torstai 21. tammikuuta 2016

Isompien huonekalujen siirtelyä

Eli vaihteeksi vaihdoin järjestystä askarteluhuoneessa ja järjestelin vähän muutenkin. Huone alkaa kyllä käydä vähän pieneksi...
Mutta eipä sillä niin väliä. Täällä on niin kiva puuhailla, kun se on koko talon lämpimin huone tällä hetkellä ja se tuntuu niin kodikkaalta. Päätin ottaa ruskean pöydän askarteluun ja entisen ruokapöydän lisäpöydäksi. Tabletti on kätevästi vierellä ja siitä on kiva kuunnella radiota, musiikkia tai Areenaa. Tulostinkin on kätevästi ulottuvilla. Kuten kaikki muukin. Kaikki alkoi siitä, kun eilen rakentelin nukkekotiin sitä parvea ja kuumaliimapistooli oli vasenkätisesti käytettävissä ja välillä kädet olivat solmussa ja sormet sotkeentuivat tulikuumaan liimaan. Ja mie olen oikeakätinen.
Vasemmalla puolella on arkistolaatikosto ja askartelukärry. Paperikassit on käteviä tavaroiden säilytykseen. Tummissa kasseissa on nukkekodin rakennusmateriaalit. Tuolle muovikassille pitäisi kyllä keksiä joku vaihtoehto. Se on täynnä pahveja eikä se oikein mihinkään mahdu.
Oikealla puolella on apupöytä ja paperileikkuri käyttövalmiina. Siinäkin pystyy tarvittaessa jotain muutakin tekemään, jos haluaa.
Tyhjää lattiatilaa ei paljon ole ja jos menee vaatehuoneeseen, joutuu siirtämään tätä sivupöytää. Jos ei sohvaa olisi, pöytä mahtuisi ikkunan alle. Mutta sohva on tarpeellinen täällä. Onhan tämä samalla vierashuone. Ei täällä oikeastaan mitään uutta ole, vain askartelutarvikkeet on lisääntyneet niin paljon, että joutuu keksimään uusia säilytysratkaisuja. Sohvan alunenkin on hyödynnetty, kun siellä on yhden vanhan sohvan aluslaatikko ja viinilaatikko isojen papereiden säilytykseen.
Seinille vielä mahtuu kasseja roikkumaan, mutta mitäs sitten, kun ei enää mahdu? En kuitenkaan aio lopettaa tarvikkeiden ostelua, koska miulla on kuitenkin aika vähän niitä loppujen lopuksi. Ehkä.

Nyt mie käyn miettimään, mitä tekisin loppuillan, kun yksikseen joudun olemaan. Mies lähtee työkeikalle ja miun pitää keksiä ittelleni tekemistä.
Mutta kiitos, kun kävit ja kiitos Sussille, kun jaksat kommentoida :) Arvostan sitä.
Mukavaa iltaa kaikille!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heips, kyllä sinä olet ahkera, saisinpa edes hitusen tuosta sinun energiastasi, että saisin itseni johonkin työhön tarttumaan :)
T. Eeva

Sirutuuli kirjoitti...

Askarteluhuoneen järjestely on kivaa hommaa, sitä tekis mieluusti useemminki. Muuhun ei sitä energiaa sitten niin riitäkkään. Kotihommat on vähän pakkopullaa :)

gone to the beach kirjoitti...

Askarteluhuoneesi on ihana!Asioidem järjestely taas huippuluokkaa. Ai jaa sinulla vähän askartelutarvikkeita, hih....Hyvää viikonloppua!