torstai 24. joulukuuta 2015

Hyvää Joulua kaikille!

Joulukortteja ei lähetetty tänäkään vuonna, mutta tässä nyt kaikille lukijoille yksi sellainen.

sunnuntai 20. joulukuuta 2015

Kiirettä pitänyt

Jouluvalmistelut alkaa olla pulkassa. Leipomukset ja koristelut on nyt tehty. Ja sen kyllä huomaa, ei ole ollut aikaa juuri muuhun. Yhden kynttelikön sain eilen kuitenkin tehtyä nukkekotiin:
 Ei se ihan sellainen ole kuin ajattelin, nyt jälkikäteen ajatellen tekisin sen toisin. Mutta olkoon, asiansa se kuitenkin ajaa.
Art journalia en ole kovin paljon viime aikoina tehnyt, kun nukkishommat on vieneet mukanaan. Mutta eilen oli harvinainen tilanne. Miulla oli silmien edessä kuva, jossa nukkemainen tyttö katsoo tähtitaivasta ja pitelee käsissään yhtä tähteä. Sitä sitten läksin piirtämään ja taustaan liimailin papereita, maaleja sudin taustaan eri tavoilla ja tytön mekkoon liimasin skräppipaperia. Siitä tuli juuri sellainen kuin ajattelinkin.
Päässä pyöri sanat: Once upon a star. Googletin sen ja tälläiset sanat löysin:
When you wish upon a star makes no difference
who you are
Anything your heart desires will com true
if your heart is in your dream.

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Sunnuntai

Nyt täytyy tehdä pikapäivitys, kun edellisestä on kulunut jo kohta viikko. Mihin tää aika taas menee? Tänään yks työkaveri sanoi, että kahden viikon päästä Joulu on jo ohi... Ja mie en ole tehnyt yhtään mitään valmisteluja, en siis mitään! Ei ole yhtäkään joulukoristetta missään (muualla paitsi nukkekodissa). Miehelle totesin, että miun kaikki aika on vissiin mennyt nukkekotijuttuja rakennellessa. Nyt täytyy varmaan pitää vähän taukoa niissä ja ruveta iltaisin leipomishommiin.
Laatikot ja ruuat saa kaupasta, mutta leipomukset täytyy tehdä itse. Niin mie olen tehnyt aina.
Tässä on miun uusin rakennelma ja tämänkin teosta on jo monta päivää.
Uusi kirjoituspöytä ja tuoli. Tein lävistimellä myös kirjoitusalustan pöydälle.
Ainiin, en muistanutkaan teille kertoa, että nukkekotiväki muutti vitriiniin. Nyt mahtuu paremmin ja pystyy tekemään enemmän huonekaluja. Väliseiniä olen vähän laitellut, mutta tapetointi ja lattiamateriaalit on vielä laittamatta. Ne menee kyllä Joulun jälkeen, nyt täytyy valmistella Joulua.
Tässä kuvassa on ovet auki. Viriteltiin paristoilla toimivat valotkin tänne.
Eräänä iltana nukkisväki oli iltapalalla. Tarjolla oli piparia, leipää, kahvia ja maitoa.
Pöydällä on joululiinakin (tehty nauhasta, jonka sisällä on rautalankaa).
Näiden kuvien kera toivotan kaikille hyvää yötä!

maanantai 7. joulukuuta 2015

Itsenäisyyspäivää ja Joulun odotusta

Eilen meillä vietettiin Itsenäisyyspäivää ihan kotosalla ja linnan juhlia katsellen. Ilman juhlia.
Nukkekotilaiset toivottivat Facebookin sivullansa Itsenäisyystoivotukset, mutta tänne asti ei tultu.
Tein nukkikseen "puusohvan" pahvista ja jäätelötikuista. Halusin väriksi jotain muuta kuin ikuista valkoista, joten maalasin turkoosilla askartelumaalilla, josta jää kiiltävä pinta.
Pikaisesti eilen tekaisin myös Suomen lipun maljakkoon.
 Tänään sitten nukkekodissa on ollut sutinaa. Monta pakettia piti paketoida (ja sitä ennen tehdä).
Halusin nukeille ihan oikeita lahjoja, kun jotkut paketoivat pahvin paloja. Ei se ole yhtään hauskaa.
Tunteet ne on nukeillakin :)
Jouluna nämä paketit saa sitten avata, kuka haluaa. En kertonut edes miehelle, mitä ne pitävät sisällään. Oikeasti jännittävämpi näitä on Jouluna avata kuin pelkkiä pahvin palasia.
Tänään pitäisi vielä neuloa Rosalindan villatakki loppuun. Eilen aloitin sitä tekemään linnan juhlia katsellessa. Aika hidasta hommaa...

Äsken mie siivoilin blogilistaa, jota seuraan/en seuraa Feedlyn kautta. Siis periaatteessa seuraan, mutta kun niitä oli niin monta, ei aika riittänyt seuraamaan yhtäkään blogia. Nyt siellä ei montaa blogia enää ole, jos vaikka tulisi sitten niitä muutamaa mukavaa seurattua tarkemmin ja ehkä jopa kommentoitua. Saa nähdä kuin käy.
Mukavaa alkavaa viikkoa sateesta ja pimeydestä huolimatta!

lauantai 5. joulukuuta 2015

Lauantai

Tosi fiksu otsikko :) Mie se olen niin kekseliäs :)
Kiitos kivoista kommenteista jokaiselle, joka jaksaa puumerkkinsä laittaa vierailustaan. Tiedän, että on niin helppo vain lukea ja livahtaa pois (mie teen tosi usein niin), joten kiitos!

Tänään käytiin kaupungilla jouluostoksilla ja nähtiin joulupukkikin Iso-Kristiinassa. Siellä oli myös pieniä esiintyjiä enkelipuvuissa. Oli oikein mukavaa. Tehän tiedätte, ettei niitä joululahjoja voi kuvata ja tänne laittaa, ettei lahjojen saajat näe niitä. Kuvitukseksi laitan eilisen Mandalan.
Iso-Kristiina on nykyään tosi iso, mikä on ihan kiva juttu. Siellä on tosi hyvä kahvilakin, ettei tarvitse mihinkään muualle lähteäkään. Nyt, kolmannella kerralla remontin jälkeen löysimme sen :)
Harmillista on se, että muualla kaupungissa on paljon tyhjiä liiketiloja ja puolityhjiä kauppakeskuksia. Viimeksi, kun käytiin kaupungilla, huomattiin, että täällä on tosi vähän miesten vaatekauppoja. Etsittiin nimittäin miehelle vaatteita, eikä sitten ostettu mitään. Huonot oli valikoimat.
Hauskaa oli se, että näin lapsuuden ystävän, jota en ole ainakaan 20 vuoteen nähnyt. Heti kyllä tunnistettiin toisemme ja ilokseni huomasin, että hän on edelleen yhtä iloinen ja mukava kuin lapsena. Höpöteltiin ihan kuin olisimme nähneet vasta viime viikolla :)

Nukkisjuttuja en ole ehtinyt tällä viikolla tekemään ollenkaan. Pari ideaa tuli eilen illalla, mutta ehkäpä mie huomenna kokeilen niitä. Onneksi kirjoitin ne ylös, kun en enää muista, mitä ne oli :)
Ei miulla oikeastaan mitään sen ihmeempää asiaa ollut, kunhan tulin höpöttelemään ja toivotan tässä samalla Hyvää Itsenäisyyspäivää, jos ei huomenna nähdä. Nyt mie painun kahville.

sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Kaikkee pientä

Miun vakio bloggauspäivät tuntuu nykyisin olevan sunnuntai ja tiistai. Eilinen oli poikkeustapaus, kun perustin uuden sivun sinne.
Olen taas väkertänyt nukkikseen kaikenlaista pientä. Esimerkiksi perunoita ja leipää.
Vaihdoin mökissä järjestystä ja tein ruokailuhuoneeseen pöydän, jossa jouluinen asetelma. Halusin sellaisen, joka antaa tunnelmaa oikeaankin taloon. Eli laitoin pöydän sisälle led tuikun.
Tiskialtaassa on likaisia tiskejä :)
Olkkarissakin vaihdoin järjestystä ja suurensin olkkarin pöytää laittamalla lasisen lasinalusen sen päälle. Pöydällä on nyt suklaakonvehteja, jouluinen kirja ja läppäri. Takka sai paremman paikan.
Eikö tunnukin pieneltä tämä mökki? Ei sinne mahdu enää oikein mitään uutta. Kunpa saisin äkkiä niitä kissanruokalaatikoita, että saisin suurennettua tätä.
Kohta mie en voi tehdä enää mitään uutta, kun ei tänne mahdu mitään.
Paitsi ehkä vaatteita voisin tehdä lisää sekä mattoja. Paitsi että tuo meidän oikea Nasu käy pöllimässä tavaraa tuolta mökistä. Leikki- Nasun villasukat on hävinneet. Muuta en ehkä huomaakaan välttämättä, vaikka olisi hävinnyt enemmänkin tavaraa...

Olen huomannut tuosta kännykän kamerasta, että se on ruvennut ottamaan tosi huonoja kuvia, vaikka pitäisi olla loistokamera. Pitää tutustua sen asetuksiin ja kokeilla, saisinko sen jälkeen otettua sillä parempia kuvia.
Eipä tänne mitään muuta oikein kuulu. Yhtään en ole vielä laittanut mitään jouluisia juttuja esille, kun ei oikein innosta. Ilmat on ihan hirveät, jatkuvaa pimeyttä ja sadetta vaan. Vetää mielenkin matalaksi. Toivottavasti tulee lunta ja pientä pakkasta jo pian.
Menee taas vali vali-osastolle nämä miun jutut, joten on parempi lopettaa ja toivottaa rauhallista 1. adventtia ja sunnuntaita!

lauantai 28. marraskuuta 2015

Nykyaikaa

Nukkekotijuttujani löydät nyt myös Facebookista sivulta: Tuulenpesän minimaailma.
Päätin perustaa sinne pelkästään nukkisjuttuja käsittelevän sivun.
Toivottavasti sinne löytää moni ystävä ja tuttava.

tiistai 24. marraskuuta 2015

Kaikenlaista uutta

Viime viikko meni vähän ohi, kun oli kaksi iltavuoroa. Koko viikossa en saanut askarreltua mitään, mutta viikonloppuna tein sitäkin enemmän. (Tämä viikko voi mennä samaa rataa kuin viime viikko, on taas kaksi iltavuoroa)
Tässä ensin vanhempaa tuotantoa, mummo eli Kaija Kaniini lähdössä kauppaan maidon hakureissulle melko uusissa vaatteissa.
Nasu ja Rosalinda jäivät kotiin odottelemaan. Nasu meinaa kuitenkin lähteä pihalle paviljonkiin istuskelemaan. Rosalindalla ei ole lämpimiä vaatteita muita kuin tuo pipo, jota huvikseen sovitteli.
Mummo tulikin jo kotiin ja laittoi maidot jääkaappiin.

Jääkaapin tein joku aika sitten. Saatan ehkä vielä siistiä noita reunoja ja tehdä kunnon saranat nyt kun keksin, miten ne voi tehdä hammastikusta ja paperista. Nyt siinä ei ole kuin teipit. Ylempi ovihyllykin täytyy uusia, koska se ei kestänyt kuumuutta (kuivasin maalikerrokset kuumailmapuhaltimella, malttamaton kun olen).
Viime viikonloppuna tein uuden hellan. On se vähän siistimpi kuin vanha. Vertailun vuoksi kaivoin roskiksesta tämän vanhan viereen, jotta näkee eron. Vieressä myös jakkara, jonka tein hammastikuista ja jäätelötikuista.
Tähän uuteen hellaan tein saranan hammastikusta ja paperista. Miulla ei ole välineitä, joilla voisin tehdä pyöreitä muotoja, joten jakkara on neliskanttinen. Kokeilin tehdä pyöreää, mutta jäätelötikku meni ihan palasiksi.
Mies kerran heitti, että kissalla (Eetulla) pitää olla hiekkalaatikko. Tein sitten semmosenkin viikonloppuna. Pahvista taittelin laatikon, jonka maalasin akryylimaalilla ja leikkelin ohutta paperinarua pieniksi palasiksi, jotka liiman kanssa sekoittelin ja laitoin laatikkoon.
Kokeilin myös tehdä pienemmän lyhdyn pihalle.
Ylä-ja alaosat on kissanruokalaatikosta leikattuja palasia ja kulmapalat hammastikun palasia. Ja kun olin liimannut kaikki yhteen, huomasin, että olisi ensin pitänyt maalata. Tein siitä sitten puun värisen ja maalasin kissanruoka laatikon palat beigellä akryylimaalilla. Onneksi en laittanut sitä tekstipuolta sisälle. Kynttilä on kakkukynttilän palanen.
Meinasin ihan unohtaa. Tein tänne myös kananmunia sekä omenia. Korin olen siis punonut itse ja omenavaasi on leikattu jostain muffinsilaatikosta, se keskiosa. Maalasin sen reunat hopeisella akryylimaalilla, ettei ole ihan läpinäkyvä. Sitä kun ei meinaa paljaalla silmällä edes erottaa :)
Kananmunat on tehty ilmakuivuvasta (?) massasta ja omenat punaisista helmistä ja sisälle tungin paperinarua. Lehdet on tehty lävistimellä.
Kulta katriinaakin täältä löytyy paketti. Sen tein niin, että purin oikean kahvipaketin ja skannasin, pienensin ja tulostin.
Siinäpä ne sitten oli. Vielä ei pääse suurentamaan nukkekotia, kun ei ollut kuin neljä laatikkoa kerättynä... Teen seinät ja lattian kaksinkertaisesta pahvista, että on vahvempi. Joten laatikoita tarvitaan PALJON :)

Meidän karvalapset (kissat) käyvät usein järjestelemässä nukkekotia uuteen uskoon ja nyt nukkekodin Nasun sukat on hävinneet. Isompi Nasu on varmaan leikkinyt niillä. Mutta toisaalta voi se olla Jullekin, sekin kun on yllättäen ollut kiinnostunut nukkekodin tavaroista. Ehkä ne sukat jostain löytyy... jos ei löydy, ne on helppo tehdä uusiksi.

Sunnuntaina tein sivun art journaliin. Näitäkin on ihan kiva välillä tehdä.
Mutta nyt täytyy lopetella ja ruveta valmistautumaan iltavuoroon menoon.
Nähdään taas!

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Korin punontaa ym.

Eilen käytiin kaupungilla ja mie kävin tietysti tapani mukaan Askaretassa. Tällä kertaa en ostanut mitään art journaliin liittyvää tavaraa. Ostin nukkisjuttuja ja rautalankaa, paperinarua, kuumaliimaa ym. Eli aion panostaa täysillä nukkekotiin. Ja tehdä mahdollisimman paljon itse. 

Paperinarusta mie punoin elämäni ensimmäisen korin. Olen ihan tyytyväinen siihen. Youtubesta katsoin yhden punontavideon ja sen oppien mukaan sitten tein tämän pöydän kulmalla olevan pikkukorin. Jälkiruoka-astia (vaaleanpunainen) on tehty kakkukynttilän jalasta ja kuumaliimalla liimasin siihen kartongista lävistetyn kukan. Käytin kaikki vaaleanpunaiset ja valkoiset jalustat.
 Eilen päätin tehdä hellan. Miulla oli selvä visio siitä, miten teen sen, mutta ei mennyt ihan putkeen se homma. Ikinä minkään tekeminen ei ole ollut näin vaikeaa. Kaksi tuntia meni aikaa ja yksi kuumaliimapötkö, kun liimasin, revin irti, liimasin, revin irti tai sitten ei liimaus pitänyt. Ja hella ei kestäkään lähempää tarkastelua, se on kuin räjähdyksen jäljiltä :)
Ostan joskus kaupasta ihan valmiin ja uuden... Siihen asti saa välttää tämä, että keittiö on nyt ok.
Jääkaapin tein tänään. Se olikin vähän helpompi tehdä, vaikkakaan ei mikään huippudesign- hommeli. Kelpaa miulle.
 Neulominen onkin sitten sata kertaa helpompaa. Tässä rautalankanaulakossa (jonka väänsin itse) on pipoja, Nasun poncho ja kaulahuivi. Pitää ensi viikolla järjestää "muotinäytös" ja esitellä vaatteet omistajiensa yllä.
 Kaija Kaniinilla on uudet villasukat ja hartiahuivi. Kyllä nyt mummo tarkenee.
 Nasullakin on upouudet villasukat jalassa.
 Tässä on Kaija Kaniinin uusi villatakki.
Paviljongin pöydälle tein jouluisen asetelman.
Vähän aikaa sitten, kun järjestelin nukkekotia, mies tuli siihen viereen ja kyseli, missä kissa on. Ja käski laittamaan sen välillä syömään. Sitten naurettiin, että kohta leikimme tällä yhdessä :)
"Nyt nää kattois telkkaria, nyt nää sitä ja tätä..."

Nyt miulla on vaikka minkälaisia välineitä nukkisjuttujen tekemiseen ja ideoitakin olen kirjoittanut ylös, ettei unohdu. Tekemistä riittää pitkäksi aikaa.

Tein mie yhden art journal sivunkin pitkästä aikaa. En ole unohtanut tätä rakasta harrastusta, vaikka tämän uuden harrastuksen olen tähän rinnalle keksinytkin.
Tälle päivälle suunnittelin myös, että tekisin yhden sivun, mutta ei taida aika riittää... Sivu olisi liittynyt tuohon surulliseen Pariisin tapahtumaan. Se oli aivan kauheaa..
Mutta nyt tämän piiiitkän sepustuksen ja n. miljooonan kuvan jälkeen toivotan kaikille mukavaa sunnuntain jatkoa ja uuden viikon alkua!

tiistai 10. marraskuuta 2015

2. lomapäivä

Kyllä on kivaa olla lomalla, mutta päivät menee hirveää vauhtia! Johtunee varmaan siitä, että on niin paljon kivaa tekemistä. Ja sitä vähemmän kivaa... sain mie eilen siivottua ja tänään vaihdoin lakanat kaiken kivan tekemisen keskellä. Välillä velvollisuudetkin kutsuvat.

Viimeisin projekti oli ja on edelleen roomboxin tekeminen nukkekodin rinnalle.
Pitäähän sitä nyt paviljonki pihalla olla. Nukkisväelle tuli talvi kertaheitolla ja kunnon kinokset samalla. Lyhdyn sisällä kaikki on irrotettavissa. Lattia on tehty yhtenäiseksi kappaleeksi, jonka saa tarvittaessa nostettua irti.
Kalusteisiin löysin ohjeen Pinterestistä (kuvalliset ohjeet). Pikkupuut ja eläimet on meidän vanhasta tonttukylästä, kuten myös lumipeite. Lumiukko on joku kuusenkoriste.
Luudan ja lyhdyn näin jossain netissä, joista katsoin vähän mallia.
Mahakelkka tuli eilen ihan hetken mielijohteesta, idea iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Minkäänlaista ohjetta ei miulla ollut. Jos olisi ollut jotain toisenlaista liimaa, olisin voinut vähän korottaa noita puujuttuja, mutta meneehän se näinkin.
Sitten siirrytään sujuvasti sisätiloihin. Vaihdoin hieman järjestystä, ettei keittiö tunnu niin tyhjältä. Keittiön sivupöytä on edelleen ilman verhoa. Mutta mie löysin suomalaiset maitopurkit netistä :)
 Ei mene pitkään, kun on Joulukuu, joten joulukortteja pitää olla ja kyniä, joilla niihin voi kirjoittaa ja tietenkin kynille myös purkki. Kynät on tehty hammastikuista, kynäpurkki sahattu yhdestä kynästä.
Vessan hyllykin on nyt pysynyt paikallaan ja siinä olevat tavarat. Hammasharja ja -tahna sekä hammasmuki, kampa ja peili (nämä 2 itsetehty pahvista).
Tässä muita tarpeellisia tavaroita, mitä vessasta löytyy. Shampoota ja erilaisia puteleita.
Ja pitäähän sitä rahaakin olla, tottakai. Ensin otin kuvan ilman tulitikkulaatikkoa, mutta  näyttivät rahat niin aidoilta, että oli pakko ottaa uusiksi. Joku vois vielä luulla, että mie levittelen oikeesti rahoja tuolleen :)
 Siinä se rahapussikin on olkkarin pöydällä vaasissa.
Kirjahyllyynkin on löytynyt pikkuhiljaa täytettä. Löytyy mm. Patricia Cornwellin kirja ja hatturasia. Lisää kirjoja pitäisi vielä tehdä. Ja ideoita kirjahyllyn koristeisiin saa heittää.
Ja taaas tuli paljon kuvia ja juttua, niin tyypillistä :)
Ei se mittää. Täytyy nyt sanoa, että mie ihastuin tuohon lumiseen maisemaan itse ihan täysillä!
Ajattelin vielä, että jos laittaisin lumisen maisemakuvan tuohon lyhdyn oveen ja lyhdyn taakse, niin sitten se ois täydellinen. Pöydälle pitäisi myös keksiä jotain, onko kellään ideaa?
Toista lyhtyä en kyllä varmaan kovin äkkiä rupea tekemään, sitä tehdessä meinasi mennä hermot! Eka kertaa näiden näpräysten aikana. Mutta kun liima ei meinannut pysyä millään siinä, mihin se oli tarkoitettu, vaan se tarttui sormiin ja sormista siihen mihin sitä EI ollut tarkoitettu.
Mutta sainpahan sen kasaan :)
Seuraavaksi pitäisi käydä tekemään näille vaatteita lissää.

sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Lomalla

Tänä aamuna, kun heräsin, ensimmäinen ajatus oli, että huomenna kun menen töihin.... Ajatus katkesi siihen, kun muistin, että miehän olen lomalla. Ihanaa! Viimeksi olen ollut kesälomalla ja täytyy sanoa, että nyt kyllä loma tuli tarpeeseen. Olen ollut niin väsynyt koko ajan. Ehkäpä mie nyt piristyn, koska aion todellakin levätä.
Bloggaaminenkin jäi nyt muutamaksi päiväksi, kun en ole ehtinyt. On pitänyt nimittäin näprätä koko ajan joka päivä jotain nukkekotiin. Eilen innostuin taas rakentamaan.

Tällä kertaa tein sivupöydän keittiöön. Löysin myös maito- ja mehutölkkejä, joita tulostelin. Ja huomasin niiden olevan liian isot. Pitää tehdä uudet. Tein myös Rainbown muffinsikotelosta "lasivaasin" leikkaamalla sen keskiosan pois. Pöydän reunassa on jo tehty hammastikusta ja helmistä verhotanko. Eli siihen tulee verho.
Keittiön tekeminen ja kalusteiden hankkiminen on miulla seuraava projekti.
Siirsin ruokailutilan tähän talon keskiosaan. Tein eilen myös kynttilänjalat helmistä ja kynttilät hammastikuista. Läppärin tulostin netistä ja liimasin, yllätys yllätys: kissanruokalaatikosta leikattuihin paloihin.
Tässä Rosalinda surffailee netissä tai nykyaikaisemmin kai sanottuna datailee :)
Kylppäri- ym. ostoksetkin tuli viime viikolla: kaikenlaista kivaa pientä krääsää.
Järjestin kylppärin. Ja kun aamulla otin kuvan, huomasin että liimaukset on pettäneet peilihyllyssä ja tavarat tippuneet lavuaariin. Liimasin sen äsken uusiksi, mutta tavaroita siihen ei voinut laittaa. Peili on itse tehty (tilasin valmiin, mutta ei tullut peiliä, vaan joku puinen umpitynnyri). Yksityiskohdista otan toisella kertaa kuvan, kunhan hylly pysyy seinässä. Tein muuten itse lisää vessapaperirullia. Leikkasin vanupuikosta pätkän ja rullasin vessapaperia ympärille.
Tässä koko asukakööri samassa kuvassa. Rosalinda, Kaija Kaniini, Nasu ja Eetu. Kaija Kaniini on työkaverin tuttavan huovuttama ja huomasin, että kokonsa perusteella sopii loistavasti tänne sekalaiseen seurakuntaan.
Vaaleanpunaisen sohvan tein itse pahvista ja fleece- peiton palasista, jonka päällystin vaaleanpunaisella lakanakankaalla. Taulun tulostin netistä. Miulla oli yksi skräppipaperi, jossa on erilaisia kehyksiä. Yhdet kehykset olivat sopivat ja ne päällystin Glossy accentilla, joista tuli vähän tekstuuria, ettei ole ihan litteät paperikehykset.
Tässä kohtaa päässä pyörii Aki Sirkesalon: Annoin pikkusormen ja se vei koko käden... ja nälkä kasvaa syödessä... Eli miulla on suurellinen suunnitelma.
Aion purkaa talon keskiosan ja kerätä kissanruokalaatikoita. Tai ensin kerään ne laatikot ja sitten puran talon ja sen jälkeen rakennan keskiosan uusiksi. Siihen tulee 4 huonetta kahteen kerrokseen.
Tuon keskiosan seinät pullistelee ja vääntyilee ja huoneet on liian pienet.
Uuteen rakennelmaan tulee kunnollisen kokoinen vessa, makuuhuone, keittiö ja jokin muu huone. Tai sitten teen ison keittiön ja vessan ja makkarin.
Siihen voi kyllä mennä aikaa, kun ei niitä kissanruokia viitsi ihan sitä varten ostaa, että mie saan rakennusmatskua :) Vaan ihan oikeasti kissojen ehdoilla mennään. Ostetaan ruokaa, kun tarvitsee.
Kissanruokalaatikoiden pahvi on nimittäin tosi vahvaa ja erittäin hyvä rakennusmateriaali.

Eilen mie tein myös joulukoristeita tuonne, mutta niistä sitten enemmän, kun on ajankohtaista.
Mutta nyt mie taidan jo lopettaa, ettei tule ihan maratoonipostausta tästä.
Mikä siinä on, että kaikki pitää ympätä samaan postaukseen, kun voisi asia kerrallaan ja vähän useammin päivittää tätä blogia?
Mutta nyt. Heippa seuraavaan kertaan!

tiistai 3. marraskuuta 2015

Huonekalujen rakentelua

Tänään miulla oli vapaapäivä tai onhan se vieläkin. Päivää on jäljellä vaikka kuinka paljon, ettei voi sanoa päivän jo menneen. Tuntuu vain, että kello olisi jo paljon enemmän, vaikka on vasta viisi.
Tämä päivä on mennyt rakennellessa (ja pyykkiä pestessä). Suunnitelmissa oli tehdä avohylly vessaan (siis nukkiksen), mutta ei se oikein sinne käynyt, joten tein lipaston sinne ja parantelin olkkarin pöytää.
Tällä kertaa käytin ihka oikeaa puuta, enkä pelkkää pahvia. Osittain kyllä käytin pahviakin..
Olen kuullut ja nähnyt facessa puhuttavan Bilteman tikuista, joita nukkisrakentelijat on käyttäneet. Mutta ne ovat tainneet hävitä valikoimista, kun en ainakaan Bilteman sivuilta löytänyt niitä.
Onni kuitenkin, kun edellisen kerran käytiin Prismassa, siellä oli kahdenlaisia tikkuja ja eilen sitten ostin molempia. Miun työkalut on vähän kummalliset :) Ei ole hiomapaperia, joten käytin kynsiviilaa ja saksilla sai nuo tikut parhaiten poikki. Sahakin on kyllä ihan kelpo vehje.
Prisman askartelumaalikin on muuten tosi hyvää, ostin sitäkin lisää.
Lipasto siis meni vessaan, joka muuten ammottaa edelleenkin tyhjyyttään. Ei ole tilaus tullut vielä. Minimaailman sivuilla kyllä näkyi, että paketti on lähetetty. Mutta kun meidän asiamiesposti on R-kioskilla, pakettikortin saapuminen vähän venähtää. Siellä kun on niin vähän työvoimaa, ettei yksi ihminen ehdi tehdä kaikkea.
Avohyllystä tuli olkkariin kirjahylly. Vielä sinne ei ole mitään laitettavaa, mutta eiköhän tässä aikojen saatossa sinnekin jotain ilmaannu.
Vessan kalustamisen jälkeen on kyllä keittiökalustuksen vuoro ja sen jälkeen sitten pikkuroinan vuoro. Paitsi jos Askaretassa on jotain kivaa... Sinne mennään kahden viikon päästä. Viimeksi se myyjä kertoi, että sinne oli tehty iso nukkekotitilaus ja odotettavissa on kaikkea kivaa.
Niin uppoutunut olin tähän rakennusprojektiin, että ruokaa laittaessa poltin porkkanat pohjaan. Ihan innoissani olin, että saan keitettyä porkkanaa ja sitten ne kärähti.
Ja kaiken kukkuraksi kauhakin suli :) Olisi kannattanut keskittyä ihan vaan joko ruuan laittoon tai rakentamiseen. Tai ainakin laittaa projekti tauolle siksi aikaa.
No, muuten ruoka oli ihan hyvää, tein Karjalanpaistia pitkästä aikaa.
Nyt miulla ei muita ideoita olekaan tällä hetkellä nukkisprojektin suhteen. Pitää jäädä odottelemaan inspiraatiota ja ideoita. Eilen miulla kyllä joku idea oli, mutta unohdin sen saman tien. Muistan vaan, että jotain tuolla päässä käväisi ja lähti sitten. Ehkä se joku päivä palailee.
Mukavaa päivän jatkoa ja illan alkua!