maanantai 29. lokakuuta 2012

Uusi viikko, uudet kujeet

Tämän viikon mie aloitan bloggaamalla, ette muuten arvaa, mihin olen tänään menossa. Iltavuoroon, taas :) kuten myös huomenna. Kuten tiedätte, kulutan aikaa näin.
Tähän kohtaan tulee samat litaniat, kuten ennenkin :)
Eilen mie tein yhden aukeaman pikkukirjaan. Kokeilin uusia juttuja.
Kokeilin uutta cup cake leimasinta, lumihiutaleita ja uusia teippejä. Tuo Smileys cup cake käärepaperi on ihan kaupasta ostettu neljän kappaleen pakkaus Cup cakeja. Säilytin kääreen, koska se oli niin söpö ja kuppikakut tosi hyviä. Sellaisia pieniä, mutta ei niitä isoja pystyisikään syömään, niin makeita ne on.
 Yritin tähän kuvaan tarkentaa niitä lumihiutaleita, kun laitoin kimaltavaa lumiefektiainetta niihin. Ei ne näy mihinkään. Mutta tuo kimaltava lumi ei näytä oikeasti yhtään lumelta, samanlaiselta näyttää kuin kimalleliima. No, nyt miulla on pikkasen isompi purkki kimalleliimaa. Ei paha sekään.
 Currently lärpäkkeen toisella puolella on isompi kirjoitustila.
Ja tätä tehdessä huomasin ajattelevani englanniksi. Vahingossa kirjoitinkin englanniksi tuohon viimeiseen kohtaan :) Samapa se, millä kielellä kirjoittelen, vaikka kiinaksi (paitsi etten mie osaa kiinaa, mut jos osaisin)
Illalla tulostelin journal kortteja ison pinon, mustavalkoisena->harmaana. Värimuste on taas loppu, ihan järkyttävää, miten vähän tuolla voi tulostaa värikuvia! Siinä sitten kortteja kansioon laittaessani katselin niitä värillisiä kortteja ja päätin tehdä itse.
Tavalliset tussit ei ole parhaat mahdolliset välineet näiden tekemiseen. Ehkä seuraavaksi kannattaa käyttää vesipuuvärejä. Keskimmäinen kortti on tehty vesiväreillä ja Punchinellan kanssa. Kolmeen korttiin käytin uusia ja yhtä vanhaa teippiä.
Tein mie eilen myös mustikkapiirakkaa (hirveästi kävi tekemään mieli jotain hyvää) ja teeleipiä. Sen siitä saa, kun miulle antaa tunnin lisäaikaa. Muutaman kerran katsoin päivän mittaan kelloa ja luulin, että ne on pysähtyneet. Aika kului ihanan hitaasti.
Mutta nyt mie käyn blogilistan kimppuun. Mukavaa alkavaa viikkoa!

lauantai 27. lokakuuta 2012

Pikku reissu ja lisää järjestelyjä

Tänä aamuna käytiin Kouvolassa katsastamassa Kauppakeskus Veturi. Näköjään aina, kun me jossain käydään, käydään Kouvolassa. Vielä aamulla mie kyllä emmin, että lähdenkö mukaan ollenkaan (mies sai työkeikan ja mie läksin mukaan), kun oli sitä ja tätä kotityötä odottamassa. Lopulta päädyin siihen, että jos mie nyt lähden (matkan päätarkoitus oli Sinelli :) ), saan uuden leimatyynyn, jota kipeästi tarvitsen. Vanha on nimittäin kuivunut ja melko loppuun käytetty. Se sai miun pään kääntymään, kotityöt sai odottaa.
Ja nyt kyllä voin sanoa, että kannatti lähteä :) Sain mie muutakin kuin yhden leimatyynyn.
Nimittäin kaksi leimatyynyä, kolme satsia erilaisia leimoja halvalla (cupcake leimat oli -50%),
 lumihiutalelävistimen (josta olen haaveillut viime talvesta saakka), vesivärilehtiön (johon voi leimata tai piirtää ja siirtää sitten askarteluihin. Tämä on Suomalaisesta kirjakaupasta 2€:lla), tyhjiä tulitikkulaatikoita, heteitä ja kukkia sekä taulupohja, johon ajattelin kokeilla tehdä Mandala-taulun tms.
 Aivan ihana jouluinen paperi.
 Kotona oltiin puolen kahden aikaan ja heti käytiin kotitöiden kimppuun. Mie selvitin pyykkihommia ja likaiset astiat ja mies imuroi. Petivaatteet on myös nyt pihalla pakkasessa tuultumassa.
Keksin leimoille uuden säilytyspaikan, kun ne eivät enää karkkilaatikkoon mahdu. Laitoin ne viinilaatikkoon.
 Vintiltä kävin hakemassa cd-koteloita lisää leimoja varten. Vintillä on aika paljon levyjä, joita kukaan ei kuuntele. Sieltä saisi joku levyjäkin askarteluja varten, jos tarvitsisi.
 Maalit ja liimat meni kaljalaatikkoon ja tuohon yhteen pikkulaatikkoon.
Kaljalaatikon sain eilen, kun käytiin miehen kanssa kaupassa. Siellä oli saksalaista kaljaa (olutta) hienossa laatikossa ja mie tokaisin miehelle, että osta ittelles kaljaa, niin mie saan tuon laatikon.
No, ei kahta kertaa tarvinnut käskeä :)
Ei hän kova kaljoittelija ole, mutta silloin tällöin ottaa saunakaljan. Miekin jopa lupasin maistaa vähän, vaikka kaljasta en tykkääkään. Mutta jos saksalainen vaikka olisi hyvääkin.
Vielä pitää muuten kehua sitä Veturia. Todella siisti, tyylikäs, iso ja ilmaiset (!) vessat. Kahvillakin käytiin yhdessä hienossa kahvilassa ja oli todella hyvää kahvia ja sämpylä aivan mahtava. Ihana paikka! Ja Sinelli oli oikea askartelijan taivas. Sinne täytyy mennä joskus uudestaan. Sieltä löytyi myös Citymarket, jossa käytiin ostamassa ruokaostokset samalla kertaa.

Nyt pitäisi lähteä tekemään ruokaa ja järjestelemään ostoksia paikoilleen ja jos vaikka innostuisi askartelemaankin vielä. Ja illemmalla sauna ja puhtaat lakanat, mikäs sen ihanampaa :)
Mukavaa lauantain jatkoa! Täällä paistaa aurinko :)

perjantai 26. lokakuuta 2012

Askarteluhuoneen uusi järjestys

En ole ehtinyt aiemmin ottaa kuvia askarteluhuoneen uudesta järjestyksestä, mutta nyt napsin kuvia ja laitan niitä tännekin. Vaihdoin järjestyksen jo toissapäivänä heti edellisen blogipäivityksen jälkeen. Pitkään olin sitä mielessäni miettinyt.

Ensin yleisnäkymä ovelta.
Käänsin työpöydän poikittain ja irrotin laatikostoista valkoiset pöytälevy, kun pöytä oli aiemmin liian korkea. Nyt laatikoston päällä on vain ruskea levy (joka on siis suoraan 60-luvulta ja on ollut aikoinaan keittiön tasona) ja nyt pöytä on paremmalla korkeudella.
 Siirsin lipaston tuonne soppeen ja laitoin vessasta tuodun seinähyllyn sen päälle ja kiinnitin yhdellä ruuvilla seinään (kissojen takia).
 Toinen seinähylly jäi entiselle paikalleen. Seinäkorin siirsin tuonne kaapin seinälle roikkumaan.
Sopen seinälle täytyisi tehdä jotain, kun tuo Tildapaperi loppuu keskelle seinää. Vaikka toisaalta, ei se sieltä mihinkään näy, muuten kuin valokuvissa. Voi se olla noinkin.
Kaapit on varmaan alkuperäiset 60-lukulaiset ja kiinnityssysteemit vähän niin ja näin. Ovet ei pysy kiinni, vaan ovat aina raollaan. En tiedä, mitä niille voisi tehdä, ei kait mitään, kun ei uudet kiinnityssysteemitkään auta.
 Pöydän päällä ei nyt niin paljon ole tavaraa kuin ennen. Ainoastaan molemmissa päissä.
 Mankeli ja kampauspöytä entisellä paikallaan. Samoin seinähyllyt.
 Ompelukone on käyttövalmiina, sekin kissojen takia tukevasti seinän vieressä. Meidän kissat kun on semmosia kahjokatteja, että välillä saavat jotain ihme hepulikohtauksia, kaikki tavarat on vaarassa pudota.
Tykkään tästä järjestyksestä todella paljon. On mukavampi tehdä pöydän ääressä kaikenlaista, kun näkee samalla ovellekin ja eteiseen. Selkä ovelle päin tuntuu jotenkin siltä, että on ihan eristyksissä.
Yleensäkin vaihtelu virkistää, mutta nyt järjestys on muutenkin parempi. Vaikka pöytä viekin ison tilan huoneesta, siellä silti mahtuu tekemään, mitä tarvitsee. Eipä täällä muuta tehdäkään kuin mankeloidaan, silitetään, kampaillaan ja askarrellaan tai ommellaan. Ja otetaan vaatteet kaapeista ja puetaan, siihenkin tila riittää hyvin. Tai istutaan kiikkustuolissa ja kuunnellaan radiota.
Tuo Clas Ohlssonin radio on todella hyvä! Toimii kaikki kanavat hyvin. Suosittelen!

Nyt on ihana nautiskella askarteluista ja uudesta järjestyksestä oikein kunnolla, kun on vapaa viikonloppu :) Aion todellakin nauttia joka hetkestä. Sunnuntaina siirretään vielä kelloja, joten viikonloppuun tulee tunti lisää :)
Mites teillä siellä muualla Suomessa, joko on lunta tullut paljonkin? Radiosta kuulin, että Helsingissä on tullut paljon ja kuulemma Kouvolassakin. Täällä meillä ei ole satanut kuin ihan pikkiriikkisen äsken, mutta ei maa tullut edes valkoiseksi---ja mie ajelin kesärenkailla. Kunnialla selvisin päivästä :)
Nyt toivotan teille oikein mukavaa viikonloppua! Moikka!

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Tuliaisia :)

Tyttö kävi reissussa ja muisti myös "vanhaa" äitiänsä tuomalla tuliaisia :)
Paljon papereita, koristeteippejä ja nauhoja Hollannista saakka. Kyllä lapsi äitinsä tuntee :)
Oikein ihanat tuliaiset. Jopa niin ihanat, etten ole varma, raaskiiko näitä käyttääkään.
Kyllä raaskii, käyttöönhän ne on tarkoitettu :)

Mie olen tässä mietiskellyt, että tekisi mieleni vaihtaa järjestystä tässä askarteluhuoneessa, kun tämä pöytä tuppaa jäämään pieneksi. Niin paljon tavaraa lastattu päälle, ettei mahdu tekemään mitään. Jotain pitäisi tehdä näille pöydän päällä oleville tavaroille ja oikeasti tehdä tilaa työskentelylle.
Niin onkin, mie käyn vaihtamaan järjestystä :)
Laitan sitten kuvia, kunhan tulee valmista -> huomenna.
Mukavaa iltaa kaikille!

tiistai 23. lokakuuta 2012

Tiistai

En mie jaksa keksiä mitään kunnon otsikoita, joten laitetaan tämmönen. Pääsee helpommalla.
Kiitos teille kommenteista edelliseen!
Tänä aamuna, kun heräsin ysiltä, oli maa kuurassa ja auton ikkunat jäässä. Ovat edelleenkin, lämpötila 1°C lämmintä. Taitaa olla toppatakkipäivä, että tarkenee. Illallahan se taas kylmenee, joten paras varautua. Kerran olen töihin laittanut liian vähän vaatetta ja se on ihan hirveää, kun palelee. Mieluummin liikaa kuin liian vähän, liiasta voi vähentää, mutta liian vähästä ei voi lisätä.
Mie tein taas eilen parit sivut molempiin kirjoihin.
Eilen aamulla kun heräsin, rupesin kännykästä katsomaan kelloa ja huomasin, että se oli sammunut. Onneksi oli vapaapäivä! Olisin nukkunut pari tuntia pommiin, jos olisi pitänyt mennä aamuvuoroon.  Eikä työkaverit olisi saaneet miuhun yhteyttä mitenkään.
Eilen virittelin kelloradion toimintaan, tästä lähin pidän varalla senkin soimassa. Ennen miulla olikin molemmat herättämässä, mutta kun kaadoin lasillisen vettä kelloradion päälle, en uskaltanut sitä pitkään aikaan käyttää. Pakko se on, kun tekniikka näköjään voi pettää.

Toiseen kirjaan tein sivun kahdesta delfiinistä, jotka on vanhoja kaakelikoristeita ja meillä ollut jopa käytössä. Neljästä on jäljellä kaksi:
Joskus tykkäsin delfiineistä ihan hirveästi ja keräilin kaikkea, mikä liittyy delfiineihin. Tykkään mie nykyäänkin, mutten enää keräile, eikä muita ole jäljellä. Siellä ne nyt uiskentelee.
Näitä tein eilen aamupäivästä.
Ehkä niille jotain käyttöä löytyy joskus.
Törmäsin netissä tälläisiin, kun etsin tulostettavia juttuja. Muutaman kerran, kun tälläisiä katselin, hoksasin, että näitähän on helppo tehdä itsekin. Tilasin Paperinauhasta kaksi ympyrälävistintä ja niillä lävistelin ympyröitä erilaisista papereista ja leimailin niihin numeroita.
Piparilävistimestä mie vielä haaveilen, mutta jospa mie senkin saan vielä joku päivä. Pikkuhiljaa varasto karttuu. Papereitakin pitäisi saada lisää.
Mie kun olen nyt viime aikoina tuijotellut niitä skräppäysvideoita, en voi kuin ihailla, mitä kaikkea maailmassa on tarjolla ja mitä kaikkea amerikkalaisilla skräppääjillä on olemassa. Niin paljon enemmän kuin täällä. Siis Lappeenrannassa. Saisihan niitä kaikkia tietysti tilattua, mutta en ole yhtään perehtynyt ulkomaalaisiin tai amerikkalaisiin nettikauppoihin.
Taidan tästä ruveta valmistautumaan pikkuhiljaa iltavuoroon, ettei tule kiire. Mies aina naureskelee, että onhan siulla aikaa, mutta aamut tuppaavat menemään niin nopeasti, että pitää varata aikaa rutkasti.
Nyt ei muuta kuin: Heippa!

maanantai 22. lokakuuta 2012

Uudet lamput

Niinhän siinä sitten kävi, että mie sain ne lamput Ikeasta, joista aiemmin Ikea-haasteessa mainitsin. Sisko toi ne, kun kävi täällä :) Kiitos siskolle :)
 On ne hienot ja sopii meille paljon paremmin kuin entiset kristallikruunut. Sitäpaitsi nämä vievät vähemmän lamppuja ja sähköä. Entisissä sai jatkuvasti olla vaihtamassa lamppuja, kun niitä oli viisi yhdessä lampussa -> 10 yhteensä!
 Näistä tulee lempeän pehmeä valo, kun entisissä oli järkyttävän kirkas.
 Vähän ne joutuvat korkealla keikkumaan (tai siltä näyttää), kun meillä on niin matalat huoneet, että jopa mie kaikkine 156 sentteineni isken niihin jatkuvasti pääni. Nämä eivät kyllä satu päähän osuessaan, kuten entiset.

Tässä melkein suoraan paketista otettuna:
Ensimmäisen olin jo kasannut ja tähänkin liittänyt nuo kaaret. Alussa oli vain kaksi erilaista rengasta ja siihen piti palapeli rakentaa. Eli jokaikinen muovilärpäke on itse kiinnitetty :)
Ympäri mennään, yhteen tullaan. Ensimmäisessä omassa kodissa miulla oli yksi tälläinen keltainen suoraan 70-luvulta. Nyt miulla on näitä kaksi. Tai siis meillä.

Eilen iltasella teki mieli näpertää jotain töiden jälkeen ja mie tein sitten näitä:
Näille on käyttötarkoitus mietittynä ja ne tulette näkemään sitten, kun aika on.
Nytkin on eräänlaisia ideoita päässä ja varmaan kohta käyn väkertämään. Tänään vietän vapaapäivää, huomenna iltaan ja muutama aamu ja sitten viikonloppu vapaa :)
Jos noinniinkuin kiinnostaa :)
Kiitos muutamille uskollisille ystäville kommenteista! Miulta ne lukijat karisee, ei vissiin askartelut kiinnosta. Onneksi uskollisimmat pysyvät ja jaksavat kommentoidakin. Mie itse olen siinä hommassa ihan liian laiska. Aika vähän tulee nykyään kenellekään kommentoitua, kun useimmiten käyn blogin lukulistankin ihan pikaisesti läpi, että jää aikaa askarteluille. Tuntuu, ettei nykyään ehdi mitään tekemään, kun aika painelee niin hurjaa vauhtia eteenpäin.
Ensi viikonloppu taitaa olla taas kellojen siirtämisaikaa ja saadaan yksi tunti lisää päivään. Tai siltä se tuntuu.
Nyt mie toivottelen teille mukavaa tulevaa viikkoa ja käyn mietiskelemään, mitä seuraavaksi tekisin.
Moikka!

perjantai 19. lokakuuta 2012

Perjantai

Taas on viikko vierähtänyt todella nopeasti. Ei tässä todellakaan enää perässä pysy.
Meinasin ihan bloginkin unohtaa päivittää, vaikka ihan äsken otin kuvia viimeisimmistä jutskista.
Miulla oli kaksi vapaapäivää ja tänään jälleen iltavuoroon menossa. Ja kuten aina, kuluttelen aikaa ennen töihin lähtöä.
Molempiin kirjoihin olen tehnyt sivut.
Toissapäivän tunnelmia:
 Tähän uuteen kirjaan olen tavallaan yhdistänyt Project lifen (ilman valokuvia), skräppäyksen (ilman valokuvia), Art journalingin ja Smash bookin (ilman päivittäisiä kuitteja ym.)
Art journaling voi olla ihan mitä tahansa, joten sitä tämä varmaan eniten on.
Taustalle liimasin ylijäämäpaperia, joille ei käyttöä muuten ollut ja siihen päälle journal-kortti, tulostettuja kuvia, itsetehtyjä kukkia ja Clas ohlssonin pitsiteippiä.
P.S: Se paketti tuli eilen Paperinauhasta, jota tossa toissapäivänä vielä odottelin. Maanantaina tilasin ja maksoin ja eilen tuli. Nopeaa toimintaa!
Toisen kirjan sivu sitten perinteisempää. Sitä miun alkuperäistä tyyliä. Maalailua, leimailua (taustan punaiset, oranssit ja vaaleamman punaiset kukat on leimattu ja väritetty akryylimaaleilla), kakkupaperi, tulostettu ruusu ja käsi ja itsetehdyt kukat kulmissa. Aika sekava. Eikä mitään järkeä. Halusin läntätä tuohon kukkia ja ainut asia, mikä päässä pyöri, oli Flower power. Ei mitään muuta.
Hitsit, että mie haluaisin osata piirtää ja maalata paremmin. Voisin maalailla vaikka mitä, mutta kun en osaa. Ootteko muuten huomanneet, että nämä miun kakkoskirjan kuvat synkkenee jatkuvasti?
Aiemmin oli sellaisia hempeitä värejä ja nyt kamalan tummia. Johtuuko syksystä vai mistä? En tiedä.

Olen mie muutakin duunaillut, mutta niistä enemmän Joulun jälkeen. Mie olen aloittanut jo joululahjojen teon. Ajoissa liikkeellä, eipähän tule kiire :) Tai voi se kiirekin vielä tulla.... Kun rupean ahnehtimaan lahjojen teossa ja tekemään liikaa. Mutta onpahan aloitettu (yksi valmiina jo).

Näillä näkymin miun Joulu tulee olemaan työntäyteinen. Aattona iltavuoro, Joulupäiväna vapaa ja Tapaninpäivänä aamuvuoro. Monessa blogissa on jo vaikka mitä joulujuttuja, mie en varmaan hirveästi tänä vuonna siihen panosta.

Ei miun Joulusta pitänyt puhua, siihenhän on aikaa vielä yli kaksi kuukautta.
No, ei miulla näköjään muutakaan mieleen tuu, joten toivotan mukavaa viikonloppua teille!

maanantai 15. lokakuuta 2012

Tervehdys!

Se olisi sitten viikonloppu lusittu töissä ja tämä aamu samaten. Jotenkin tuntuu kuin olisi ollut jossain toisessa ulottuvuudessa, kun on kaksi iltavuoroa peräkkäin. Oma elämä on noin niinkuin jäissä sen aikaa. Ei miulla kovin kummallista asiaa ole, kunhan vain halusin tulla moikkaamaan.
Tein äsken Paperinauhaan iiiison tilauksen, mukana myös vanhemman likan tilaus (joka myöskin on innostunut askarteluista). Ostettiin myös mustetta tulostimeen ja tulostettavaa onkin kertynyt taas kiitettävästi :) Kivaa siis tiedossa kohta, kunhan mies vaihtaa patruunat.
Jotenkin miun mielestä noiden tulostettujen kuvien leikkaaminen ja järjestely on ihan yhtä kivaa kuin ostettujen askartelutavaroiden järjestely.
Tänään on ollut ihan järkyttävän kylmä päivä ja miulla ihan liian vähän vaatetta päällä. Kauppareissuille älysin laittaa kevyen toppatakin ja johan oli elämä helpompaa.
Tänään käytiin pitkästä aikaa Prismassa kaupassa ja olin ihan ihmeissäni. Aivan kuin olisi toiseen ja isompaan kaupunkiin tullut. Niin oli paljon ulkomaalaisia, tummia ja mustia sekä vähemmän tummia ihmisiä ja kieliä vaikka minkälaisia. Aivan kuin maalainen olisi tullut kaupunkiin :)
Hyvä, etten suu auki hölmönä töllistellyt. Älysin sentään sen suun pitää kiinni, vaikka muuten olin varmaan aika nuijan näköinen :)
Aivan kuin en olisi ennen ulkomaalaisia nähnyt. Miusta taitaa tulla ihan mökkihöperö, kun pienet on piirit välillä koti-työpaikka-koti ja joskus myös ruokakauppa.
Että semmosta, ei mitään erikoisen tärkeää :)

 Kuvan valitsin loppujen lopuksi kissakansiosta umpimähkään. Ensin yritin kaikista kansioista valita silmät kiinni umpimähkäisen kuvan, mutta tuli niin huonoja valintoja: taustakuvio esim. blogiin ja kuntopyörä ja vanha eteisen kuva ajalta jotain. Kissojen kuvien valinta onnistuu aina. Varma valinta :)
Nyt toivottelen kaikille mukavaa alkavaa viikkoa!

perjantai 12. lokakuuta 2012

Taas perjantai

Ja viime perjantaina olin tähän aikaan lomalla. Nyt vapaapäivällä ja sehän tietää iltavuoroviikonloppua. Plääh...
Mie olen nyt jonkin aikaa pähkäillyt sitä art journalingia, että kaipaisin jotain uutta. Tänään sitten pengoin kaappeja ja hyllyjä ja löysin yhden vanhan kovakantisen vihon, jota olen joskus käyttänyt töissä vähän aikaa (en raaskinut käyttää kauan, kun oli niin nätti) ja sen jälkeen se on lojunut kaapissa toimettomana.
Tässäkin liimasin pari sivua aina yhteen, gessosin sivut ja tein juttuja päälle. Tämä kirja on aika pieni toiseen kirjaan verrattuna.
Tässä vielä tarkat mitat (likkojen vanhalla söpösellä viivottimella mitattuna :) )

Ja se uusi, kirjan lisäksi. Mie olen tulostanut (tulostimen viimeisillä musteen rippeillä) jonkin verran ilmaisia journaling kortteja ja kerännyt valtavat määrät koneelle odottamaan, että saisin tulostimeen lisää mustetta (maanantaina on tilipäivä :) )...
Nämä eivät kuulu yhteen, mutta ovat samalla aukeamalla. Tuo Elämän sanat kuuluisivat oikeasti kanteen, mutten raaski tehdä sille mitään.
Ihanne olisi, että tulisi joka päivälle jotain, mutta en mie iltavuoropäivinä saa yhtään mitään tehtyä, joten ehkä joka viikko? Tai joka kuukausi, tai joskus.
Tykkään ihan hirveästi noista journaling korteista. Etenkin noista, joissa on jotain avainsanoja.
Vastaamalla niissä oleviin kysymyksiin tai sanoihin, tulee jotain tietoa kuluvasta päivästä. Tavallaan enempi päiväkirja kuin ne toiset.

Jotenkin tuntui, että ei näitä kortteja voi käyttää siinä isommassa kirjassa, vaan piti aloittaa ihan uusi kirja.
Taidan lähteä tekemään sitä makkarakastiketta, joka tuossa kortissa lukee :) Sämpylät on tehty jo.

Toivotan teille mukavaa viikonloppua! Miulla on ei niin mukavaa työtä ja juoksemista tiedossa. Toisaalta, kun töissä täytyy joka tapauksessa olla, ihan sama, kumpi vuoro. Iltavuorot menee kyllä nopeammin.

keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Kysymys

En oikein tiedä, mistä voisin kysyä tämmöstä asiaa. Funtsailin tuossa, että onkohan täällä miun lukijoiden joukossa sellaisia, jotka harrastavat skräppäystä? Kun miulla on se askartelun muoto jotenkin hepreaa ja kysyisin yhden, varmaan aika tyhmän kysymyksen.
Millaiselle paperille tai alustalle skräppäätte sivut? Pitääkö siinä olla joku vihko/kirja/albumi? Jossain askartelukaupoissa on myynnissä joitain albumeja, mutta mietiskelin, tarvitseeko sen olla juuri sellainen ostettu albumi?
No, siinä tulikin monta kysymystä yhdestä asiasta :)

Olen löytänyt netin syövereistä toisenlaisen skräppäysmuodon, mikä vaikuttaisi tosi mielenkiintoiselta. Nimittäin Project life <- tuosta linkistä pääsee ameriikkalaisiin tuotteisiin. En oikein muuta keksinyt tähän hätään. Project lifessa usein kerätään päivittäisistä tapahtumista kuvia tai ruuista tms. tilanteista. Ihan arkipäivän juttuja. Sitten ne kootaan johonkin kansioon muovitaskuihin, joita on erilaisia ja erikokoisia. Näihin taskuihin skräpätään koristeita ja papereita ja kirjoituksia journaling kortteihin. Olisi tosi hauskaa, mutta mistäköhän noita muovitaskuja saisi (ne ei ole ihan tavallisia valokuvataskuja, vaan yhdellä sivulla voi olla montaa eri kokoa). Mutta toisaalta miulla se tyssää siihenkin, ettei ole tulostimessa mustetta ja muste on kallista. Ja entäs sitten valokuvapaperi.... pitäisi ostaa molempia varmaan joka viikko, jos rupeaisin tätä harrastamaan.

Ehkä pitää tyytyä näihin muihin askartelumuotoihin ja koittaa keksiä jotain uutta tuohon art journalingiin. Skräppäys on miulle jotenkin vaikeaa, etenkin, kun en tiedä, millaiselle "alustalle" kannattaa skräpätä.
Kiitos etukäteen vastauksistanne!

tiistai 9. lokakuuta 2012

Journalointia

Mie taas harrastin journalointia. Kunhan vaan käyttelin sabluunoita, maaleja ja kaikenlaista, mitä löysin. Ja huomasin, että kaikki miun sivut on samanlaisia, värit vaan muuttuu. Eikä nekään aina niin hirveästi. Aika tylsiä. Kaikkea lätkitty ympäri sivua ilman minkäänlaista jäsentelyä ja nuo tytön naamatkin on kaikki samanlaisia. Pyh.
Tosi luovaa.. Pitäisi keksiä jotain uutta.

Muuten täällä ei tapahdukaan taas yhtään mitään. Loma loppui ja töitä paiskitaan. Eilen tulostin viimeisillä musteen rippeillä muutaman sivun journaling kortteja - tosi mielenkiintoista :o ja leikkelin niitä. Ja tosi luovaa sekin... kun ei oikein muuta taas jaksa. Aamuisin väsyttää ihan hirveästi, kun kello soi puoli kuusi. Tekisi mieleni kääntää vaan kylkeä ja jatkaa talviunta koko talven.
Tänä vuonna ei sitten Joulustakaan ole mitään iloa, kun laitettiin toivomuksia listaan, laitoin itseni aattona iltavuoroon. Ei sillä, että sitä jotenkin mahottomasti toivoisin, vaan siksi, että nyt se on miun vuoro. Viime Jouluna olin lomalla ja sitä edellisenä sairaslomalla. Joten se on oikeus ja kohtuus, että miekin olen välillä illassa.

Eilen ei huvittanut edes käydä blogeja kurkkimassa ja se tietää sitten sitä, että tänään on melkein 300 päivitystä. Joten älkää ihmetelkö, jos en kommentoi :o)
Nyt mie lähden blogikierrokselle, moikka!

lauantai 6. lokakuuta 2012

Neuloin!!!

Ajatelkaa, mie neuloin! Huhtikuun jälkeen sain eilen ensimmäiset neulomukset valmiiksi. Huhtikuun jälkeen en ole neulonut mitään muuta.
Harmaat kämmekkäänt itselle harmaan tuubihuivin kaveriksi. Viime talvena jo haikailin näitä ja voisihan näitä olla vähän joka värissä. Oikein kovalla pakkasella kämmekkäitä on kätevä käyttää nahkahanskojenkin päällä.

Kämmenselässä on helmineuletta, muuten sileää ja joustinta ranteissa ja kärjissä.
Mie otin jälleen miun pienen puhelimen käyttöön. Tykkään siitä niin paljon, isot näppäimet ja todella yksinkertainen,,, ja vaaleanpunainen :)
Sille piti tietysti neuloa lapanen. Siis suojapussiksi. Toinen puhelin mahtuu Kouvolan sisustuskaupasta ostettuun avaimenperäsukkaan ja tälle piti saada lapanen.
 Viime jouluksi neuloin nuoremmalle tytölle sukat tästä langasta ja muistin, että pikkasen sitä vielä jäi. Jäi sitä vieläkin tämän pikkulapasen jälkeen.
 Ihan vaan sileää neuloin ja peukalo ei ole oikea peukalo, vaan neuloin tuohon jälkeenpäin poimimalla 8 silmukkaa päältä. Siinä ei siis ole peukalolle reikää. Ranteen suuhun pujotin kapean nauhan, jolla pussin saa kiinni.
Luonnossa se on paljon söpömpi :)

Toinen asia, mitä eilen tein, oli nappeja. Joskus Youtubesta löysin videon näiden teosta ja nyt kokeilin. Käytin niitä puuropakkausten pahveja ja piirtelin sabluunan avulla kuvioita. Liimasin
kuviopaperia päälle ja alle.
Reijätkin tein, kuten oikeisiin nappeihin. Reunat töpöttelin musteella meikkisienen avulla. Jollain lävistimellä tulisi paljon siistimpiä, mutta ei miulla ole tähän hommaan sopivia. Vielä.
Mihinköhän mie näitäkin muka käytän, kun en oikeitakaan nappeja osaa mihinkään laittaa. Mutta tulipahan tehtyä.

Kolmas asia, minkä sain eilen valmiiksi, on ensimmäinen joululahja. Toisen tekemistä pikkasen aloitin ja lisääkin pitäisi keksiä. Onneksi on vielä reilusti aikaa. Niitähän en täällä voi esitellä ennenkuin vasta Joulun jälkeen. Siiheksi pitää keksiä muuta bloggaamisen aihetta.

Voi, miten miulle tuli tuossa herätessä kauhean haikea olo. Nasu kömpi sohvalle ja tuli sellainen nostalginen fiilis, kun likat oli pieniä ja he kömpivät sohvalle katsomaan piirrettyjä telkkarista. Voi niitä aikoja. Nostalgian puuskassa muistelin niitä aikoja ja silloin oli kaikki olevinaan paremmin. Ja olihan ne. Koko perhe koossa ja näin viikonloppuisin saattoi äitikin piipahtaa käymään ihan extempore.
Toista se on nyt, ei ole äitiä, vanhempi likka asuu omineen, sisko kaukana, iskä yksin ja nuorempi likka taitaa olla poikakaverillaan yötä. Ei ole kuin mie ja Nasu. Mies nukkuu ja Julia on jossain - suuttui, kun ajoin sen pois tästä neulontatuolista. Ihan itse pitää itseään yrittää viihdyttää, ehkäpä siksi mie askartelen niin paljon, kun olen tottunut perhe-elämän touhuihin. Ei se enää ole samanlaista kuin silloin aikoinaan. Mikään ei ole samanlaista.

Toivottavasti tämä haikeus tästä haihtuu pian, ei kiva olo ollenkaan. Taidan ottaa toisen kupillisen kahvia ja lähteä askartelemaan :) Kyllä se siitä.
Leppoisaa lauantaita!

perjantai 5. lokakuuta 2012

Niksinurkka

Ihan ensiksi kiitos kommenteista! Irmastiina: en mie oikeasti ole niin ahkera, miltä näyttää :) = laiska töitään luettelee...normaalipäivinä mie en saa aikaiseksi yhtään mitään, mutta näin lomalla voi tehdä kaikkia rästihommia ja luetella ne sitten täällä :)

No, tänään miulla on laiskottelupäivä. Vissiin kaikki rästihommat tehtyinä, ainakin kaikkein tärkeimmät. Joten miulla oli aikaa vähän heilua kameran kanssa ja rakennella kollaaseja.
Ajattelin tehdä säilytysratkaisuista askarteluhuoneessa tälläisen "pienen" katsauksen.

Paperit säilyvät lipaston ylälaatikossa ja silput kätevästi 80-luvun muovisalkussa. Eihän sitä koskaan tiedä, mihin silppuja voi tarvita.
 Korttipohjat on kätevä säilyttää tuollaisessa muovirasiassa ja rasia pöytälaatikossa.
Kuumaliimapistooli sopii kätevästi peltiseen keksirasiaan.

Kukkaset ja pikkuhilppeet säilyvät noissa muovisissa lokerikoissa ja kannen läpi näkee, mitä missäkin on. Viinilaatikko säilyttää liimat, lakat, suihkemaalit, kimalleliimat ja gesson.
Vanha arkistolaatikko kätkee sisäänsä nitojan ja reijittäjän. Leimasimille tein cd-koteloista säilyttimet ja kotelot säilyvät karkkilootassa, jonka paikka on pöytälaatikossa.

Oikean puolen pöytälaatikoissa on koreja, joissa on kyniä, maaleja, suteja, meikkivippoja ja hiustenkuivain (miulla ei ole kuumailmapuhallinta).
Tämä musta verkkokori taitaa olla amppelikori (3 koria allekkain) ja isoimmassa on miun lävistimet (kaikki alkoi yhdestä pienestä tähtilävistimestä, jonka ostin vuosia sitten ja nyt niitä on noin monta).
Helmiä, paljetteja ja sekalaista pikkuroinaa säilytän peltipurkissa.

Peltiset ja lasiset purkit on hyviä säilytykseen. Yläkuvassa ruusuja ym. kukkasia, pitsinauhoja ja koristeteippejä. Oikealla on hiilikyniä, vesipuuvärejä, purkki taitaa olla joku yrttipurkki.
Lisää lasipurkkisäilytystä. Kurkkupurkissa siveltimet ja peltipurkeissa erilaisia tarpeellisia työkaluja vasarasta ja pihdeistä lähtien. Korissa kalligrafiamusteet ja hilepurkki (miun ainut) sekä Atc mallikortti mittoineen.

Minilipasto on joskus tullut Yves Rocherilta ja oli ruskea väriltään. Laatikoissa sekalaisia metalliosia ja pyyhekumi ym. Pystyssä on suttupaperia ja englanti-suomi sanakirja :) ja sekalaisia pikkupapereita.
Paperikassit kannattaa säilyttää ja niissä on hyvä säilyttää keskeneräisiä projekteja, omatekoisia sapluunoita ja punaisessa kassissa säilytän jogurtti-, puuro- ja muita pahveja (säilytän ne kaikki, kun ne on hyviä milloin mihinkin esim. Atc-kortteihin).

Seinäkoritkin on käteviä. Vasemmalla käsityöohjekansio sekä kuvien säilytyskansio ja vanhoja lehtiä. Oikealla valmiita kortteja ja kuplamuovia (leimaamiseen).
Lisää paperikasseja sapluunoille ja muita kivoja pikkupusseja. Oikealla olevassa maustehyllykössä sekalaista roinaa. Mm. miun vähäiset meikit, joita tarviin jotain 1x vuodessa :)

Leikkuualusta ja Ikean vanha hiirimatto (jota voi käyttää kukkien tekoalustana) ja suttupaperi. Pöydän alla vanha muovikassisäilytin, jonka ostin aikoinaan ruokakaupasta tarjousesta. Siellä on hylly-ja lahjapapereita, sekä kontakti- ja jotain muuta muovia. Takana kartonkirulla.
Keskellä Tiimarin laatikoita sekalaisen tavaran säilytykseen. Yksi näistä on omistettu Atc-korteille.
Hyllyjen yläosiin on vaikea mahduttaa mitään. Sekalaisia säilyttimiä. Oikealla valkoinen kori, jossa pystykahva kätkee sisäänsä teipit.

Hahaa, mankeli-ja silityshyllyt on tyhjät! Sain eilen tehtyä sen homman. Alahyllyllä näkyy silityksessä tarpeellisia tavaroita. Mm. jatkojohto.
Ompelukori ja laatikosto siinä vieressä. Sisältää ainoastaan ompeluun tarvittavia tavaroita. Nappeja sen miljoona kappaletta mm.
Nauhoja vanhassa säilyttimessä. Vanhoja kirjoja kenkälaatikossa.

Ja sitten se The Niksi. Miulla ei ole kohokuviointityökalua, jolla saisi kuvioitua kukkasia. Kokeilin erilaisia sukkapuikkoja siihen hommaan ja tässä ne kaksi parasta.
Soikeaan rasiaan rikoin eilen rannekoruja ja niitä helmiä olen käyttänyt kukkasten keskustoihin.
 Kuvan alareunassa näkyy miun tekemä lila ruusu ja vaaleanpunaiset Tiimarin ruusut. Löysin aika hyvän ohjeen, jolla tein näitä. Ei paljon eroa huomaa.

Kaiken askartelemisen tuoksinassa on kiva kuunnella radiota joka toimii moitteettomasti. Yleensä kaikki radiot suhisevat ja hävittävät taajuutensa. Voin lämpimästi suositella näitä Clas Ohlssonin retroradioita. Aivan mahtavia.
 Ja sitten miun askartelukaveri: Elvis, joka kertoo miulle ajan. Jos ei Elvistä olisi, en muistaisi välillä edes syödä. Ja mie kun olen aina sanonut, ettei sellaista tilannetta ole, etten mie muistaisi SYÖDÄ. Kyllä sellaisiakin tilanteita on tullut eteen askarrellessa. Sitten vaan ihmettelen, että miksi kädet tärisee ja heikottaa :)

Että semmoinen maratooni. Toivottavasti jaksoit tänne asti. Kerrohan mielipiteesi ja jos jotain säilytysvinkkejä tulee mieleen, kerro miullekin. Kaikki otan mielelläni vastaan.
Nyt ei muuta kuin hyvää viikonloppua!

torstai 4. lokakuuta 2012

Loma jo yli puolenvälin

Niin se on loma sitten mennyt jo yli puolen välin ja kaikenlaista pientä ja isompaakin puuhaa on ollut. Olen mm. siivonnut ja pessyt vessan lattiasta kattoon sekä lattiakaivot pesu-sekä pukuhuoneessa. Vastenmielisiä hommia, mutta tehtävähän nekin on aina välillä.
Saapahan nyt olla rauhassa pitkän aikaa. Siivoamisestakaan mie en tykkää, mutta tykkään tunteesta ja tuoksusta siivoamisen jälkeen.
Siivouksen yhteydessä pesin kaikki liinat, tyynynpäälliset ja verhot tasojen edestä. Samalla vaihdoin syksyisempiä värejä keittiöön ja olkkariin.
Kaikenlaista kivaakin olen touhuillut pitkin viikkoa. Toissapäivänä (koko päivän) tein ensi vuoden kalenteria. Nimittäin tähän päivyriin, jota rakentelin edellisellä lomalla. Ensin laitoin kaksi päivää/sivu, eli 4 pv/aukeama, mutta kalenteriin tuli niin paljon sivuja, ettei olisi mahtuneet näiden kansien sisään. En viitsinyt aloittaa alusta, joten tein hätäratkaisun. Vihreät osat on tehty boordileimasimilla, päiväyspaikka postimerkkileimasimella.
 Laitoin erilaisia koristeita joka aukeamalle, jotta on mukavampi käyttää.
Hätäratkaisun jouduin tekemään päiväyksien ja kuukausien kirjoittamisenkin suhteen. Nimittäin se miun tyhmä Junior Dymo ei toimi. Se junnaa paikallaan ja naksuttaa kirjaimia samaan paikkaan. Romu mikä romu. Toivon saavani joskus uuden ja kunnollisen vehkeen!
Ja niitä Art journal sivujakin on tullut tehtyä pari.

Tytön naama ei meinannut onnistua millään. Koko ajan kuoriutui pois ja piti mättää uutta maalia päälle. Kuvassa näköjään on valkoinen länttikin leuassa, luonnossa sitä ei näy. Mutta maalaaminen oli pakko lopettaa, kun en päässyt ojasta allikkoon.
Nuo pitsitkään eivät liimautuneet kunnolla, vaan lähtivät koko ajan irti ja repeytyivät. Anti olla.

Erilaisia kukkakoristeitakin on tullut tehtailtua ja aion ruveta katselemaan kukantekovideoita kohta ja varmaankin testailla niitä ohjeita. Eipähän tarvi ostaa kaupasta, kun itse tekee.
Äsken silitin ja mankeloin taas monta tuntia ja kirosin, että miksen mie tee niitä hommia ajallaan, vaan annan pinojen kasaantua niin, ettei sitten muuta jaksa tehdäkään. Tai ehdi. Mutta kun ei niin ei. Ehkä vaihdan vielä lakanat tänään, kunhan olen vähän levännyt välillä. Tai sitten en.
Saa nähdä. Nyt kuitenkin sohvalle jalat ylös ja tuijottamaan kukkaisvideoita.
Nähdään taas!
P.s: Kiitos kommenteista!