tyrmännytkään sitä, ainoastaan sanoi, että se on pihalla ja pitää pestä. Kivaa! Pitää vaikka huomen illalla kantaa se sisälle ja viikonloppuna maalata. Nyt on kranssikin valmiina odottamassa :)
Täytyy tästä kohta lähteä saunaan ja laitella sitä kassia valmiiksi :) Mukavaa illan jatkoa kaikille!

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Tuubihuivi numero 2

Kyllä tässä huushollissa vielä neulotaankin, mutta aika harvakseltaan :) Jostain syystä neulontainspis on totaalisesti kadoksissa. Sain mie nyt kuitenkin neulottua nuoremmallekin likalle tuubihuivin. Työn ja tuskan takana oli tämänkin saattaminen valmiiksi. Piti neuloa ja purkaa jatkuvasti, milloin oli liikaa silmukoita, milloin liian vähän. Meinasin tehdä ainaoikeaa, mutta 12 puikoilla oli aikamoista veivaamista ja parhain jälki tuli 2o 2n joustinta tekemällä. Lankana oli Novita Crystal - en erikoisemmin ihastunut mokomaan lankaan, huonosti kulkee puikoilla ja paksuilla puikoilla neulominen on aika rankkaa. Ei tarvinnut kauaa neuloa, kun oikea käsi oli ihan puuduksissa.
Kyllä siitä sitten aika nätti kuitenkin tuli. Eka kuvassa on oikea väri.

Silmukoita loin 98, lankaa meni 2 kerää. Kolmekin olisi voinut mennä, mutta tyttö tyytyi kahden kerän tuubiin. On tämäkin aika muhkea, kun kaksi kertaa kiepsauttaa kaulan ympäri.
Tuubeja voisin tehdä lisääkin, mutten ehkä tuosta langasta. Puroa voittanutta ei ole. Seuraavaksi pitäisi keksiä jotain muuta neulontaa, etenkin junamatkalle jokin helppo neule. Ehkäpä kolmas tuubi, tällä kertaa itselle ja Jambosta...

lauantai 6. marraskuuta 2010

Pyhäinpäivää

Vaikka onkin pyhäpäivä, rupesin aamusta siivoilemaan. Niin se vaan on, että ei sitä katso, onko arki vai pyhä, kun siivouskärpänen iskee. Ja kun vielä töitäkin tekee kahdessa vuorossa, arjet ja pyhät, siivous on tehtävä silloin, kun siltä tuntuu. Mutta nyt on hyvä viettää pyhäpäivää ja nauttia kättensä jäljestä. Sain vielä taulunkin lätkäistyä seinälle, ei se kovin montaa viikkoa odottanutkaan (taisi mennä neljä).
Ja päätin nyt poistaa vaaleanpunaiset kokonaan tekstiileistä. Sekin piristi kovasti olkkaria, eikä ole niin kesäistäkään. Seuraavaksi laitellaan punaista ja valkoista, sitten lähempänä Joulua. Mutta ei ihan vielä.
Nyt alkoi se ihana ja kauan odotettu lomakin :)
Suunnitelmissa on ainakin ompelua ja yksi reissu Helsinkiin junalla. Voitteko kuvitella, etten ole melkein kahteenkymmeneen vuoteen käynyt yksin missään pidemmällä! Eli sen jälkeen, kun vanhempi likka syntyi... ja hän täyttää Helmikuussa 20! Nyt lähden maailman parasta ja ihaninta siskoa katsomaan :) Ihan hetken mielijohteesta sanoin, että tekisi mieleni lähteä ja niinhän mie nyt sitten lähden :) Ei sitä voi enää perua.
Mutta, luottamus perheellä on "kova". Sanoivat heti, että eksyt kuitenkin ja löydät itsesi jostain Oulusta :)
No, en mie pahasti voi eksyä, kun sisko tulee asemalle vastaan ja saattelee miut sitten illalla takaisin junaan. Korkeintaan illalla nukahdan ja herään Joensuussa :) Ja mennessä köröttelen jonnekin varikolle... No joo, en mie ihan niin tumpelo sentään ole, ehkä...
Muuten miulla ei ole viikon varrelle pahemmin suunnitelmia, ehkä voisi joku päivä käydä kirppiskierroksella. Tai ainakin yhdellä sellaisella ja kirjastossa. Katsotaan, mitä viikko tuo tullessaan.
Mukavaa viikonloppua kaikille!

torstai 4. marraskuuta 2010

Jotain vaan

Taas hirveän fiksu otsikko entisten fiksujen otsikoiden joukkoon :) Ei miulla niinkään asiaa ole. Onpahan vain tekemisen puutetta, kun odottelen jälleen kerran iltavuoroon lähtöä. Mie olen niin hölmö, etten osaa tehdä mitään ennen iltavuoroa, kulutan vain aikaa.
Jotkut siivoavat, käyvät jumpassa tai shoppailemassa, mutten mie. Mie en käy koskaan edes kaupassa. Ja sen takia nämä aamut ovatkin sitten niin pitkäpiimäisiä ja tylsiä :) Mutta onneksi on netti ja blogit, miten mie olen ennen pärjännyt ilman niitä?!
Ja sitten, tähän väliin täytyy kyllä kiittää kauniisti ihanista kommenteista, joita olette laittaneet! Kyllä niistä mieli totisesti piristyy, kuten joku muukin mainitsi :)

Mie taas yritin ottaa kuvia olkkarista ja niistä tulee kyllä ihan outoja. Semmoista beigeä mössöä vain. Vaikka luonnossa näyttää joltain ihan muulta.
Miun uusi neulontatuoli on kyllä ahkerassa käytössä. Aika harvoin kuitenkaan neulontahommia pääsee tekemään, kun siihen on tunkua. Jatkuvasti saa jotakuta olla nostelemassa pois siitä, jos mie haluan siihen. Tuo tuolikin on väärä. Ei ole se, mikä piti, mutta vahingossa on samanvärinen suunnilleen kuin isompi sohva. Jonka väristä en erityisemmin välitä, siihen voisi heittää valkoisen päiväpeiton päälle- siis siihen sohvan päälle. Ja tuolin päälle kehittää jotain muuta, ehkä....
Mie olen etsinyt tuohon matalaselkäiseen sohvaan valkoista päällistä, mutta niitä ei löydy mistään. Sellaista kunnollista, niinkuin tuo. Mitenköhän onnistuisi tuon valkaiseminen? En ole koskaan valkaissut mitään, joten en tiedä edes, miten se tapahtuu. Paitsi, kloritteenhan se vissiin upotetaan? Raakaan vai laimennettuun? Hyi, ei viitsisi myrkkyjen kanssa pelata...
Mie olen aina ihmetellyt niitä koristeovia ja ollut sitä mieltä, että meille ei ikinä sellaista tule. Ja eilen huomasin miettiväni, että meillä olisi alakerrassa hieno ovi tuohon kukkataulunurkkaukseen... Paha vain, että se on sininen, mutta toisaalta alakerrasta löytyisi valkoista kalustemaalia, joten sen voisi hienosti maalata... Se ovi on kyllä tosi painava, että en tiedä, miten sen saisi kannettua tänne ylös. Mies ei saattaisi ehkä ymmärtää tuota oviasiaa :) Kaikki muut sisustushömpötykset on menneet läpi, mutta epäilen, että oviasia ei ehkä menisikään...
Ja mie näen mielessäni jo jonkinlaisen kranssinkin roikkumassa siinä ovessa :)
Yksi keittiöön varattu hylly päätyi tuohon seinään. Hyllyn alapuolelta puuttuu vielä yksi peltitaulu, mutta ehkäpä se viikonloppuna paikalleen pääsee. Lomalla mie varmaan maalaan nuo siniset paneelit, ne on alkaneet ärsyttää silmää oikein tosissaan.
Hassua, jos katsot kuvaa oikein tarkkaan, olohuoneen oviaukon puolivälissä näkyy siivouskomeron kahva. Pelkkä kahva, ei mitään muuta :) No ehkä se nyt ei niin hassua ole, mutta kuitenkin :)

No nyt on parikymmentä minuuttia kulunut, mitähän sitä sitten tekisi? Blogipäivitykset on luettu jo ja kaikki vakiokuviot netissä käyty läpi.
Ei tässä vissiin muu auta kuin käydä jotain keksimään. Ehkä neulomaan...
Mukavaa Torstagia teille!

P.S: Keksikää jotain kivaa tänne olkkariin, antakaa vinkkejä. Miun tekisi mieli tehdä sille jotain, mutten ymmärrä mitä. Apteekkarin lipasto, joka täyttää olkkarin neulontatuolin takana, on siinä vain säilytyksessä. Kun tyttö löytää asunnon, lipasto lähtee hänen mukanaan.
On muuten tupaten täysi olkkari :)