perjantai 19. helmikuuta 2016

Palataanpas takaisin entiseen

Eli uuteen entiseen... nukkekotimaailmaan. Sisustushommat jäi nyt vaihteeksi tuohon, mitä viimeksi laitoin. Ei täällä enää sisustella niinkuin ennen. Vain miniatyyri sisustusta.
Ja rakentamista.
Martta sai uuden lipaston liukuovilla. Pari iltaa meni, kun leikkasin, liimasin ja maalasin. Ja korjasin. Ovet menivät vähän pieleen, mutta tein uudet. Eli vinkki: jos teet liukuovellisen komeron tai lipaston, ovien täytyy olla samankokoiset. Miulla oli erikokoiset, joten toista ovea ei saanut tarpeeksi auki.
Onneksi oli helpot korjata.
 Heitelkääs miulle ideoita, mitä voisin yrittää väkertää laatikoihin, hyllyille ja pöydille. Säilytystilaa kyllä löytyy, muttei ole mitään säilytettävää :)
Ikkunaa ajattelin kokeilla verhojen kanssa saada näyttämään suuremmalta. Tulikohan tuohon nyt sanat ihan oikeassa järjestyksessä? :) Pikkasen tuntuu, kun tuli 9 ja puolen tunnin työpäivä.
Onneksi on vapaa viikonloppu eikä mitään suuria suunnitelmia.
Mutta kertokaa vinkkejä, mitä tekisin ja väkertäisin!

maanantai 15. helmikuuta 2016

Järjestyksen vaihto

Pikkasen taas venähti tää päivitysväli. Jo viikko sitten vaihdettiin järjestystä ja meinasin blogatakin silloin, mutten vaan saanut aikaiseksi. Ja töissä olen sen jälkeen ollutkin, vain perjantai oli vapaa. Ja kuten moni tietää, yksi vapaa tarkoittaa sitä, että kaikki kotityöt pitää tehdä silloin ja lepäämiset sun muut. Miulla meni niin, että puoli päivää hulluna kotitöitä ja puoli päivää huilaamista.

Mie olin päättänyt ja vissiin ilmoittanut täälläkin, etten enää ota kotikuvia, enkä sisusta. Mutta nyt oli kyllä ihan pakko! Kun kokeilin skräppäämistä joskus, löysin valokuvia vuodelta 2005. Niissä kuvissa oli sellainen järjestys, jota meillä ei ole sen jälkeen ollut eikä edes muistettu sellaista koskaan olleenkaan. Jostain syystä sitä ei olla sen jälkeen edes ajateltu. Lähinnä nämä kuvat on tarkoitettu näille sukulaisille ja tutuille, jotka tätä blogia käyvät tutkailemassa. Huonekalut ja kaikki tavarat on ihan samat, mitä ne on viimeksi kotikuvia laittaessa olleet. Mutta se järjestys, se on ihan muuta.
On ne huonekalut ja tekstiilit ja sisustustyyli muuttuneet kyllä siitä vuodesta 2005. Silloin oli vielä sininen kausi ja vitriini männyn värinen. Sohvakin oli harmaa vuodesohva, jota en muistanut edes.
Okei, mutta nyt niihin kuviin. En viitsinyt siivota ja järjestää kuvia varten, eli nämä eivät ole mitään sisustuslehtikuvia :) <--- tuo sanakaan ei varmaan ole yhdyssana, mutta en nyt jaksa miettiä, mistä kohtaa se pitää katkaista. Muutenkin voi olla kirjoitusvirheitä, kun päätä särkee...

Meijän Tikkakoski pääsi nyt paraatipaikalle. Kaikki on ihan samat kuin ennenkin.
Telkkari ja muut tykötarpeet on nyt tässä kohtaa. Eli tässä on viimeksi olleet v. 2005.
Ja toinen pää huoneesta. Miehen työpiste jää oikealle. En sitäkään viitsinyt siivota, rajasin vain vähän. Sohvan rumilus on edelleen sama.
Tämmöstä täällä tänään.
Seuraavan kerran sitten jotain muuta.

torstai 4. helmikuuta 2016

Martan uudet vaatteet

Tämä päivä on mennyt virkaten ja käsin ommelleen Youtuben vlogeja katsellen. Eilisen päivän vietin tapetoiden urakalla nukkekotia ja kun sen homman sain valmiiksi, tuntui, että tuli yliannostus nukkekotia. Tapetoimisen jälkeen tein jauhelihakastikkeen pitkän kaavan mukaan ja mustikkapiirakan sekä mansikkakiisseliä nukkishommien vastapainoksi. Siltä tämä virkkaus ja ompelukin on tuntunut tänään. Nyt kyllä tuntuu siltä, että voisin rakentaa jotain. No, Marttahan tarvitsee joko lipaston tai sitten vaatekaapin, Rosalinda & Nasu tarvitsevat pöydän ja Kaija tarvitsee lipaston. Nämä ovat ne tärkeimmät. Mutta nyt niihin Martan vaatteisiin:

Ensin farkut ja lyhythihainen neule. Farkut on miun entiset farkku legginsit, jotka eivät mahdu enää jalkaan, pusero on virkattu tosi vanhasta Novitan Bambu-langasta (siitä vanhemmasta).
Tässä kuvassa näkyy Martan kokokin eli n. 13,5 cm (viivotin alkaa -1 cm:stä, ei nollasta)
Seuraavaksi samat farkut, mutta eri pusero. Pusero on tehty virkkauslangasta 1,5 koukulla.
Seuraavaksi ensimmäinen pusero, mutta hameen kanssa.
Hameen lanka on vanha Puro Batik. Liian paksu tämän kokoiselle nukelle.
Viimeiseksi trikoomekko. Tämä on tehty miun vanhasta tunikasta, joka ei mahdu päälle. Enkä kyllä laittaisi, vaikka mahtuisikin, ikivanha :)
Martan huoneessa on Harlekiinitapetti, kukalliset boordit ja puulattiat. Kalusteita on vielä tosi vähän, mutta pikkuhiljaa valmista tulee.
Rosalinda ja Nasu muuttivat pari kerrosta alemmas uuteen huoneeseen.
Heidän huoneessaan on tähtitapetti ja vaaleat lattiat. Ja kuten näkyy, ei ole pöytää. Eikä mitään lipastoa tai kaappiakaan. Tyhjältä näyttää.
Vielä viimeiseksi Kaijan huone, josta tulee oikea mummon kammari. Meinaan maalata tuon yöpöydän toisen väriseksi, ehkä ruskeaksi. Radio on remontissa. Huomatkaa suloinen ompelukone! Sen ostin Askaretasta. Eikös vaan olekin oikein mummomaiset tapetit?
Paljon on siis tehtävää vielä, mutta kohta loma loppuu, eikä viikossa niin hirveästi ehdi tekemään. Ensi viikolla taas palataan entiseen rutiiniin eli n. 1 tavara/huonekalu viikossa.

Paljon tuli kuvia ja juttua, joten on aika lopettaa ja käydä harkitsemaan syömistä.
Nähdään taas joku päivä!

maanantai 1. helmikuuta 2016

Tästähän alkaa tulla tapa

Meinaan tästä bloggaamisesta. Tämä menee tietyllä rutiinilla. Ensin otan kuvat, sitten siirrän ne Facebookiin Tuulenpesän minimaailmaan ja sen jälkeen erääseen Facen ryhmään ja viimeiseksi tänne. Nyt kun en ota mitään paineita, tämä menee oikeasti ihan rutiinilla. Jos en keksi kirjoittamista, laitan vain kuvia ja muutaman sanan.

Ok, ensimmäinen lomapäivä takana. Aamusta ensin siivosin ja vaihdoin puhtaat matot lattialle ja sen jälkeen rupesin tulostelemaan. Tulostin lattiamateriaaleja nukkekotiin sekä tapetteja. Ja muste loppui kesken. Onneksi mies osti lisää, joten huomenna voin jatkaa.

Tänään sai olohuone vihdoin ja viimein tapetit seinään ja puulattiat. Tapetit on tulostettu jostain netistä, lattiat ostettu Suomalaisesta kirjakaupasta ja ikkuna täältä: My froggy stuff
Ikkunasta näkyvä maisema on oma valokuva eräältä kävelyreissulta.
Virittelin äsken nukkiksen valot uusiksi, että riittää lamppu tai kaksi joka huoneeseen. Vieläkin jäi vähän vajaaksi tuo valaistus, mutta joku kerta tilaan nukkekodin lamppuja.
Laitoin pitkästä aikaa takkaankin "tulet" ja otin kuvan iltatunnelmasta. Vielä on vähän kolkkoa ja tyhjää, mutta aina vaan paranee.
Huomenna jatketaan. Martankin huone on tapetoitu, mutta sinne pitää vielä laittaa katon rajaan jotkut boordit tai jotain, kun A4 kokoinen paperi oli liian lyhyt tai huone liian korkea.
Muitakin huoneita täytyy alkaa tapetoimaan.
Lisäksi on tehtävä verhoja, mattoja, Martalle vaatteita, pari lipastoa... ja vaikka mitä.