Kesä mielessä :o

Niin monessa blogissa on näkynyt kesäisiä kuvia ja juttuja kesästä, että nyt miekin olen ihan tosissani ruvennut odottelemaan kesää. Mutta, siinä on pienen pieni MUTTA! Miulla ei ole mitään, ei yhtään mitään, päällepantavaa ensi kesänä. Paitsi tuo shortsihame, eikä yksi vaatekappale ihan riitä. Mie olen lihonut näiden murheitteni kanssa ennennäkemättömiin mittoihin. Tai no, painoin mie näin paljon raskauksien jälkeen, mutta silloin oli hyvä syy läskeihin. Nyt ei, paitsi se, että olen lohduttanut ja piristänyt itseäni suklaalla ja sipseillä. Pahimmillaan Marras- ja Joulukuussa joka päivä.
Painoindeksi on 28,8 ja jotain tarttis tehdä. Miten monta kertaa mie olen aloittanut laihdutuskuurin ja joka kerta se on lopahtanut ja olen lihonut lisää. No, viime keväänä ja syksyllä oli tärkeämpää ajateltavaa. Ja on oikeastaan vieläkin, mikään ei ole muuttunut. Paitsi, että olen nyt saanut levätä ja työstää tärkeitä ajatuksia ja olen jopa pitkästä aikaa ruvennut miettimään itseäni. Näin ei voi jatkua. Miulla on vahvat II tyypin diabeteksen geenit sekä muita kivoja pikkusairausgeenejä. Myös serkkuni eilen sanoi, että en voi jatkaa näin, vaan on ruvettava ajattelemaan terveyttäni. Eikä hän tarkoittanut pahalla kilojani, vaan ruokailutottumuksiani tai siis herkuttelutottumuksiani.

Okei, tällä kertaa en liity Kiloklubiin, Painonvartijoihin tai mihinkään muuhun vastaavaan. On liian hankalaa ja monimutkaista merkata joka ikinen suupala ja suupalan päällä oleva ketsuppi, sinappi tai sokeri tai margariini. Yritän konstilla, että kävin tai siis mies kävi pyynnöstäni, hakemassa kuntopyörän autotallista. Aion lisätä liikuntaa ja tämä on kohdallani paras keino: en uskalla, enkä viitsi yksin lähteä korpeen hiihtämään, vaikka hiihtolatu on tosi lähellä, en tykkää järjestetyistä tunneista (sotkeennun askelissa ja olen hidas), pakkasella en tarkene lähteä ulos (jos on oikein kova pakkanen, rintaan koskee jos vähän jotain tekee), enkä tykkää kuntosalista.

Onhan tämä meidän kuntopyörämme jo aika vanha ja aikansa eläneen näköinen, mutta kyllä se asiansa ajaa. Mutta toivon, että joskus saisin kevyemmän, sulavalinjaisen ja hyvällä satulalla varustetun pyörän. Kyllä tälläkin tulee poljettua, kun tahtoa on tarpeeksi ja se on sopivasti olohuoneessa. Nyt se rohjottaa keskellä lattiaa, täytyy miettiä lopullinen paikka.

Lisäksi kokeilen lisätä kasviksia, vihanneksia ja hedelmiä. Sillä tavoin laihdutin vuonna 1997. Ok, mie olen ennenkin luvannut ja höpissyt näistä, mutta jokainen, joka on joskus laihduttanut, tietää, miten vaikeaa se on.

Nyt on muuten sellainen tilanne, että en ole edes miehelleni kertonut oikeaa painoani. Enkä kenellekään, enkä kerro.  Niin pahasti on asiat nyt...

P.S: Kokeilin eilen pitkästä aikaa farkkuja, eivät mahdu...onneksi on tulossa kolmet isommat Halensilta. Nehän voi sitten pienentää, jos laihdun niin paljon, että vaatekokokin pienenee....