maanantai 9. toukokuuta 2011

Paviljonki ja kakkua

Siinäpä viikonloppu kiteytettynä :)
Kiitos oikein paljon taas kivoista kommenteista edelliseen!

Lauantaina kirppisreissun ja huilaamisen jälkeen lähdettiin vielä pihalle. Kolme ja puoli tuntia aherrettiin siellä ja saatiin paviljonki paikoilleen.
Mie vaan mietin uutta väritystä sen "sisustukseen", kankaatkin olisi valmiina - ne oli kylläkin tarkoitettu keittiöön, mutta tuskin niitä sinne tulen koskaan laittamaan.
Saapi nähdä, jos vaikka sitten kesälomalla innostun. Se on jo kuukauden päästä :) Siihen asti katsellaan näitä. Ja toisaalta, voihan tuollakin olla vaihtoehtoja, aina fiiliksen mukaan tänä kesänä tuota ja toisena toista.
Lauantaina syötiin jo iltapalakin tuolla :) teetä ja leipää. Tuo levy, joka seisoo pyykkitelinettä vasten, on purettu tuon vasemmanpuoleisen seinän takaa. Ensimmäisenä kesänä (8 vuotta sitten) mies rakensi siihen keinun paikan, tässä kun oli sellainen postimerkin kokoinen läntti istumista varten. Siihen mahtui juuri ja juuri muoviset 4 tuolia ja pöytä. Nyt se on purettu ja sillä paikalla oleva ruusu (jonka kaivoin pois huonolla menestyksellä, se puski uusia alkuja puulattian ja betonilaattojen välistä) saa nyt levitä ja kasvaa rauhassa. Jos vaikka rupeaisi kukkimaankin joku päivä. Se oli huonossa kunnossa, siksi yritin kaivaa sitä pois.

*****

Eilen, äitienpäivänä, tyttö teki kakun.
Nyt se on jo melkein syöty. Oli hyvää :)
Kauniimmin osaa tyttö koristella, kun mie. Miun kakut on kuin, sanonko mistä, reväistyt :)
Vahingossa ostettiin mansikan makuista kermaa, mutta ei haitannut mitään. Hyväähän se on ja nätin väristä :)

Vanhempikin tyttö tuli "kahville" <- hippi-punkkari ei juo kahvia :) ja iskäkin kävi kakkua maistamassa. 

Myöhemmin lähdettiin hautausmaalle. Aikomuksenani oli viedä kukkia kasvamaan äidin haudalle täältä pihalta. Mutta! Se on vain hiekkakasa. Ei multaa yhtään. Tökkäsin kukat hiekkaan, mutta eihän ne siinä kasva :( En mie niitä takaisinkaan viitsinyt tuoda.
Sitten lähdettiin kiertelemään ja katselemaan hautoja ja uppouduttiin hautausmaan ihmeelliseen maailmaan niin kovin, että unohdettiin Idols. Melkein tunti myöhästyttiin.
Mutta oli se kyllä sen arvoista!
Oletteko koskaan käyneet katsomassa hautoja? Etenkin uudet on todella kauniisti laitettuja.
Upeita hautakiviä ja asetelmia: enkeleitä, lyhtyjä, kivirajauksia, kransseja ym.
Mie en edes tajunnut, miten kauniisti niitä voi laittaa. Yksi etenkin oli upea, puinen istutusrajaus ja kaikkea kaunista.

*****

Ehdittiin me nähdä parit biisit Idolsistakin ja nähtiin, kuka voitti.
Paras voitti! Martti oli alusta lähtien miun suosikki, ylitse muiden. Oli miulla muitakin suosikkeja ja Ali oli myös yksi niistä.
Taitaa olla aika lopetella ja lähteä tekemään... jotain :)
Viimeinen vapaapäivä, jos vaikka laiskottelisi pyykinpesun ohella :)
Mukavaa viikon alkua kaikille!

20 kommenttia:

Miss Secret kirjoitti...

Kyllä tossa malttaa aamukahvinsa juoda :)

Sari kirjoitti...

Kivannäköinen tuo teidän paviljonki.
Ja kaunis kakku!
Mulla on tapana usein kävellä hautausmailla ja katsella kiviä. Ne ovat upeita ja on hienoa seurata, miten nykyisin ihmiset paljon enemmän käyvät haudoilla ja pitävät ne kauniina kuin ennen.

Äärelä kirjoitti...

Mukavannäköinen keidas tuo paviljonki, meille ei auta ees aatella, kun on niin tuulinen paikka, pitäs tehä betonista.
Seurakunnasta poiketen on sitten eri säännöt, mitä rajauksia haudalle saa tehdä, että kannattaa selvittää etukäteen. Hiekkaahan ne nykyään kaikki on ja multa pitää viedä pussissa, jos meinaa jotain saaha kasvamaan. Kannattaa laittaa muovi pohjalle, muuten saa koko kesän istua kastelemassa. Kivi kun imee päivän lämpöä itteensä ja luovuttaa sitä koko yön niille kukille, niin kuivaa on...

Liisa kirjoitti...

Näyttääpä kivalle tuo paviljonki, ihanaa päästä sinne kahvittelemaan. Kyllä kesä on ihanaa aikaa, varsinkin jos ei ole hyttysiä ympärillä pyörimässä.

Kirsikka... kirjoitti...

Teillä ollut toimekas viikonloppu! Aivan ihastuttava terassi teillä.......WOW ! Nuokin värit ovat ihan kivoja terassilla.....niin raikasta!

gone to the beach kirjoitti...

Hei! Aloin tässä lukemaan urakalla oman blogini lukijoiden blogeja. Ihan uskomaton tuo katos-systeemi! Onnittelut - ihana tunnelma siellä. Vietähän monet välikahvit siellä tässä kun lämpenee!!:)Ihania Äitienpäivä-lahjojakin sait!!

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Hautausmailla joissa on oikein vanhija haitoja on haska kierrellä ja lukea mitä risteihin ja kiviin on kirjoiteltu....:

KAuniin kakun sait..:)

Rakkauden talon Paula kirjoitti...

Tykkään kierrellä hautausmaalla, kotikulmilla syynäilen kivoja nimiä ja ulkomailla koristeita ja muita lisukkeita.

Aivan upea tuo kirpparilöytösi, siis se arkistolaatikko!

Senni kirjoitti...

Tykkään kierrellä hautausmailla. Olin -08 kesän töissä hautausmaanjoitajana ja siitä innostus alkoi :)
Vanhat haudat on minun mielestä niitä kiinnostavimpia; nimet on aivan ihastuttavia olleet joskus kauan sitten!

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitoksia kaikille!
Äärelä II: hyvä tietää, että itse pitää mullat viedä, en nimittäin tiennyt. Mites nurmikko? Muilla haudoilla kasvaa, kylvääkö seurakunta sen? Tällä hautausmaalla oli erilaisia rajauksia kivien edessä, sellaisia kaaria, että luultavasti niitä saa tehdä.

Miekin kyllä tykkään niistä vanhoistakin haudoista ja nimistä. Uusien hautojen koristukset on kauniimpia, ainakin tällä hautausmaalla.

Meillä on monta vuotta ollut paviljonk(eja)i, ilman ei osaisi enää olla :)
Tämä on jo neljäs, milloin on tuuli hajottanut, milloin lumi (takatalvi tai syksyn ekat)

Äärelä kirjoitti...

Selostin taas hosuen tään multa asian, juu, tarkoitin, että jos kivessä on kukkakolo niin siihen mullat itse. Kyllä ne nurmikkoa varten mullat laittaa srk:n puolesta, (kaikki 2 senttiä) ainakin meilläpäin. Mutta nurmikon laitto saattaa kestää, riippuen onko viereen tulossa hauta, jne.

Sirutuuli kirjoitti...

Ahaa, no pitää viedä ruukkukukkia tänä kesänä ja istutella vasta myöhemmin.

MaMMeli kirjoitti...

Me asutaan hautausmaan vieressä ja kesäisin käyn siellä melkein päivittäin. Siellä on ihana kävellä ja katsella hautoja...parhaimmat nimivinkit vauvoillekkin löytyy hautakivistä:)

Hössöntössö puuhailee kirjoitti...

Olen täällä sinun blogissasi vieraillut useasti.
Tätä blogia on kiva lukea ja olet tullut melkeimpä hyvän päivän tutuksi. Olet niin positiivinen ja elämänmyönteinen, että täältä löytyy se aurinkoinen ilme, joka valaisee omaakin päivää.

Sirutuuli kirjoitti...

Mammeli: varmaan löytyy :) En tullut ajatelleeksikaan silloin, kun nimiä likoille piti miettiä :) Lueskelin vain almanakkaa :)
Hössöntössö: Voi kiitos :) Kauniisti sanottu! Vaikka miusta joskus tuntuukin, että aina mie vain valitan :)

Liisa kirjoitti...

Kaunis paviljonki :) Kyllä tuolla kelpaa herkutella.
Kuule, mä kun luin sun otsikon blogilistastani, niin alkoi tehdä vallan mahdottomasti mieli kakkua! Ihan tuli mieleen, että mistähän saisin tähän hätään kakkua (voiko mokkakuutioita sulattaa mikrossa, niitä ois pari palaa pakkasessa!?)... ja kakkukuvat nähtyäni ei kyllä kakkuhimo helpottanut yhtään. Outoa, en ole nimittäin yleensä mikään kakkumaakari, vaikka herkkuperse muuten olenkin ;)
Ja vielä vastaus kysymykseesi, joo, olen minäkin kuljeksinut hautuumaalla ihmettelemässä joskus isäni haudalla käydessäni.. Todella kauniita hautoja jotkut, niin nätisti laitettu... yhden muistan oikein...siinä lepää pieni tyttölapsi, vauvana poisnukkunut..yli 50 vuotta sitten, ja hauta on aina niin kauniisti laitettu, aina tuoreita kukkia ja hoidettu. Ahdistaa ajatella, että siellä joku, nykyään jo vanhus, käy oman kauan sitten menetetyn lapsensa haudalla yhä suremassa ja muistelemassa...ihan kamalaa! Kaunista mutta niin surullista, että sattuu! Viime aikoina en ole jostain syystä halunnut käydä haudalla... Sytytän isille usein kotona kynttilän ja sitten käyn läheisellä luostarin kappelin muistolehdolla sytyttämässä kynttilän...esim. jouluna. Ei kai sen väliä, missä sitä muistaa...

Aseman laidalla kirjoitti...

Komea on paviljonki! Meillä mies halajaa samantyyppistä, mutta minä vielä mietin...lähinnä paikan suhteen.

Minä tykkään käydä hautuumaalla, siellä on jotenkin niin rauhallista ja seesteistä. Kiertelen usein muitakin hautapaikkoja, kun käydään sukulaisten haudoilla.

Ihana on tyttären tekemä kakku, nam!

Aurinkoista tiistaita! Sää eikun paranee.

Sirutuuli kirjoitti...

Liisa: ei sillä ole väliä, missä muistaa. Eräs työkaveri sanoi, että muistella voi muuallakin kuin haudalla.
Aseman laidalla: Kiitos! Sää paranee, mutta loppuviikosta kuulemma sataa :(

Kirsti kirjoitti...

Aivan ihastuttava tuo paviljongi, kyllä passaa istuskella... Ja tuo kakku namm.. Mukavaa viikonloppua.

Sirutuuli kirjoitti...

Kiitos!