perjantai 7. toukokuuta 2010

Kästöitä

Ylpeänä esittää hän: käsitöitä, joita harvakseltaan nykyään valmistuu. Etenkin neulomuksia, nyt oikein kaksin kappalein. Tai siis jos tarkkoja ollaan, kolmin kappalein :)

1. ja 2.: Rinsessa kämmekkäät viininpunaisesta Nallesta. Aiemminkin yhdet tehty (blogin) aikojen alussa. Viime viikonlopusta saakka ovat olleet yhtä peukkua vaille valmiit. Nyt otin itteäni niskasta kiinni ja tein sen puuttuvan peukun. Ja muistin samassa, miksi teen niin vähän lapasia, inhoan peukaloiden tekemistä.

3. Tribble rav link. Ohjeen saa ilmaiseksi 1870 pearl- blogista. Tribble on siis pesin, jolla voi pestä keittiössä kattiloita tms. hankausta vaativia pintoja. Lankana käy 100% akryyli, mie käytin Lidlin sporttilankaa 100% polyakryylia, taitaa olla sama asia akryyli ja polyakryyli.
Ja sitten ompelua.
Tein yhden tilkkutyynynpäällisen, kun teki mieli ommella. Muutaman tilkunkin leikkasin ompelun päätteeksi. Tyynyn takaosassa käytin miehen "vanhan" kauluspaidan etupuolta (hintalappu roikkui vielä paidassa). Kätevää, ei tarvi tehdä napinläpiä, eikä ommella nappeja. Sain mie oikeesti luvan tuon paidan leikkaamiseen, vaikka hintalappu siinä vielä olikin. Miehen mielestä oli liian imelän värinen... Ei kyllä anna muita paitoja leikellä :( Vain yksi ruma on odottamassa kaapissa leikkuuta. Tuon vinkin sain muuten jostain blogista, mutten muista mistä. Eli kauluspaitojen käyttämisen tyynyissä.
Hulluna olen silittänyt ja silittänyt, mutta silti tuo päällinen ei siliä... kauheen ryppyseltä näyttää kuvissa...


2 kommenttia:

Neili kirjoitti...

Kiva idea tuo paidan etumuksen käyttö nappilistoineen.

Sirutuuli kirjoitti...

Niin on, mutten yhtään muista mistä blogista idean bongasin.