sunnuntai 24. lokakuuta 2010

Olkkaria

Kiitoksia kommenteista, niitä on niin kiva lukea :)

Yritin ottaa näillä miun onnettoman huonoilla kuvaustaidoilla kuvia olkkarista välillä. Punaiset tekstiilit saivat häipyä jo aikapäiviä sitten, kun ei ne oikein omilta tuntuneet. Seuraavan kerran otetaan esille sitten Jouluksi. Siihen aikaan kuuluu punainen, ainakin miun maun mukkaa.
Imuri kuleksii nyt olkkarissa, kun poistin keittiöstä siivouskomeron tehden tilaa keittiötavaroille. Siivouskomero tulee eteiseen, vaikkei se sinne kovin hyvin sovikkaan, mutta jotenkin vaan tuntuu paremmalta eteisessä. Ja keittiöön tarvittiin lisää kaappitilaa. Pahvilaatikkokin vielä pyörii eteisessä (yritin leikata kuvan, muttei suostunut leikkaantumaan). Mies kasaili eilisen päivää tuota Annika-senkkiä telkkarin alle ja kyl mie lopuks autoinkin, siitä tuo laatikko. Apteekkarin lipasto on todella epäkäytännöllinen ja oli jo notkollaan, ei oikein tykännyt telkkarin painosta. Se lipasto menee tytölle, kunhan löytää asunnon.



Tikkaiden hyllyt odottelevat vielä tavaraa, mutta yhden pienen unelman sain jälleen toteutettua. Jokin aika sitten sain lintuhäkin, josta olen myöskin pitkään haaveillut.
Ja siinä tietenkin kivat pikku valot :)
Toinen olkkarin pää ei vielä ole kuvauskelpoinen, mutta tässä nyt nämä aluksi :)
Miksiköhän nämä miun kuvat on niin kauhean keltaisia? Yritin korjailla värityksiä, mutta ei se ihan parantanut. Kertokaa hyviä niksejä valokuvaukseen!

3 kommenttia:

Syrenia kirjoitti...

Ihana tuo lintuhäkki, valot sopii täydellisesti sen sisälle! :)

Anonyymi kirjoitti...

Tuo Annika -senkki on tosi nätti ja lintuhäkki on minullakin haussa! Tosi suloiselta ja kodikkaalta näyttää myös keittiössä! Remontti-intoa toivottelen! :)

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos :)